12.2.2015

Jäällä ja kolealla Korpinkierroksella



Vihdoin ehdin istahtaa koneen ääreen. Viikolla on ollut paljon tekemistä, täksi päiväksi tein Maantiedon projektin ensimmäisen osan valmiiksi sekä luin kaikki vapaa-ajat uskonnon isoon kokeeseen. Keskiviikko ja maanantai meni ratsastuksessa ja tiistaina käytiin toisaalla Nipan kanssa. Näistä tulossa blogiin myös postausta ajallaan. Toivottavasti viikonloppuna, kun lähdetään junalla Pohjoiseen päin ja on aikaa varmasti kirjoitella. Tästä lisää kuitenkin alempana. Viime viikonloppuna oli taas koiruuksien hoitovuorot, kerrotaan nyt kuitenkin ensin perjantaista. Vaikkei sillon hoitovuoroja ollutkaan oltiin silti koiruuksien kanssa ulkona.

Ystävällinen piski!












Perjantaina tosiaan kiiruhdin heti koulun jälkeen hakemaan Miialta Jessin ja Jerin, jonka jälkeen käveltiin jäälle ja lähdettiin jään poikki menemään Nooraa ja R-tiimiä vastaan. Noora otti kans Royn mukaan, koska ithellä ei ollut Nemoa siis mukana. Piskelöt tuli keskenään tosi hyvin juttuun ja nuo mustuaiset sekä Riimi tykkäs leikkiäkkin, Roy kyttäili lintuja ja Renellä oli kiirettä merkatessa pilkkireikiä! Kierrettiin jäällä semmoi ihan mukavan pituinen lenkki, aurinkokin paisto tosi kivasti ja oli kaikinpuolin taas ihan hirveen kivaa. Kiitos taas Noora seurasta!! Saatte nyt tähän vain kuvat näin erittäin nätisti laitettuna, koska kirjoitettavaa ei hirmuisesti ole, kun kuvia taas hirmuisesti.





Lauantaina herätys puoli kahdeksan, tämmöiselle aamunukkujalle varsin paha paikka. Noustiin kuitenkin Nemon kanssa ylös ja kahdeksalta lähtövalmiina rinkka selässä ja pulkka mukana, vetovaljaat repussa. Käveltiin Miialle ja napattiin lauma mukaan. Vierailevana tähtenä oli Ramos, puolitoistavuotias labbisnarttu. Kyllä huomaa selkeästi käyttö-ja näyttölinjaisen eron, kun Ramosta ja Jessiä vertasi. Käveltiin siitä sitten tosiaan Ninalle ja lähdettiin jäälle. Sniffe ja Nemo sai aluksi vetää meidän reppuja, jonka jälkeen pullukkaRamos sai vetää koko loppulenkin. Nemon vetovaljaat meni sille ihan täydellisesti ja hyvää näytti tekevän Ramoksellekkin, oli toinen ihan kuumissaan. Kierreltiin jäällä, otettiin seisomakuvia ja syötiin eväitä. Ihan superia, ihana ilma ja ihana tunnelma, jesjes. Lisää tämmöttiä lenkkejä. Otettiin vielä laumakuvat, joista tosin jäi puuttumaan se kameran takana oleva blondi. Meidän lauma on silti vaan niin paras♥

Blogger reistailee noiden pikkukuvien kanssa alla. 











Sportstrackeri lagas tuossa yhessä kohtaa, mutta Startti ja Stoppi tosiaan oli samassa kohtaa! 
Sunnuntaina herätys oli varttia _aikaisemmin. Ja taas me lähdettiin lenkkeilemään, tällä kertaa tosin ilman Ramosta ja autolla matkaan. Aateltiin lähteä tsekkaamaan uusia seutuja, koiruudet takakonttiin ja eikun menoks Nuuksioon päin. Päätettiin kiertää 8,5km lenkki ja vielä toinen pienempi jos aikaa olisi jäänyt. Yllättävän nopeasti meni kuvatessa, kävellessä ja syödessä koko päivä ja pitikin lähteä jo kotiinpäin. Ehdottomasti aletaan nyt käymään useammin tuolla Nuuksion lenkeillä, varsinkin viikonloppuisin, kun on valosaa. Ei mulla hirveästi muuta, kun vaan, että meillä oli ihan superi viikonloppu. Toivottavasti teilläkin on ollut kivaa sielläpäin, onhan? Nyt täällä on toisaalta loskakelit, joten olen suunnilleen ihan hirveän innoissani lähdössä ylihuomenna Nemon kanssa junalla kohti Rovanniemeä. Sieltä tulee sitten paljon kuvapostauksia. Tämän viikon ratsastuksista kans tulossa postausta.


Tämän postauksen voisi vaan tiivistää sanoihin. Mä oon onnellinen. Tätä se onni on, kaikki mitä haluaa tai on ikinä halunnut on ihan tässä vieressä. Kiitos♥

6 kommenttia :

  1. Tuu toki kuvaa Liljaaki tänne 8) Ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! On varmaan mukavaa ulkoilla kivassa seurassa ja koiralauman kanssa :) Tästä postauksesta välittyy hyvä fiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitosta sinne! :) Meillä on ollut kyllä tosi kivaa ja kivat ilmat. :)

      Poista
  3. Korpinkierros on kiva! Meki ollaa kävelty se monta kertaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu ootteko!! :D Siistiii! Se oli kyl tosikiva ^___^

      Poista