5.6.2016

Chillailua



En olekaan viime päivinä ehtinyt kirjoitella kunnolla blogiin ja nyt kuvia saatuani ajattelin kertoa hieman meidän hypyistä tänään. Viime viikolla oli tosiaan paljon kiireitä joka ilta sekä päivä. Perjantaina meillä oli kotona kamala suursiivous, pestiin ikkunat ja vahattiin lattiat jne. Lauantaina koitti sitten kevätjuhla ja yhdeksän vuoden taival päättyi tuttujen kavereiden kanssa. Olin myös kuvaamassa Ninan veljen yo-juhlia. Palataan kuitenkin tämän päiväiseen tuntiin. Kaikki postauksen kuvat c. Tia H, kiitos kovasti Tialle ihanista kuvista!


Minulle oli tosiaan jaettu tuttu Ferra, mutta tuntilaisemme ei halunnut mennä Chillalla, joten mulle vaihtui tämä aivan ihana ja energinen 9-vuotias tamma. Outi varoitti, että Chilla saattaa innostuessaan pukitella, joten verkkailin tamman hyvin rauhallisesti. Ravissa Chinchin oli aivan mahtavasti jo kuulolla ja otti jokaisen pidätteen ja puolipidätteen ja reagoi pieneenkin pohjeapuun. Oli aivan super fiilis tulevaa tuntia koskien jo alussa. Ravailtiin Chillan kanssa isoja ympyröitä ja taivuttelin tammaa hieman ravissa eri suuntiin. Tämän jälkeen otettiin myös laukkaa, jota työstin ensin myös suurella ympyrällä.

Chillan laukka oli myös jotain aivan mahtavaa. Jos Riinalla (aiemmista postauksista löytyy tästä ponsusta) oli mukava ravi niin Riina ja Chilla yhdistettynä olisi aika täydellinen heppa. Chillan laukassa pystyi vain istumaan kunnolla ja keskittymään omaan istuntaan. Pääsin ympyrällä taivuttamaan tammaa kivasti sisäänpäin ja ryhtikin alkoi löytymään molemmilta. Otettiin vielä toiseen suuntaan laukkoja ja koitin lyhentää laukkaa, ettei tamma olisi ihan menossa sitten esteillä.



Ensimmäisenä tultiin vaan ihan tavallisesti ristikkoa ja Chilla oli tässä kohtaa jo tosi miellyttävä. Pehmeä ja ns. laaja hyppy eikä mitään pahoja tapoja. Tämän jälkeen jatkettiin tehtävää n. 50cm pystylle ja meno jatkui tosi hyvänä. Chilla reagoi jokaiseen apuun minkä annoin ja vaihtoi laukat hyvin askeleessa, kun annoin sille merkit. Tämän jälkeen jatkettiin kaarteen jälkeen pienelle pystylle, josta n. 50cm okserille. Tässäkin kohtaa Chilla oli kokoajan aivan mahtava eikä kyllä ollut mitään possuilua käynnissä ja tahtikin oli mukavan rauhallinen, vaikka Outi sanoi, että Chilla usein kuumuu.


Loppuun mentiin tehtävää vielä erilaisesti. Ensin tuli 50cm okseri, sitten 70cm pysty jonka jälkeen ristikkoa ja pari pystyä. Okseri nostettiin vielä n. 55-60cm korkeasti ja tamma oli silti vielä niin super. Yhdelle esteelle tuli tosi tiukka mutka ja tultiin se vähän vinossa, mutta Chilla osasi hienosti silti, vaikka ohjaaja ei ehkä ole parhaimmasta päästä. Yhdessä kohtaa oltiin pahaa vauhtia tulossa yksi väli liian hitaasti ja Outin käskyn mukaisesti lisäsin laukkaa ja tammahan lähti eteenpäin. Naurettiin Outin kanssa, että kuuden askeleen väli väheni neljään... Lopussa fiilikset olivat kyllä mahtavat ja varmaan paras estetunti ikinä. Niin hieno Chilla! 





6 kommenttia :

  1. Onpas kaunis & taitava hevonen!❤ Aivan IHANA!❤

    VastaaPoista
  2. Osaisinpa mä kans ratsastaa noin hyvin❤

    VastaaPoista
  3. Minkä tasoisella tunnilla ratsastat? Ja tosiaan hevosethan pystyy helposti hyppäämään vaikka metrin ihan paikaltaan niin kuulosti hassulta kun sanoit että tuli vähän huono lähestyminen hmm oliko se jollekkin 50 cm pystylle ja silti hyppäs hyvin :D Ihania kuvia anyway!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Oliskohan noi ratsastaneet 4-6v tuntilaiset. Itse olen ridannut vasta 2v, mutta pysyn hyvin mukana. Ja joo siis, kun meillä painotetaan että pienistä esteistä asti on hyvä tuoda hepat hyville paikoille niin ei tule ongelmia isommilla :) Kiitos!

      Poista