30.1.2014

Madde ja Nemo

Aivan aluksi ajattelin tehdä pari kollaasia kännykkälaatuisista Madden ja Nemon kuvista. Puhelimelle siis kertyi ihan rutkasti kuvia silloin pari viikko sitten, kun Madde oli meillä. Useimmat eivät ole niin onnistuneita, mutta tässä niitä tulee. Ylin kollaasi ei liity mitenkään Maddeen, mutta nuo kuvat olivät ylimääräisiä puhelimella, joten laitoin nekin. Aikas kivoja sähkösilmäkuvia muuten nuo Madden ja Nemon kuvat...


 

Ne väsähti piiiitkäksi venyneen näyttelypäivän jälkeen
Ja tosiaan jos joku ei ole vielä ennättänyt lukea postausta Lahden pentunäyttelystä voi sen nyt tsekata eli tästä ykkösosaan ja tästä kakkososaan tai miksei sitä voisi luke uudestaankin jos oli kiinnostava?


Tosiaan, oltiin Nemon kanssa tänään myöskin koirapuistossa. Tuli aika jännä juttu, kun puistoon piti tulla kaksi kaveria koirinensa, mutta omasta puhelimesta oli akku loppu. Oltiin sovittu treffit kolmeksi, ja katsoin sitten kameran kelloa, joka on tunnin edessä. Heiluin siellä sitten kameran kellon mukaan vielä 16:30, kunnes olin ihan, että ei ole totta, ne ei tulleet. Kotona huomasin, että kello olikin vasta kolme ja kaverit oli yrittäneet soittaa... Seuraavalla kerralla sitten :D Pari kuvaa tuli kuitenkin räpsästyä kun tuo järkkäri oli mukana kaverikuvien toivossa...

Nemppa 9kk 1vko <3

Seuraava postaus taitaa tulla lauantain Junnu handler koulutuksesta? (:

29.1.2014

It's like ice, I-C-E! + pientä informaatiota

Muistakaa osallistua arvontaan! Jos saataisiin ainakin 50 osallistujaa? Jännä, että lukijoita on päälle kahdeksankymmentä ja arvontaan osallistujia kuitenkin vain päälle kolmekymmentä. No, jokatapauksessa tästä painamalla pääsee osallistumaan. :)


Olen käynyt monena päivinä jäällä koirien kanssa, tiistaina oli Nemo ja Poika, maanantaina kaksi kertaa Pepin ja Nemon kanssa ja nyt tänäänkin kävin Pepin ja Nemon kanssa. On ollut tosi mukavat ilmat, ei ole tullut niin aikaisin pimeää kuin aiemmin. Yritin löytää kuviin jotain uutta, mutta sekin jäi aika vähäiseksi. Tässä kuitenkin näitä kuvia, pärstäkuviakin löytyy, mutten nyt niitä tähän laita. Jos kiinnostaa käykää stalkkaamassa Petsiestä.



Peppi 3v 8kk melkein <3



Ja pientä informaatiota. Lähdetään ensi viikon perjantaina Åreen ja ollaan siellä vähän yli viikko ilman Nemoa, joten sieltä ei ainakaan ole paljoa postattavaa. Lauantaina menen Junior Handler-koulutukseen, katsotaan jos sieltä jotain kirjoittaisin.

26.1.2014

Uudet vetovaljaat


Kävin tosiaan kaappaamassa nämä Mustista ja Mirristä viime viikolla. Koko on 55cm, merkki Topcanis ja hintaa oli 46,90€. Käytiin tänään testaamassa niitä jäällä. Varmaan edetään tästä aika hitaasti ja rauhallisesti, ei hirmuisesti vetämistä kerralla. :)

25.1.2014

Pinnan alla on äkkisyvää

Pelkään tietenkin


Mut, tiedän et tunteilleni en vielä saa
Luovuttaa valtaa


Sillä jos mä itkuun puhkeisin


Heittäytyisin virtaan, jossa mun jalkani
Ei yltäis pohjaan


Tämän pinnan alla on äkkisyvää


Vaikka pelkään
Vaikka vapisen


Ei, sä et mitään siitä nää, et kyyneltäkään


Vaikka pelkään,
Pystyn sen peittämään


Ja sä vain peilityyntä näät


Et kyyneltäkään


24.1.2014

Arvonta 30 000:n katsojan kunniaksi!

Arvonnan sponsorina toimii tällä kertaa PetNetstore! Kiitokset sponsoroinnista :)


  • Arpoja voit tienata kolme!
  • Ensimmäisen saat kommentoimalla sähköpostiosoitteesi.
  • Toisen saat liittymällä lukijaksi
  • Kolmannen mainostamalla arvontaa yllä olevalla kuvalla. (ei siis vain linkkiä, kuva myös)
  • Arvonta loppuu 27.2
  • Palkintoja on tällä kertaa kaksi! Niistä lisää alapuolella.


Arpaonnea kaikille!

Loistettiin viimeisessä pentunäyttelyssä (osa. 2)

Jos ette lukenut viime postausta käykääpä lukaisemassa! *click*



Maddestakin oli pari kuvaa ja Nemosta enemmän, niitä lisää alla! Kiitos kuvista HILU!
Tosiaan, pian päästiin jo parikehään. Oltiin neljänsiä pareja, päästiin juoksemaan kovaa, koska parit lähetettiin kehään tasaisin väliajoin. Tuomari tipautteli pareja niin, että jäljellä oli enään me ja kolme muuta. Mentiin vielä edestakaisin ja kehän ympäri, jotka meni ihan surkeasti, mutta seisominen meni hyvin! Meidät määrättiin nelos-paikalle, eli toisin sanoen oltiin BIS-4 pari.



Mihin meni tämän laatu? :o

Käväistiin vielä ryhmäkehässä, mutta siellä ei sijoituttu. Oikein kiva ja onnistunut päivä! Loppuun vielä muutama kuva. :)



Palkintopose
Jee!!

Lisää kuvia on tulossa lähipäivinä. :)

23.1.2014

Eläinlääkärireissu edessä?

Pienenä välitiedotuksena, että Nemo on nyt oksennellut viime yöstä asti, kakka on ihan vettä ja mikään ei mene sisään. Ennen, kun Nemo on oksennellut ja ripuloinut on se syönyt kuitenkin, mutta nyt mikään ei pysy sisällä. Silmät roikkuvat ja häntäkään ei heilu. Laihtumisen huomaa jo nyt. Varoittavan paljon muistuttaa tämä yhtä toista tilannetta... Kirjoittelen näyttelyistä, kunhan ehdin.

Mihin meni tämä iloinen koira?

21.1.2014

Loistettiin viimeisessä pentunäyttelyssä

Heräsin eilen, eli sunnuntaina siinä seitsemän maissa. Kamat oli pakattu jo edellisenä päivänä, joten ei ollut edes kiire. Pissatin koirat ulkona ja lähdettiin kahdeksan jälkeen kohti Lahtea. Madde ei millään olisi halunnut pompata autoon, joten se oli pakko nostaa. Automatka sujui erinomaisesti koirien nukkuessa takakontissa. Paikan päällä, Lahden messukeskuksessa ei ollut paljoa väkeä, joten saatiin meidän häkki hyvin mahdutettua häkkialueelle ihan meidän kehän viereen.


Melkein virallinen melkein 9kk<3
Odoteltiin vielä sitten pari tuntia ennen kehien alkua, siinä pyöri spanielit ennen noutajia. Treenattiin vähän Nemon kanssa ja päästiinkin pian kehään. Meidät kutsuttiin ensin, koska Nemo oli ainoa uros flateissa. Meille sanottiin molempien koirien kohdilla, että edestakaisin ja kehän ympäri, mutta tein kuitenkin ne toisin päin, hähää ilkeää toimintaa tuomaria kohtaan. :D



Kehä meni hyvin, Nemo malttoi seistä hyvin ja tuomari oli oikein kiva. Häneltä löytyi huumorintajua ja kopeloi myös koiraa hyvin. Juostiin vielä ympäri ja, koska oltiin ainoita uroksia meidät palkittiin heti, kun palkittiin. Nemo sai KP:n, ja täten oli PU1. Oikein hieno suoritus pikkuruskealta, joka nähdään sitten seuraavalla kerralla vasta Tampereen junnuluokassa! Alla vielä Nempan arvostelu:

"Ikäisekseen hyvin kehittynyt urospentu. Hyvä pää & ilme. Hyvä ylälinja, hieman jyrkkä lantio. Hyvä luusto ja mittasuhteet. Rittävät kulmaukset edestä. Tiivis runko. Hyvin kulmautunut takaa ja leveä reisi. Liikku edestä ja takaa hyvin. Voisi liikkua pidemmällä sivuaskeleella."

Käytiinpähän hakemassa kiitettävän kokoinen pystikin.

Seuraavaksi oli vuorossa Madde, joka myöskin meni hienosti, mutta valitettavasti kuvia ei löydy tällä kertaa. Madde oli paljon toista pentua laihempi, joten tällä kertaa se oli PEK2. Madden arvostelu näyttää tältä:

"Hyvän tyyppinen narttupentu, hyvä pää & ilme. Hyvä kaula. Selkälinjassa pieni painauma lapojen takana. Ja hieman jyrkkä lantio. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaa. Saisi liikkua kauttaaltaan paremmin."


Laitan teidät odottamaan ja kerron vasta seuraavassa postauksessa ryhmä-ja parikilpailusta! ;)) Sen voin kuitenkin sanoa, että Nemo oli sitten PEK1 KP ROP ja ryhmäkehään suunnattiin....

18.1.2014

Systeri-Broidi rallia! (GoPro-video)

Madde saapui meille tänään kahdentoista maissa viettämään loppuviikonloppua, koska huomenna lähdetään nelistään (koirat, minä ja isä) Lahden pentunäyttelyyn. Lähtö sinne on varmaan aika monelle jo selvinnyt ja jos ei-niin tässäpä kuulitte. Mitään suuria odotuksia nelikarvaiselta hämähäkkitytöltä ja kevyeltä -melkein junnupojalta ole, mutta kunhan on hauskaa! Saatte tulla nauramaan meille parikehään.... :"DD

Tuommoinen otus meille siis saapui tänään, valloittava ja iloinen pakkaus, jolta ei vieläkään koko päivän painimisen jälkeen vauhti lopu. Lähdettiin sitten tosiaan miltein heti Madden tulon jälkeen läheiselle vuorelle tunniksi lenkille, jonka aikana painittiin koko ajan. Nemolla oli valjaat, joissa oli kiinni GoPro rinnassa, joten videotakin tulee.

Poro :D
En pidä teitä jännityksessä, vaan laitan videon tähän heti alkuun, kuitenkin vielä pari sanasta siitä. Muokkauksessa kesti kiitettävät pari tuntia, joten näitä tulee silloin tällöin tänne blogiin, ei siis joka päivä. Kommenttia saa toki heittää mitä tykkää! :) Muistakaa oikeasti laittaa ennen videon katsomista HD- 1080p laatu päälle! Paljon mieluisempaa teillekkin katsoa. Paremman laadun saa päälle oikeasta alakulmasta, painamalla rattaan kuvaa.



No, lähdettiin tosiaan vuorelle hienon ja melkein uuden kameran sekä järkkärin kanssa ja samoin varusteen tultiin takaisin. Aika uskomatonta, koska Madde ja Nemo remus koko ajan ja kamera sen ku heilu Nemon rinnassa. Kiivettiin sitten jäisten kallioiden kautta vuorelle. Oli tosi upea ilma, siis miten meille sattuikin näin hyvä ilma, just kun nää kaks höselöä tapaa toisensa? Jokatapauksessa luntakin oli satanut hiukan enemmän, joka toi mukavaa väriä kuviin.
Kirjaimellisesti remuttiin siis koko lenkki. Muutama kerta piti olla viisi minuuttia-mukamas loukkaantunut, kun nemppa puri Maddematusta liian kovaa. Leikki kuitenkin jatkui-onneksi. Kierrettiin tosiaan lenkki ja tultiin samaa rinnettä takaisin alas ja päästiin onnistuneesti alas, eikä edes liukastuttu, niin kuin tullessa. :D
Kotiin tullessa tuli sitten lievä paniikki, kun huomasin, että meidän näyttelyhihnan ketju-osa on vieläkin kateissa. Etsin kaikkialta, eikä vaan löytänyt. Ja apuva! Mistä me nyt saahaan näyttelypiuha? Samalla meidän piuhan ketju-osaa etsiessäni silmääni sattui meidän paracord-narut. Siitähän väsäsin koirille omat näyttelyhihnat, Maddelle luontaisesti vaaleanpunainen ja Nemolle sininen pienillä valkoisilla suorakulmioilla/palloilla. Aikas söpöt muuten ne, sopii hyvin noille koirille.

Tuossa näkyy tuo GoPro-kamera Nemolla. (Madde oik.)
No, kokeilin myös sitten mennä pari pätkää näiden kanssa kahdestaan, eli ns. valmistautua parikilpailuun. Odottelin jo kahta huonosti menevää ja pomppivaa koiraa, jotka ei varsinkaan jaksaisi pysyä paikallaan. Onneksi mun luulot ei osunu oikeaan ja noi meni niin hienosti, että jos oisin tuomari laittaisin nuo ekoiksi varmasti. Siis ne juoksi tasaista, hienoa ravia ja seisoi paikallaan. Näillä mennään oikein hyvin huomenna.

Veli ja Madde- best buddyes ♥
Nyt vaan jännätään huomista ja pelätään pahinta. Vai miten se meni? Kuitenkin, tavaratkin on jo miltein pakattu, Madde syö luuta ja Nemo nukkuu reporankana lattialla. Seuraava postaus tulee kunhan ehdin kirjoitella jotain fiksua näyttelystä. :)