6.11.2016

Katson kauas kaukaisuuteen tulet uniin uudestaan


Matkustettiin eilen pitkästä aikaa mätsäreihin. Viimeksi muutama viikko sitten on käyty mätsäilemässä ja nyt päästiin vihdoin taas esiintymään. Tai siis Nemo ja Nano pääsi esiintymään. Tällä kertaa mätsäri oli Vantaalla Showhau centerillä. Meillä on tosiaan ensi viikonloppuna "stadin superkoira"-kilpailu messarissa. Siihen kuuluu mätsäri, hajutunnistus, putkiralli ja hakujuttu. Nemo on oppinut tuon hajutunnistuksen tajuttoman hyvin, osaa jo merkata löytämänsä hajun menemällä maahan. Voi mun mahtava mies! Nyt kuitenkin takaisin eiliseen mätsäriin. Nina kirjoittelee tästä varmaan myös blogiinsa. (tästä blogiin)


Lähdettiin paikalle hieman kahdentoista jälkeen, tuolla oli ilmoittautumisajat porrastettu niin, että pennut alkoivat klo. 13 ja aikuiset 14.30. Oltiin paikalla vähän ennen yhtä ja Namppa pääsi sitten pentuihin. Käytiin Ninan ja Nampan ja Nempan kanssa ulkoilemassa ja Nemo veti hullua rallia energioissaan. Pääsi sitten rallailun jälkeen häkkiin, että olisi yhtä pirteänä menossa kehään. Nina ja Nano olivat numerolla 240 (?) ja kesti kyllä hirmu kauan ennen kuin pääsivät kehään. Isoja pentuja oli se reilu neljäkymmentä ja pieniä yli viisikymmentä. Odoteltiin vielä hetki nauhakehiä ja suuresta punaisten nauhan saaneiden joukosta Pämppis ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Super hyvin olivat Ninan kanssa reenanneet, pieni esiintyi aivan uskomattoman hienosti! 



Kävin ilmoittamassa Nemon kehään ja saatiin odotella pitkä tovi tässä välissä. Vihdoin Nemo pääsi sitten kehään numerolla 416. Isoja oli se kolmisenkymmentä. Nemo oli aivan super skarppina menossa, seisoi hienosti ja ravasi tosi kivasti. Se oli ihan innoissaan päästessään taas kehäilemään (lue: syömään juustoa) ja kyllä häntäkin heilui sen mukaan. Saatiin sitten punainen nauha ja ryhdyttiin odottelemaan nauhakehiä. Ensin oli siniset, joissa oli myös tosi hienoja koiruuksia. 



Punaisten kehässä oli vähän tunkua, mutta hyvin mahduttiin. Seisotin siinä Nemoa ja pian huomasin, että meidän edessä oli pieni rako ja oltiin kahdeksan parhaan joukossa! Mentiin edestakaisin ja kehän ympäri ja tuomari valitsi neljä parasta ja me kuuluttiin sinne. Nemo jaksoi keskittyä ihan tajuttoman hyvin eikä haistellut edes muita koiria yhtään. Aivan super käyttäytymistä Nemolta siis. Sijoitettiin neljäs ja kolmas, juostiin ympäri ja meidät ojennettiin toiselle sijalle. Vitsi miten hienoa oli päästä Nempan kanssa pitkästä aikaa juoksemaan, on se niin super kehäkaveri. 



Otettiin vielä vähän kuvia ja katsottiin kehät loppuun. Bis oli ihana iloinen afgaanipentu, josta otinkin parit kuvat omistajan pyynnöstä. Pian meitä tultiinkin hakemaan ja Nemppa nukkui kyllä koko illan, yhdeksältä ilmoitti vain ruuan olevan myöhässä. Oli kyllä aivan mahtavaa käydä taas mätsärissä, nyt muistan taas miksi pidän niistä niin paljon. 

Moi, oon kalju Nemo 3,5v!




4 kommenttia :

  1. Onnea! Toi kekotuskuva on söpö <3 Ja jee mekin tullaan stadin superkoiraan!! Aidan ei tosin osaa yhtään hajutunnistaa, mutta ehkä me vielä ehditään vähän treenailla sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, siel nähään! :D Ja haha, no meki pääasias mennään pitää hauskaa, ihan superia et noi jaksaa järjestää tommoisen tapahtuman. :) Ja kiitos <3

      Poista
  2. kylmä viel joskus saan tästäki kirjotettuu heh :D

    VastaaPoista