27.2.2015

Miehet polskimassa 26.2

KOIRAUIMALA SIPPURA OY, POIKIEN KANSSA 26.2

Arvatkaa ketkä! 

Pikkumiestä ensin kammotti vesi kunnes tajusi ja alkoi pomppimaan, liivit päällä kuitenkin!

Konkari...









Poitsut sai vielä uinnin jälkeen possun selkärankaluut. Oli ihan huippua ja ensi kerralla tulee Jerin tilalle nyt kipeänä ollut ruskea mukaan!

23.2.2015

Halutaan takaisin Pohjoiseen...

Nemo pyörähtää viimeisen kerran lumihangessa, nousee ylös ja lähdetään junalle päin. 
Noustaan junaan, hytin ovi aukeaa ja ruskea menee sisään. 
Se hyppää sängylle, istahtaa ja huokaisee. 
Se ois sit kotiinpäin.



Niin, mitä me edes kaikenkaikkiaan puuhattiin hiihtolomalla? Viikko sitten lauantaina oli lähtö Pyhälle päin junalla ja bussilla. Ensin seiskan maissa bussilla, Helsingissä sitten käppäiltiin rautatieasemalle ja siitä astuttiin 20.06 lähtevään junaan heseruuan kera. Kympiltä vaihdettiin yöjunaan Tampereella. Hytti oli suht. pieni, mutta mahduttiin kuitenkin jotenkuten sinne. Nemon kanssa alasängyssä ja äitee yläsängyssä. Nemppa hilseili hirveesti ja stressas, mutta rauhoittui kuitenkin sitten lopulta viereen. Äiti kertoi, että yöllä tuo tyhmä ruskea oli seissyt mun sängyn vieressä, pää selän pääällä ja odottanut lupaa hypätä viereen. Ja lauantaistahan tuli kuvattua myös MyDay, kas näin.



Sunnuntaina, kun vedin verhon ylös hytin ikkunasta olikin jo ihan valkoista ulkona. (jos koko MyDay ei kiinnosta kts. viimeiset sekunnit) Pieni hetki vielä junassa ja päästiin kirpeään -22c pakkaseen ulos. Oli muuten pieni muutos Helsingin +2 asteesta. Siitä ABC:n kautta möksälle, joka vaikuttikin tosi kivalta näin nopeasti tutkittuna. Leiriydyttiin Nemon kanssa yhteen huoneista ja lähdettiin ulos. Sunnuntai itseasiassa olikin ainoa päivä, kun oli noin kylmä ja kyllä ruskeasta huomasi. Se kävi maahan ja nosti kaikki tassut ilmaan. Tais olla vähän viileä. Sunnuntaina ei sitten koirankin vuoksi kauheasti lenkkeilty, kun lauhempaankin säätä oli luvattu.




Maanantaista tulikin blogiin ihan kunnon ajastettu postaus, tsekkailtiin kunnolla lenkkimaastoja ja oli kyllä niin upeat ilmat ja kaikki, aijai. Melkein kaikki postauksen kuvat on maanantailta. Tiistaina meninkin itse laskettelemaan. Ihan ok säät, vähän sumuista ja tuulista, mutta olihan meillä ihan kivaa. Multa on tuo into lasketteluun vähän mennyt ja siksi tyydyinkin olemaan hurtan kanssa. Siinä yhden maissa mentiin ajamaan jääkartingia veljen kanssa ja pakko sanoa, että oli ihan älyttömän kivaa! Jos ikinä tulee tilaisuus niin suosittelen kaikille, siellä sai mennä kovaa ja aijai. Toosi kivaa, tykkäsin. Isä toi Nemon kentän reunalle ja jäbä olis ollu kovasti mukana kisassa jos se olis vaan päästetty kentälle. Hassu ruskea...


Keskiviikkona taas Nemon kanssa kahdestaan, lähdettiin heti aamusta taas jäälle ja lenkkeilemään. Upeat säät taas, tosin kamera sai jäähä kotiin tällä kertaa. Oli ihan älyttömän syvää lunta, jossa rämmittiin Nemon kanssa tunti ja oltiin kyllä molemmat ihan poikki sen jälkeen. Ruskean punapäinen omistaja kuitenkin innostui leipomaan kakkua ja siitä tulikin lopulta täytekakku, jossa Red velvet-täytettä sekä kermavaahtoa ja kettukarkkeja päällä. Hyvin maistui koko poppoolle, koirakin olisi kovasti halunnut... Illemmalla meidät Nemon kanssa tosiaan heitettiin jäälle ja vedettiin pätkät koirahiihtoa. Tosi taitavasti, pätevä koiruus on kyllä mulla.




Torstaina heti aamusta veljen kanssa piiitkälle lenkille. Meidät heitettiin semmoisen, ko Isokurun viereen, josta 1km ensin käveltiin Isolle kurulle ja siitä sitten lähdettiin tarpomaan. Ensin ajateltiin mennä Noitavuorelle kiipeämään, muttei mentykkään, koska siellä ei ollut tulentekopaikkaa. Päädyttiin toiseen reittiin ja heitettiin koko lenkki yhteensä n. 8km lenkki. Perjantaina viimeinen päivä Pyhällä, samanmoinen ehkä vähän pidempi lenkki tehtiin toiseen suuntaan. Semmoiselle, ko Karhunjuottolampi. Nemon kanssa ei jaksettu mennä loppuun asti, kun upotti vaan käännyttiin vähän aiemmin takaisin, jolloin lenkistä tuli se n. 8,5km. Ihan upeita maisemia ja saakeli, että harmitti, kun objektiivissa oli häikkää, eikä toiminut. Loppuilta perjantaina löhöilyä.




Lauantaina miehet läks jo kahdeksalta matkaan autolla kotiin päin ja multa revittiin sitten lakanat alta. Ei siinä muuta, kuin ylös ja historiankirja nenän eteen sekä aamupala viekkuun. Nemo sen, kun nukkui vieressä. Noh, puol neljän maissa lähdettiin kävelemään 6km matka bussille, rinteiden viereen. Päästiin n. viideltä sinne ja käytiin palauttamassa möksän avaimet ja menin itse käymään kaupassa ostamassa matkaevästä. Päästiin bussiin, jossa istuttiin tunti ja saavuttiin Kemijärven rautatieasemalle. Juna lähti siitä vasta 1,5 tunnin päästä, joten ehdittiin kuluttamaan Nemon energiaa riehuuttamalla ja juoksemalla sen kanssa. Kamat kasseissa siiryttiin sitten junaan. Käväisin ostamassa ruokaa ja siitä sitten pian nukkumaan.



Sunnuntaina kotona, oli muuten aivan ihana sää. Selkeää ja valoisaa ja "puhdasta". Oma fiilis oli niin huipussa, että lähdinkin juoksulenkille musat korvissa ja olin koko sunnuntain ihan iloisessa fiiliksissä. Tänään oli ridaus ja katotaan jos siitä tulis jotain postausta vaikka jonkun postauksen yhteydessä. Nyt kiire kuitenkin nukkumaan, että jaksaa keskittyä koulussa! :)

Loppuun vielä maailman hienoin mies 22kk!

19.2.2015

Puhelinkuvien tyhjennystä!

Nemon kiilusimmukollaasi! Ei tarvitse edes esittelyjä... Ihan näin btw, eikös se näytäkkin oudolta oikeassa yläkulmassa?

Meidän uskolliset tallikoirat, Jessi ja Jeri.

Nöpöki sai oman kollaasin! Hassu heppa. 

1. ja 2. kattokaa nyt tuon fläpän nukkumisasentoa...
3. Nemo löys mukavan paikan nukkua...
4. ja 5. Maailman söpöin se on♥

Nemon pärstäkuvia. Urpo.

Liian painava pää, että jaksais ithe pitää pystyssä.

1. Spanieli ja spanielin lempilelu
2. Nemo vähän fanittaa Peppiä...
3. Hassu spanieli!

1. Tallin uusin asukki-Tyger
2. Dejan kanssa selfie matkalla nuuksiosta kotiin.
3. Flatkiss-pentuja viime vuonna
4. Sniffe yökylässä!

1. Taas kerran, erittäin vajaa fläpä.
2. Nemo tulee kans tallille!
3. Nemo ja lempipallo. Kongin vinkuva tennari.

1. Nemo junassa. Sängyllä...
2. Nemo ja upea maisema täällä Pyhällä.
3. Syömässä
4. Note to myself-älä ota iloisesta noutajapojasta juoksemiskuvia makuulla hangessa. Vaikka kuvista tulisikin hyviä... :D
4. Kemijärven maisemia

18.2.2015

Kurkkaus meidän lomarutiiniin!

MAANANTAI 16.2.2015

klo. 4.38- Kone piippaa, se ei oo ladannut ridavideota Youtubeen vieläkään, 871 minuuttia jäljellä. hitto. Video lataamaan uudestaan ja takaisin nukkumaan. 

klo. 9.24- Herään epämukavaan oloon, tyyny oli hukassa ja nukuin huppari tyynynä. Video on ladannut! Ruskea venyttelee ja raapii tassuilla kylkeä-sattuu...

klo. 9.25- Vilinä ja vilske käynnissä möksällä, kaikki on lähdössä laskettelemaan. Ruskea huokaa ja asettuu istumaan oven eteen. Se on myös lähdössä!

klo. 9.45- Ovi sulkeutuu ruskean edestä. Se jää tuijottamaan minua avuttomana. Kämpässä hiljenee, avaan koneen ja alan raapustamaan tuloksia virtuaalinäyttelyyn kera aamupalaleipien. 

klo. 10.00- Ääh, en jaksa enää laittaa tuloksia. Otan ruskean, se hyörii innoissaan jo ovella ja alan laittamaan tavaroita.



























klo. 10.10- Talvikamppeet päällä, avain kaulassa ja kameralaukku olalla astun ulos. Ruskea sinkoaa ovesta ulos. "Nemo oottaa, lukitaan ovi!"-sama virsi jokaisen uloslähdön aikaan. 

klo. 10.15- Päästään pihapiiristä tielle, jota pitkin kävellään hetki, että päästään uimarannalle. Tai no nyt se oli vaan umpihankea, josta pääsi jäälle ja jonka varrella oli kota, mutta silti!

klo. 10.40- Ollaan jäällä ja rupean ottamaan kuvia iloisesta ruskuaisesta. Kuvia kertyy paaaljon. 

klo. 11.30- Aletaan valumaan möksälle päin, Nemossa jo jopa väsymyksen merkkejä. Otan samalla kuvia, kun kävelen möksälle. 

klo. 12.00- Suunnilleen näin, ollaan möksällä. Nemo pääsee sulattelemaan lumipalleroita tassujen väleissä ja itse pääsen syömään. 

klo. 12.05- Katsaus kaappeihin-mistään ei löydy nopeasti syötävää ruokaa. Nappaan valkosipulipikkuleipiä ja jäätelöä. Nemo tuijottaa valppaana. 

klo. 12.10- Siirrän kuvat koneelle ja alan muokkaamaan niitä. Niistähän tuli tosi kivoja!





klo. 12.49- Kello näyttääkin jo paljon, joten suljen koneen ja alan leipomaan appelsiinimuffinsseja. 

klo. 13.30- Muffinit menevät uuniin, ja taikina on ihan älyttömän hyvää! 

klo. 13.50- Muffinssit tulevat uunista ulos ja ahneina Nemon kanssa maistetaan heti. Ihan superhyviä. Jatkan datausta. 

klo. 14.45- Kaikenlaista tehty koneella, nyt turre pääsee ulkoilemaan. Otan sukset ja vetovaljaat ja lähdetään jäälle. Nemo tajus heti idean ja veti ihan älyttömän hyvin suksilla, meillä oli superkivaa. Ylihuomenna uudestaan mennään koirahiihtämään. Videota on kans tulossa blogiin!

klo. 16.50- Mökillä ja menen käymään saunassa. Ihanan lämmin....

klo. 17.30- Ihanan freessi olo, ruvetaan pelaamaan veljen kanssa peliä. 

klo. 19.00- Hehee, voitin pelin reilusti! Paljon karkkia on tultu syötyä, joten syön vain vähän ruokaa. Maha täynnä...

klo. 19.30- Rojahdan koneen ääreen ja alan kirjoittamaan tätä samalla, kun selaan verkkoa ja teen kaikkea turhanpäivästä. Syön karkkia, lisää...

klo. 20.34- Postaus on nyt valmis. Vielä loppusilaus, kuvat ja fontit. Minua pyydetään pelaamaan korttia perheen kanssa. Suljen koneen ja siirryn pelaamaan. 

klo. 22.02- Siirryn sängylle, alan muokkaamaan lauantailta tehtyä MyDayta. Nemon rintakehä nousee ja laskee tasaisesti, se nukkuu. 

klo. 22.50- Siirryn nukkumaan. Tänä yönä mulla on tyynykin, eikä vain hupparia.



16.2.2015

Ratsastuspäiväkirja vol.2 (videot ja kuvat!)r

kirjoitettu LA 14.2

¨
9.2.2015
C O N D O R
Maanantaina listassa luki osiltaan tuttu, mutta toisaalta uusi nimi. Nimittäin Condor! Condorilla menin jouluna vikalla tunnilla, leikittiin ja niin. Ei mennyt hyvin silloin, ei todellakaan. No, nyt lähdettiin ihan uusilla fiiliksillä laittamaan heppaa ja ajattelinkin mielessäni, että "tänään ei oiota kulmia". Condorhan on Peikin isoimpia hevosia ja sen kyllä huomasi, kun meni karsinaan. On hepalla kokoa. Laitettiin Nipan kanssa Condor valmiiksi ja lähdettiin kävelemään maneesille päin. Ihanaa, kun oli turvallinen eikä turhista säpsyilevä heppa alla. Condorilla oli kyllä alusta alkaen niin ison tuntuiset askeleet. Aloitettiin ottamalla ravia, pysyin nyt edes vähäsen paremmin ravissakin sitten joulukuun tunnin. Condor tuntui tosi kivalta jo ravissa ja meni hyvin kulmiin ja jos ei mennyt niin otettiin ympyrä ja uudestaan, joten sitten meni. Laukka oli hieman pompottelevaa, eikä meille jäänyt hirveästi tilaa laukkailla, mutta parit nostot saatiin tehtyä. Hieno mies!

Tämä sekä video c. Nina H!!  Kiitus taas♥


Puolivälin käyntien jälkeen lähdettiin tekemään tunnin tehtävää. Tehtävänä oli tosiaan nelikaarinen kiemuraura. Lähdettiin Condorin kanssa kärjessä suorittamaan tehtävää, tehtiin yks, kaks, kolme ja neljä kiemuraa! Vaikeaa selittää... Mutta silti, mentiin Condorin kanssa kevyessä ravissa, sillä nimittäin on hirmuiso harjoitusravi. Olisin voinut mennä siinä ilman jalustimia, mutten ottanut sitten jalustimia pois ja jalustimilla en halunnut mennä, koska valuivat kantapäille. Sen takia sitten kevensin, enkä mennyt harjoitusravia. Condor oli kaikenkaikkiaan tehtävässä tosi kiva, me tehtiin käyntiin siirtymiset aina keskelle pituushalkaisijaa ja hienosti sujui loppujenlopuksi siirtymiset. Sitten vain loppuravit ja käynnit ja heppa seuraavalle. Kiva fiilis jäi tunnista, hieno hirviponi! Condorvideon alla vielä tallipäivästä videopostaus.





11.2.2015
C H Y L A

"Tunnille merkitty listaan tamma nimeltä Chyla. Viimeksi, kun mentiin esteitä (menin siis itse Leolla) ja kaverini meni Chylalla, joka sitten sanoikin, että tamma oli ollut ihan super, jopa sinne 75cm asti! Toisaalta keskiviikkona Chylalta oli tiputtu muutama kerta estetunnilla ja tamma oli kiellellyt, joten olin tarkkana sen kanssa. Alkuraveissa oli muuten ihan ihme, kun ei oikein mennyt käskyt läpi ja Chyla ol kauhean hidas, vaikka käskinkin kunnolla raipalla, kun pohkeetkaan eivät menneet läpi. Laukassa pätkittäin OK, muuten taas aika laiska. Jep, jäi harmittamaan, kun meni niin hitaasti puolet tunnista, Muuten oli kyllä ihan super!

Tytsy marraskuulta


Puolivälin käyntien jälkeen ruvettiin hyppäämään. Hypättiin siis minun pyynnöstä ja Anu (meidän opettaja siis) suostui, että voidaan pomppia. Mentiin ensin kaikki soikiolle keskelle, josta yksi kerrallaan lähti ravissa kohti estettä. Ittellä menee aina ihan surkeesti jos mennään ravissa eikä laukassa esteelle. Kerran käskin Chylaa kunnolla ja sitten se meni tosi hienosti omasta mielestä. Mentiin tällä tunnilla paaaljon pienempiä, kuin maanantaina. Kavaletti kerran ja muuten pientä ristikkoa. Taitaa tuo keskiviikon tunti olla vähän vähemmän edistynyt? Chyla meni tosiaan omasta mielestä tosi kivasti. Ehdittiin mennä vaan pari kertaa, kun oli "hiukan" sählinkiä ja yks tippuikin ponilta. Lopputunnista jäi tosi kiva fiilis. Chyla oli muuten vähän säpsähtäväisellä tuulella, kun katolta tippui lunta, mutta oli se silti tosi kiva!

15.2.2015

Mieli lepää♥

Helsingissä

Tampereen kohdalla junassa

Mökissä-Nemo ja "too much Saskia"

-22c kirpeä pakkanen

Aurinko♥

Ilallinen



Uudistettu ratsastustarvikkeiden esittely!!



Se on täällä taas! Ridavarusteiden video tosiaan, siinä koottu nyt sitten kaikki ratsastustarvikkeet ja uusia ei varmasti ole vähään aikaan tulossa. Kuvattiin Nipan kanssa myös vihdoin Nemon kaikkien tavaroiden videopostaus, joka alkaa tulemaan osissa blogiin. Mulle iski kauhea postailukärpänen ja ajastuksessa on jo muutama postaus tulossa teille, tämänkin laitoin ajastukseen. Hihiii, huomenna Nipan kanssa tallille ja illala juna-asemalle ja lähtö Pyhälle. Kiitoskiitos tuhannesti taas Nipsu tästä videon kuvauksen avustuksesta jaja kaikesta avusta! Vitsi mulle tulee aina ilonen fiilis, kun katson tuota varustepostausta, se on jotenkin kauhean positiivinen. Postaus tosiaan ajastettu ja juttua on tulossa lähipäivinä blogiin minkälaista Pyhällä onkaan. Toivottavasti tykkäätte videosta. :)

14.2.2015

Ehdota kuvia ja voita palkintoja!


Tällä kertaa ollaan täällä taas vähän eri idean parissa ja se tulee alla! Ensimmäiseksi arpaonnea kaikille ja toivottavasti saadaan paljon ehdotuksia kasaan. :)

SÄÄNNÖT
  • Kaikki saavat osallistua, myös anonyymit!
  • Yrittäkääpä keksiä uusia ideoita, eikä jo kommenteissa käytettyjä!
  • Ideana on siis laittaa ideoita kuvapostaukseen, esimerkiksi Nemosta kuva oman huoneen ovella, Nemosta kuva parvekkeella tms. Saa liittyä ihan mihin vain!
  • Sivussa järjestän arvonnan, jossa on vissi idea, lukekaapa:
  • Yhdestä ehdotuksesta saa yhden arvan, kun taas kolmesta saa kaksi arpaa ja viidestä saakin jo kolme arpaa.
  • Lisäarvan saa jakamalla ylläolevaa kuvaa blogissaan tms. 
  • Toisen lisäarvan voi saada olemalla blogin lukija. Mainitse lukijanimesi!
MITEN OSALLISTUN

  1. Sähköposti, esim. lovespeppi@gmail.com (minun oma)
  2. Kuvaehdotukset
  3. Jos lukija niin lukijanimi
  4. Jos mainostat niin tähän linkki mainostuspostaukseen/blogiin/mihin vain
  5. Muista mainita myös lemmikkisi

MITÄ VOITAN
  • Palkintoina toimivat tällä kertaa seuraavat. HUOM. Palkinnot vaihtuvat jos voittajalla ei ole lemmikkiä/on jokin muu, kuin koira.
  • Kolme palkintoa on tosiaan luvassa ja jätän kaikki nyt paljastamatta, mutta kaikki sisältävät lelun sekä herkkupussin. Yhteen niistä laitan mukaan myös yllätyksen elukan omistajalle, Arpaonnea!

12.2.2015

Jäällä ja kolealla Korpinkierroksella



Vihdoin ehdin istahtaa koneen ääreen. Viikolla on ollut paljon tekemistä, täksi päiväksi tein Maantiedon projektin ensimmäisen osan valmiiksi sekä luin kaikki vapaa-ajat uskonnon isoon kokeeseen. Keskiviikko ja maanantai meni ratsastuksessa ja tiistaina käytiin toisaalla Nipan kanssa. Näistä tulossa blogiin myös postausta ajallaan. Toivottavasti viikonloppuna, kun lähdetään junalla Pohjoiseen päin ja on aikaa varmasti kirjoitella. Tästä lisää kuitenkin alempana. Viime viikonloppuna oli taas koiruuksien hoitovuorot, kerrotaan nyt kuitenkin ensin perjantaista. Vaikkei sillon hoitovuoroja ollutkaan oltiin silti koiruuksien kanssa ulkona.

Ystävällinen piski!












Perjantaina tosiaan kiiruhdin heti koulun jälkeen hakemaan Miialta Jessin ja Jerin, jonka jälkeen käveltiin jäälle ja lähdettiin jään poikki menemään Nooraa ja R-tiimiä vastaan. Noora otti kans Royn mukaan, koska ithellä ei ollut Nemoa siis mukana. Piskelöt tuli keskenään tosi hyvin juttuun ja nuo mustuaiset sekä Riimi tykkäs leikkiäkkin, Roy kyttäili lintuja ja Renellä oli kiirettä merkatessa pilkkireikiä! Kierrettiin jäällä semmoi ihan mukavan pituinen lenkki, aurinkokin paisto tosi kivasti ja oli kaikinpuolin taas ihan hirveen kivaa. Kiitos taas Noora seurasta!! Saatte nyt tähän vain kuvat näin erittäin nätisti laitettuna, koska kirjoitettavaa ei hirmuisesti ole, kun kuvia taas hirmuisesti.





Lauantaina herätys puoli kahdeksan, tämmöiselle aamunukkujalle varsin paha paikka. Noustiin kuitenkin Nemon kanssa ylös ja kahdeksalta lähtövalmiina rinkka selässä ja pulkka mukana, vetovaljaat repussa. Käveltiin Miialle ja napattiin lauma mukaan. Vierailevana tähtenä oli Ramos, puolitoistavuotias labbisnarttu. Kyllä huomaa selkeästi käyttö-ja näyttölinjaisen eron, kun Ramosta ja Jessiä vertasi. Käveltiin siitä sitten tosiaan Ninalle ja lähdettiin jäälle. Sniffe ja Nemo sai aluksi vetää meidän reppuja, jonka jälkeen pullukkaRamos sai vetää koko loppulenkin. Nemon vetovaljaat meni sille ihan täydellisesti ja hyvää näytti tekevän Ramoksellekkin, oli toinen ihan kuumissaan. Kierreltiin jäällä, otettiin seisomakuvia ja syötiin eväitä. Ihan superia, ihana ilma ja ihana tunnelma, jesjes. Lisää tämmöttiä lenkkejä. Otettiin vielä laumakuvat, joista tosin jäi puuttumaan se kameran takana oleva blondi. Meidän lauma on silti vaan niin paras♥

Blogger reistailee noiden pikkukuvien kanssa alla. 











Sportstrackeri lagas tuossa yhessä kohtaa, mutta Startti ja Stoppi tosiaan oli samassa kohtaa! 
Sunnuntaina herätys oli varttia _aikaisemmin. Ja taas me lähdettiin lenkkeilemään, tällä kertaa tosin ilman Ramosta ja autolla matkaan. Aateltiin lähteä tsekkaamaan uusia seutuja, koiruudet takakonttiin ja eikun menoks Nuuksioon päin. Päätettiin kiertää 8,5km lenkki ja vielä toinen pienempi jos aikaa olisi jäänyt. Yllättävän nopeasti meni kuvatessa, kävellessä ja syödessä koko päivä ja pitikin lähteä jo kotiinpäin. Ehdottomasti aletaan nyt käymään useammin tuolla Nuuksion lenkeillä, varsinkin viikonloppuisin, kun on valosaa. Ei mulla hirveästi muuta, kun vaan, että meillä oli ihan superi viikonloppu. Toivottavasti teilläkin on ollut kivaa sielläpäin, onhan? Nyt täällä on toisaalta loskakelit, joten olen suunnilleen ihan hirveän innoissani lähdössä ylihuomenna Nemon kanssa junalla kohti Rovanniemeä. Sieltä tulee sitten paljon kuvapostauksia. Tämän viikon ratsastuksista kans tulossa postausta.


Tämän postauksen voisi vaan tiivistää sanoihin. Mä oon onnellinen. Tätä se onni on, kaikki mitä haluaa tai on ikinä halunnut on ihan tässä vieressä. Kiitos♥