Sivut

31.3.2015

Pieni pala taivasta (Turku KV 29.3)

Kuva c. Markku Kastepohja


Sunnuntaina oltiin taas Turun näyttelyssä parin kuukauden tauon jälkeen. Mikähän tossa Turussa vetää puoleensa? Koiruudet oli ollut meillä melkein koko viikonlopun kylässä, kuin myös Nipa. Puuhailtiin kaikenlaista ja koirilla ainakin oli hauskaa, omistajilla tuolla ulkona vesisaateessa vähän vähemmän hauskaa... Tehtiin sisälle alakertaan meille oma mesta, paljon patjoja lattialle ja hyvää syötävää. Ja koirat kainaloissa! Jeristä paljastui uusia hellyydenkipeitä puolia, pieni herkkis... Lauantaina valmistauduttiin näyttelyyn pakkailemalla ja Nemon trimmaamisella ja pesemisellä ja käytiin palauttamassa noutajalauma Miialle. Yöllä tapahtui kellojen siirto ja kaiken lisäksi la-su yönä nukuttiin vielä matolla, kun lakanat oli pesussa.




Jotenkin nukutun yön jälkeen herättiin aamulla ja kävin hakemassa Nemon häkin häkkikellarista. Pakkailtiin viimeiset kamat ja mentiin oottamaan Ninan kanssa Miiaa ja koiruuksia tien pieleen. Pian meidän matkakaverit saapuivatkin jo, Miia, Jeri ja muuten mukana olleet Rippe sekä Lara koiruudet. Matkattiin Turkua kohti, jossa oltiin perillä siinä puoli yhdentoista maissa. Mentiin Ninan kanssa jo edeltä katselemaan missäs olisi tilaa häkeille. Löydettiin ihan flättien kehän vierestä hyvät paikat, siinä oli sillä hetkellä käynnissä am.cockerspanielit. Niiden vaihtuessa clumberinspanieleihin, joita oli kuusi alkoi vähän jänskättämään.




Jerin kanssa mentiin kehään viimeisinä junnuluokassa. Edellä oli pari hienoa junnua ja varsinkin ensimmäinen esiintyi varsin pätevästi ja ryhdikkäästi. Tuomari oli ihana, se katsoi Jerin ilmettä ja hymyili sille. Jerikin esiintyi varsin pätevästi alle yksi-vuotiaaksi. Oikein ylpeä sai olla pikkuisesta. Meille heilutettiin punaista lappua, erinomainen Jeri! Kilpailuluokassa ajattelin, ettei pärjättäisi edelliselle ryhdikkäälle pennulle, mutta mitä-hymyilevä tuomari siirsi meidät ekaksi. Taputuksien ja hymyjen kera ravattiin Jerin kanssa ensimmäiselle sijalle... Wää ja saatiin sertin arvoinenkin! psst. Nemon ja Jerin arvostelut ja paremmat seisomakuvat löytyypi postauksen alaosasta!






Nemo oli heti Jerin jälkeen menossa kehään, siinä tuli pieni hoppu, kun tajusin, että Nemonhan pitää päästä kehään. Huikkasin Ninalle vaan, että Nemo ja eikä se ilme oli näkemisen arvoinen. Varmaan oli omakin ilme... Nemo esiintyi taas mallikaasti, mitä nyt aina näyttelyissä nostaa hännän kattoon. Ärsyttävä tapa, kun kotona se kuitenkin pitää sen oikeassa kohtaa, mutta näyttelyissä innostuessaan nostaa sen ylös. Eiköhän siinä sitten niin mennyt, että saatiin kolmas EH peräkkäin ja sillä hetkellä päätin, että pidetään näyttelytaukoa ja satsataan nomeen. Nemo on omasta mielestä niin hurjan hieno, mutta näyttelyihin se tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Nemo pääsi lepäilemään häkkiin, johon sille heitin vielä lihapullat kiitokseksi siitä miten hieno se aina on. Jerin kehän alkaessa tokaisin, ettei ole ihme, että Jerin kehä vähän jänskättää, kun Nemo se esiintyy aina niin upeasti. 


Ilkee Nemo pitää Jerpan palkintoo!
Sitten alkoi huima odottelu paras uros-kehää kohden. Siis ihan totta, Jeri, se joka heiluttaa häntää, mutta koko koira heiluu. Paras uros kehässä? Ja, että kuulkaas jännitti. Miia hymyili ja sanoi, että menee hyvin ja kyllähän itsekkin tiesin, että se menee hyvin. Tuo pentu on vaan niin älyttömän hieno ja taitava ja tälläkin hetkellä sen miettiminen tekee kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Mentiin ekoina kehään, tuomari taas hymyili Jerin ilmeelle ja sitten ravattiin yksi kerrallaan. Tuomari siirsi ensin yhden valioluokan uroksen meidän eteen ja sen jälkeen Leon veteraaniluokasta. Eikä muuta. Taputuksien kera lähdettiin vielä kaikki yhdesä ravaamaan.  Ja mitä, tuomari sijoitti meidät siis kolmansiksi. Taakse jäi nuorikin uros. Vitsi oli mageeta seistä siinä, just silloin tuon pikkuisen kanssa, kuulla Miian "hyvä sanni" huuto ja vaan olla ylpeä sekä iloinen Jeristä. 


ps. Mulla on oikeesti tummanpunaset hiukset. Ne ei oo oranssit, värjäsin ne perjantaina. Kuva vääristää.
Wää, siellä me ollaan! Jeri ei hehkeimmillään, kun oli niin innoissan, mutta silti! Kiitos kuvasta Markku Kastepohja!


Niih, se oli hetki jonka tulen muistamaan kauan. Se oli niin magee fiilis, halaus Miialta, melkein valuvat onnenkyyneleet ja onnittelevia ihmisiä ympärillä. Ja se tärkeinhän juttu jäi kertomatta. Siis Jeri sai SERTin! Voitteko uskoa, tuo pikkumies. Vitsi, että olin ja olen vieläkin hirmuisen ylpeä. Nipa otti meistä ihania kuvia, kiitän jo nyt siitä! Otettiin sitten kehän jälkeen vielä parit posetuskuvat pikkuisesta ja hienosti se jaksoi loppuun asti pönöttää. Vitsi, että oli mageeta. Vieläkin on, ja tulee olemaan aina hieno hetki muistoissa. Hienoista hienoin Jeri. Nartut tsekattiin loppuun ja kotimatka alkoi. Tyytyväisiä ihmisiä ja tyytyväisiä koiruuksia, lihapullat masuissa. Mahtava, mahtavampi, mahtavin Turku KV 29.3.2015. Kiitos Miia, että saan esittää Jeriä, kiitos kyydeistä ja seurasta ja kaikesta. Nipalle lentohalit kuvista ja, että tuut mun kanssa mukaan kaikkialle. Superia. ♥


Oak Barrel's Lightning Cable, Nemo 23kk
Turku KV 29.3-tuomarina Brett Thompson, Australia
NUO EH NUK2
Järkevän/sopivan tyyppinen koira. Hyvät pään mittasuhteet. Voisi olla tummemmat ja syvemmälle asettuneet silmät.
Riittävä leuka. "Would like to see more lay back of shoulder and lenght in upper arm", mitäköhän meinaa? Hyvä ylälinja, lantio on ahdas ja kantaa häntää liian korkealla. Liikkuu nätisti edestä, takaa ahtaasti. Kuitenkin pätevä yleisvaikutelma.

Sniffens Alppien Lakea Jää, Jeri 11kk
Turku KV 29.3-tuomarina Brett Thompson, Australia
JUN ERI1 SA PU3 SERT!
"Erinomaisesti rodunomainen koira. Kiitettävät pään mittasuhteet. Hyvin kiinnittyneet korvat. Voisi olla hieman tummemmat silmät. Erittäin hyvä leuka. "Well laid shoulder with nice return of upper arm." Hyvä ylälinja, häntä ja hännän kanto sekä lantio. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkui hyvin."

24.3.2015

Maailman söpöin tassujenpyyhkiä & herkuttelua



Ruskuainen♥
Nemo teki eilen ensimmäistä hakua (joka myös ensimmäinen elämässään!) lukuunottamatta täydellisen hakuruudun. Pyysin hakemaan neljä damia viidestä, ekalla yritti ottaa kaks samaan aikaan, mutta korjasin asian, jonka jälkeen tajusi ja toi kaikki yksi kerrallaan käteen, vierelle. Aivan tajuttoman taitava, linjatkin menee ihan tykittäen. Tapahtumakalenterilla lukeekin 16.5 taipumuskoe. 





Tarvitset (tupla-annos)

200g voita/margariinia
5dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
4 munaa
8rkl kaakaojauhetta
1tl suolaa
4tl vaniljasokeria

23.3.2015

Tiikeriponi ja suomenheppa (esteitä)

11.3.2015
VADE
Kiitos Ninalle kuvasta! Vade joskus kauan sitten jonkun toisen ratsuna.

Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona minulla oli ratsuna poni Vade. Vadellahan olen nyt mennyt aika useasti jos vertaa aiempiin ratsastuskertoihin. Nina tuli minun kanssa tallille mukaan! Vade tuntui alkutunnista tosi kivalta, se oli kuulolla ja laukkasi nätisti. Ei tarvinnut edes käyttää raippaa ja siten vältyin ponin pukeilta, jota se tekee jos sille antaa raipan. Mulla oli testauksessa tuo uusi pitkä pinkki raippa, jonka koin sittemmin liian pitkäksi ponille. Eli sitä on varmaan fiksumpaa käyttää vaan hepoilla...

Ja tämä kuva taas viime viikon tunnilta
Tunnin teemana oli sisäänpäin asettaminen. Vadella kyljet on semmoista mössöä, että oli vaikeaa saaha sitä samalla painettua ulospäin, kun yritti saada asetettua sisään. Asettamiset kevyessä ravissa varsinkin meni ihan mömmöksi, siis oikeasti ihan. Harkkaravissa meni ihan ok, paremmin. Mutta, kun alettiin laukkaamaan ympyrällä niin herranjestas poni oli upea! Se nosti heti ekasta pohkeesta laukan ja piti laukan, eikä rikkonut raville. Loppuravit se meni jo vähän uuvahtaneena, mutta se oli rennot ravit ansainnut, kun se niin nätisti ainakin omasta mielestäni meni ympyrällä. Hieno tiikeriponi!



16.3.2015
RIPA
Nipalle taas iso kiitos koko postauksen videoista ja kuvista! c. Nina H ♥

Viimeviime maanantaina Johku olikin luvannut, että me hypitään esteitä. Mulla luki aluksi listassa Pilkku, mutta sain vaihdettua tuntilaisen kanssa Ripaan! Ripahan on ihan superi ja hyppää aina vaikka tulisikin huono paikka tai huonot askeleet. Ripa tuntui hieman hitaalta alkuverkassa, mutta innostui vähäsen, kun alettiin menemään puomeja. Laukassa se oli ihan super ja sain tehtyä myös pari jopa suht. sujuvaa pääty-ympyrää. Paljon taputuksia herralle ja jalustimien lyhentäminen. 



Vajakki... :D Tämä ja allaoleva on kuvakaappaukset videoilta.


Ja tällä kertaa mentiin kahta eikä vain yhtä estettä. Videolla on yksi klippi, jossa on kokonaan rata. Ensin mentiin vain tuo ristikko, vaihdettiin laukka ja mentiin takisin oottelemaan seuraavaa vuoroa. Ripa meni ihan huipusti heti alusta, vaikka ratsastaja ei ihan ekaksi pysynyt mukana. Tämän jälkeen mentiin ristikko ja sitten laukanvaihdon jälkeen kavaletille. (video selittää!) Mentiin ensin tätä kerran ja sitten kaksi kertaa peräkkäin. Parilla meidän tuntilaisilla ei mennyt ihan niin hyvin, joten ei ehditty sitten valitettavasti mennä montaa kertaa. Ripa oli silti ihan superi! Videon alla vielä lyhyt sepustus viime keskiviikon tunnista.



Viime tiistaina aukesi kenttäkausi! Oltiin heti keskiviikkona ulkona ja mulla oli taas Ripa. Olin innnoissani, koska oli kiva kokeilla oliko se paljonkin energisempi, kuin silloin maanantain estetunnilla. No sehän oli ja meni ihan superisti! Ihanan pirteä ja energinen kamu, joka jaksoi mennä ja oli innoissaan ulkoilmasta. Mentiin kolme heppaa kerrallaan laukkaa ympyrällä, jonka aikana muut kävelivät uralla. Ripa meni tosi kivasti, eikä rikkonut kertaakaan raville. Anu ei harmittavasti sanonut meille mitään korjausehdotuksia taikka, että olisi mennyt hyvin. Se oli silti super. Hyvä, kun sitten käveltiin uralla ja toiset laukkasivat niin Ripakin oli kokoajan lähdössä. Hassu pikkupoika...

Ilmeellä...

21.3.2015

Minkälainen Nemo oli pentuna?

Se oli kovin rauhallinen ja harkitsevainen.
Se tykkäsi vetää penturallia pitkin peltoja.
Nemo rakasti lelujen jahtaamista ja kaislojen nakertamista.

 Kotimatkalla töyssyisellä tiellä se valitti ja inisi.
Kun päästiin moottoritielle se huokaisten asettui makuulle äidin syliin.
Tästä voi siis päätellä miten meidän venematkatkin meni. 
Ja varsinkin ne satamaan saapumiset... 

 Meidän peilit ja ikkunoiden alaosat on tuhruisia kuononjälkiä täynnä.
Onko tästä syyttäminen pienen flättipennun?
Just kidding, se tekee sitä vieläkin. 
Tökkii siis ikkunoita ja peilejä. 
Kummastelee itseään.

 Se käveli ihan mun viekussa ulkona. 
Välillä se pysähtyi ja tuijotti.
Sitten otin siltä hihnan pois ja se juoksi puskaan tarpeilleen.
Jonka jälkeen se taas palasi luokse takaisin. 


Nemo oppi sisäsiistiksi nopeasti.
Ei yhtään kakkoja sisään. (laskematta sitä, kun vatta menee sekasin...)
Se pissasi meidän etupihan ihan keltaiseksi.
Huijasin, on se oikeasti vihreä.

 Se oli kovin tapaturma-altis pentu.
Milloin on vatsa sekaisin sopimattomien juttujen (tai SUKKIEN) syömisestä.
Milloin sitä kyyditetään Viikkiin velttona nestehukasta?
Ja milloinka sillä onkaan korvatulehdus, joka tekee pennun ihan masentuneeksi?

 Veneellä se piti nostaa aina mun viereen nukkumaan.
Muuten kukaan ei nukkunut yöllä.
Se asettui ihan pään viereen ja tuhisi siinä.
Nyt se saa nukkua lattialla, se on kovin useasti niin likainen.

 Ja herranjestas naskalihampaista puhumattakaan.
Milloin tuntui pisto varpaassa, kun pentua särki hampaita ja piti purra jotain.
Ei, purulelut ja kumilelut ei kelvanneet.
Omistajan varvas oli paljon parempi.
Ja välillä omistajan hiukset... Ja yksi tuhottu hihna.

 Se oli hirveän hassu pentu.
Sille löytyi aina aihetta nauraa.
Millon se kompastui omiin jalkoihinsa.
Ja milloin viiksikarvat kutittivat nenää.
Todistakaamme Nemon tyhmyys sillä, että äsken sen rapsuttaessa päätänsä takajalalla se nappasi jalasta hampailla kiinni ja katsoi hölmistyneenä, kun sitä pistikin omaan jalkaan. 

 Se oli hemmoteltu.
Ei se enään ole, vähän vaan.
Mutta se voisi elää Dentastixeillä.
Niiden edelle ei oikeasti mene mikään muu.
Pikkuruskean (ja ison ruskean) lempiruokaa!

 Usein ei korvat puuttuneet.
Se itseasiassa nyt, kun muistelee totteli kutakuinkin aina erittäin hyvin.
Ellei nyt ollut mitään erityisen mielenkiintoista näköpiirissä.
Tai hajupiirissä.


Se tykkäsi makoilla, tuijotella maailmaa.
Se tykkäsi vain olla ja katsella. 
Haistella ilmaa, huomata kevään tuoksu.


Herranjestas se oli pieni.
Tullessaan rääpäle oli viisi kiloa ja kutakuinkin 25cm korkea. 
Ja sitten se hujahti, korkeus nousi ja paino pysyi samana. 
Se oli kuikelo. Sanan ytimessä.



Se oli kova pentu valittamaan.
Aina jostain kuului huokaus, ininä tai haukku.
Varsinkin silloin jos lenkillä pysähdyttiin liian kauaksi aikaa paikalle.
HUOM. Video kannattaa katsoa äänillä.


Se oli ja on vieläkin silti maailman paras koira.
Ja parasta siinä on, että se on minun.
Ikioma ruskea Nemo. 

19.3.2015

Hevosia & koiria = MyDay!



ps. Kiitos kaunis kaikille 77 000 katsomiskerrasta♥