3.7.2016

Kennelliiton suurleirillä 2016 [liian pitkä postaus]




Tiistaina suunnattiin taas nokkamme kohti Jyväskylää ja yhtä vuoden kohokohdista, nimittäin Kennelliiton koiraleiriä. Oltiin pakkailtu tavarat ja häkki autoon, koira takakonttiin ja eikun menoksi. Mappe meni tosi rauhallisesti koko matkan, mutta taisi hieman tulla tukala olo mutkikkaalla hiekkatiellä, kun autosta ulos tullessaan reppana oksensi maahan. Siitä kuitenkin piristyttiin ja mentiin tutkimaan meidän asuinoloja. Meillä oli mukavat ohjukset (ohjaaajat siis) taloa pitämässä pystyssä. Asetuttiin yläkertaan Madden kanssa ja huonetovereina oli sheltti ja bortsu. Madde asettui kotiinsa häkkiin ja suuntasin tervehtimään ystäviä ja siitä sitten syömään. Ensimmäinen asia joka huomattiin oli, että meidän mökeiltä oli semmoinen mukava 5-10min kävely ruokalaan ja muutenkin paikkaan missä kaikki jutut tapahtuivat.





Tiistai meni kotiutuessa mökkiin ja huomatessa, että hyttysiä ja paarmoja löytyi mettän keskeltä enemmän, kuin laki sallii. Yhteys oli muutenkin surkean huonommalla puolella, joten some loma oli kohdallaan. Ehdittiin jo tiistaina käppäilä muutaman kerran mökit-tapaamispaikka väliä ja kyllä tuli tutkittua paikat ja huomattua mitä hyvää hyötyliikuntaa siinä kävellessä tuleekaan. Illemmalla oli vielä iltashowta ja päästiin sitten nukkumaan. Ekana päivänä ei niinkään nukuttanut, mutta toisina kaaduin aina vaan raatona sänkyyn kuumien ja pitkien päivien jälkeen. Mappe kovasti yritti tunkea viereen nukkumaan, vaikka 60cm leveässä sängyssä tuli hieman ahdas fiilis. 





Keskiviikko lähti iloisella fiiliksessä käytiin ja ruoka oli ihan älyttömän hyvää kaiken lisäksi. Tuli ahmittua aivan liikaa kaikkea leirin aikana. Ehkä nyt on hyvä aika sitten paastota. Joka aamu oli taas koirankierros jonka varrella oli kysymyksiä ja oikein saaneet palkittiin illalla. Kerran me saatiinkin palkintoja. Aamusta alkoi koulutukset varttia vaille kymmenen. Oltiin Mappen kanssa ykkös koulutusryhmässä ja päästiin heti aksaamaan. Mentiin virheellisesti sitten helpompaan ryhmään, jossa tehtiin vain hyppyä ja putkea nämähän olivat helppoja Mappelle, koska se on aksannut Riitan kanssa. 





Aksan jälkeen vuorossa oli junior handler. Treenattiin seisottamista ja hieman eestaas liikkeitä. Mappe oli jotenkin tosi veltto keskiviikkona ja treenit eivät sujuneet yhtä mahtavasti kuin esim. torstaina. Ihan ok meni kuitenkin, vaikka seisominen ei oikein sujunut. Tämän jälkeen meillä oli palveluskoiralajit. Oli hakua, jossa Mappe etsi minut puun takaa ja leluruutua. Leluruudussa Madde ei oikein yhtään innostunut ja oli ihan väsy. Haussakin prinsessalla meni idea ihan ohi ja toinen oli hämmästynyt, että mihinkäs se ohjaaja katosikaan. 





Ruoan jälkeen meillä oli luento leikkimisestä ja sain tajuttoman paljon inspiraatiota Nemon kanssa tekemiseen varsinkin tuon luennon jälkeen. Meillä lähtee kyllä kunnon reenaus tokoa varten tästä. Nemo osaakin jo hyvin kaukokäskyjä joita ollaan nyt pari päivää reenattu. Luennon jälkeen jatkui koulutukset vielä tunnin. Vuorossa oli rallytoko ja toko. Rallyssä tehtiin perus juttuja, vierellä oloa ja maahan menoa. Nämä meni ihan ok, kun tajusi idean. Vierelle tulossa jäi hieman taakse jota sitten reenattiin. Tokossa vuorossa oli kapulan pitoa sekä samaista sivulle tuloa. Sivulle tulot oli ihan jees, Mappe tajusi idean, kun rallyssä oltiinkin jo reenattu hieman rennommin näitä. Kapulaa piti ihan mahtavasti, tosin vain silloin kun ohjaaja ei katsonut...



Mimmi, Mappe, Elmo, Mila ja Waka


Illalla oli kahden tunnin luento rallytokosta. Ensin seurailtiin ohjaajia ja koiria ja saatiin sitten kipaista hakemaan omat koirat. Mappen kanssa pompittiin ja hömpättiin jotain helppoja liikkeitä ja otettiin ihan huumorilla koko homma. Oli kyllä iloista flättiä tekemässä "hyvin totista" rallytokoa. Mappe sai vielä paaljon rapsutuksia kaikilta, kun pörräiltiin sitten vain ympäriinsä kovin totisten ja hikisten reenien jälkeen. Illemmalla vielä iltapalalle ja kaaduttiin Mappen kanssa yhdessä sänkyyn. Nukkuminen ei oikein meinannut onnistua aivan liian kuumassa huoneessa, mutta kyllä sitä silti jaksoi leireillä kunnolla.

Ea ja Mimmi

Sofia ja Waka



Torstai olikin oikein kiva päivä. Maddella oli hyvä fiilis ja heitin sille heti aamusta viilennysmanttelin niskaan jolloin tytsy piristyi huomattavasti keskiviikosta. Aamuhumppien ja ruokailujen jälkeen päivä lähti käyntiin tokolla. Tehtiin kaukokäskyjä ja merkin kiertoa. Maahan menot, istumaan nousut siitä ja seisomaan nousut oli Mappella aivan upeat. Maddella oli ihan super fiilis ja saatiin tosi hyviä pätkiä tehtyä. Merkin kierrrot menivät kans hyvin, kun Mappe tajusi idean. Sitä ei valitettavasti ehditty ottaa kovin paljoa, joten kovin kaukaa en saanut Mappea lähetettyä. 



Ea ja Mimmi


Tokon jälkeen kuviot jatkuivat aksalla. Menin sitten toiseen ryhmään joka olikin parempi päätös. Tehtiin ensin yhden esteen takaakiertoa ja sitten samaa ratana. Eli hyppy-pituus-hyppy joka tulee takaakiertona ja putki. Ensin Mappe juoksi pituuden ohi, mutta korjattuani se tajusi idean ja hyppäsi senkin. Kierrot meni super hyvin kunhan tajusin itse myös liikkua enkä vain seisoa paikallani. 

Fiona♥

Chili


Junnuhandlerissa oli yksilöarvostelua ja Mappe niin rakasti meidän koutsina ollutta Kassua. (aka Katriina :D) Aina kun näki sen niin alkoi häntä vispaamaan ja piti päästä tervehtimään. Kuitenkin, treenit menivät superisti. Madde seisoi tajuttoman hienosti. Ravattiin eestaas kahdestaan toisen koirakon kanssa ja sekin meni superisti. Oikein hieno tyttö. Meillä oli vielä neljäs treeni perään missä tehtiin vähän kehittynyttä esineruutua ja namijälkeä. Molemmat menivät superisti ja Madde olisi voinut hakea vaikka miljoona lelua ruudusta. Niin mahtava tyttö!

Cessi

Urpo


Lounaan jälkeen oli mahtava ja kiinnostava luento kanakoirista. Tämän jälkeen saimme kuulla mm. mäyräkoirien ja ajokoirien tehtävistä metsällä sekä linnuista ja eläimistä joita he sitten metsästävät koirineen. Molemmat luennot olivat hyvin kiinnostavia ja kanakoirista kertovaa luentoa seurasin varsinkin korvat höröllä. Näiden jälkeen päästiin taas syömään ja ainoa asia ruuista mikä jäi erityisesti mieleen oli tällä aterialla syöty tajuttoman hyvänmakuinen mansikkarahka tuoreista mansikoista...

Noppe

Mimmi

Elmo


Illemmalla pelattiin ja leikittiin erilaisia kivoja pelejä. Sai myös lähteä iltalenkille ohjaajien kanssa, mutta hehe lapsellisen mieleni kanssa jäin leikkimään ohjaajien ja leiriläisten kera. Sai myös tehdä naruleluja, mutta arvatkaapa valitsinko taas leikkimisen. Meillä oli vielä myös rallytottis koulutus joka meni taas ihan siedettävästi, ei siitä mitään sen erityisempää. Nemon kanssa rally olisi myös kiva laji mikä voisi innostaa, mutta tuo tottis on nyt etusijalla. 

Mila

Elmo

Ea ja Mimmi


Perjantaina ei ollutkaan koulutuksia vaan yksi yli parin tunnin pelastuskoiratoiminnasta kertova koulutus. Aivan tajuttoman kiinnostava koulutus taas ja tästäkin saatiin kipinä Nemon kanssa reenaamiseen. Ihmishakua olisi niin kiva tehdä, koska tuo rakastaa etsiä ja jäljestää. Treenattiin myös pelastuskoiratoimintaa ihmishaulla. Yksi ohjaajista meni puskaan piiloon ja Mappe sai etsiä. Suoraan juoksi ohjaajan luokse ja pieni epävarmuus heräsi, kun puskassa näkyi vain musta möykky. Heti tutun äänen kuultuaan toinen kuitenkin uskalsi hienosti mennä iloisena tervehtimään ohjaajaa. Tätä tehtiin myös metsässä ja nyt mentiin ilman mitään epävarmuutta suoraan kohti ohjaajaa!



Mila ja Jenni


Tässä välissä oli lounas josta päästiinkin leirimätsärin pariin. Mappe oli jo tosi väsynyt, mutta hyvin silti jaksoi. Oltiin 19. koira ja meitä vastaan oli Sara ja Elmo. Saatiin keltainen nauha, en ole varma oliko se nyt huonompi vai parempi. Keltaisten nauhojen kehässä oli kova taso enkä odottanut mitään vaikka Mappe olikin aivan onnessaan ja ravasi ihanan keveästi pää ylhäällä. Kun ykkössija julkaistiin meinasin pökertyä, koska meidät oli ohjattu ykkössijalle. Siis kolmestakymmenestä koirasta meidät ekaksi? Täh? 

Madde 1/30!







Tämän shokin jälkeen tajusin, että mehän päästään bis-kehään. Siellä meitä vastaan oli valkoisten nauhan saadeinen voittaja, hieno ja iloinen auspai. Ajattelin ihan, että voitto menee hienolle auspaille, mutta meidän ravatessa ympyrää Saana ojensikin meille bis-ruusukkeen. Siis mitä ihmettä. Tuo hämähäkki-zip-zäp-Mappe olikin kuudestakymmenestä koirasta paras? Niin täh? Oli vähän iloista ilmettä ja hymyä mulla koko illan, on se Mappe niin tomera toveri. Tämän jälkeen onnessani kasasin voittamamme tavarat ja nyt kotona ruusuke koristaakin meidän seinää paikalla missä on Nemon 2x BIS2-ruusuketta sekä rop-pentu ruusuke. 

 Madde BIS1!!
Nella

Sara ja Elmo

Mätsärin jälkeen leikittiin ja pelailtiin taas kaikki hyvissä fiiliksissä. Ihanasti ihmisiä osallistui taas näihin yhteisjuttuihin ja oli oikein mukavaa. Illemmalla oli vielä kolmen tunnin loppuskaba. Oli seitsemän eri tehtävää jotka suoritettiin ja koirakkoa arvosteltiin sitten tehtävien iloisuuden ja yhteistyön perusteella. Esineruudussa Mappe haki aivan upeasti ja iloisesti leluja häntä vispaten. Tempuissa tehtiin syliin pomppaaminen ja tokossa merkin kierto ei oikein mennyt Mappen päähän. Aksassa ja rallytokossa Madeleine oli oikein pätevä sekä houkutuksessa lelut olivat liiankin kiinnostavia. Hyvin kuitenkin pärjättiin ja olin oikein ylpeä pikkuisesta.

Leiritoverit ja kuikelo :D

Sara ja Elmo

Jenni ja Mila


Illalla oli vielä lettujen paistoa ja kaikenlaista mukavaa yhteisohjelmaa. Mahtava fiilis, mutta oli samalla haikeaa, että leiri loppui. Otettiin kaveriporukan kanssa kivoja kuvia pinkistä auringonlaskusta. Sain leirillä muuten jotenkin erityisen paljon irti tuosta kamerasta ja kuvistakin tuli ehkä kivempia, kuin ennnen. Illalla vielä letut syötyä ilta valui hieman myöhään ja täyteltiin palautelomakkeita sekä kaaduttiin taas nukkumaan Mappen kanssa.

Sara ja Madde, Mila, Elmo, Mimmi et Waka

Emman Piuha belgianpainajainen


Lauantaina oli suuri pakkaus edessä ja siivoiltiin kämppiä. Otettiin lisää kuvia koirista ja kuvista tulikin oikein onnistuneita. Vielä leikittiin ja syötiin. Oli erilaisia palkintoja jaettuna ja lisää yhteistä ohjelmaa. Yhden jälkeen isä tulikin hakemaan minua ja jouduin sanomaan heipat ja halit kaikille ihanille ohjaajille ja leiritovereille. Ensi vuonna uudestaan ja herra ruskea pääseekin taas leireilemään. Kiitos kovasti kennelliitolle upeasta leiristä, vuosi toisensa jälkeen me vaan aina tullaan sinne uudestaan, eli jotain taidatte tehdä oikein. Kotona odotti hyvin iloinen ruskea, jonka kanssa käytiin iltauinnilla. Ps. Kirjoitetaan Ean ja Saran kanssa juttu leiristä Koiramme-lehteen!

Mappe chillaa, c. Mima Jämsä!

Mappe chillaa osa 2, c. Mima jämsä tämäkin!

Mappe BIS1 ja auspai BIS2, c. Mima Jämsä!

20 kommenttia :

  1. Sä olit #sairaanopee tän postauksen kans, mä en saa tätä postausta alotetuks varmaa millää :'D
    Mut ihana leiri oli ja ihan huippua oli tutustua suhun! <3

    VastaaPoista
  2. Tosi kivalta leiriltä kuulosti ja kuvista välittyi kyllä hyvä tunnelma! Me oltaisiin niin Fallen kanssa tultu sinne, jos en ois liian vanha.. Mutta ohjaajaksihan sitä vois ehkä koittaa ensi vuonna hakea...

    Ja haha, me oltiin tuolla surkeenjärvellä flattileirillä ja taidettiin majoittua samaisisssa taloissa :D Surkea netti tuli huomattua, kun ainoostaan ulkona suurinpiirtein toimi. Ruuat oli kyllä siellä ihan älyttömän hyviä ja se oli paikkanakin mukava tollaseen koiraleiriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä tosi kivaa! Ai ootko sä jo 18? Sinnehän pääsee kunhan oot leirin alkaessa 17, yks täyttiki leirillä 18.

      Ja hah :D

      Poista
    2. Täytin just vähän ennen leiriä.. :/ Muuten oltais ehdottomasti menty, viime vuonna oli niin parasta!

      Poista
  3. Olipa kivaa lukemista! Mekin nähtiin siellä, olisi ollut kiva jutella, mutta kiirettä piti :D Minunkin pitää ensivuonna harkita tätä leiriä, jospa silloin ei olisi mitään isompaa tapahtumaa. Mappe on huippu tyyppi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa! Ja ainiin taisinkin nähdä sut! :) Mappe on zipzäp-tyyppi... :D

      Poista
  4. Ihana postaus ja kyllä harmittaa että alaikäisenä en oikeastaan edes kunnolla tienyt leiristä ja nyt on jo liian myöhäistä :( ja miksi sulla ei Nemoa ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janina! Ja niimpä, on ollut kyllä nämä kaikki neljä leiriä ihan huiput :)

      Ja Nemo oli leirilomalla, kun ei ollut oikein inspiraatiota reenata sen kanssa ja hain nimenomaan reeni-inspiraatiota leiriltä ja sitähän sain Mappen kanssa :)

      Poista
  5. Tosi hyvä postaus ja ihania kuvia! Kiva kun Noppekin pääs yhteen kuvaa :D

    VastaaPoista
  6. Nää kuvat on tosi hienoja ja ihania! Osaat kyllä kuvata ja muokata kuvia tosi hyvin :).

    VastaaPoista
  7. Sä oot Super hyvä koirien kanssa :) ehdottomasti alan lukiaksi! :)

    VastaaPoista
  8. Meetkö enään tänä vuonna koiraleirille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mää enää tänä vuonna, ei oikeen oo semmosia leirejä joille haluaisin :)

      Poista
  9. Vitsi tää suurleiri vaikuttaa kivalta! Täytyy yrittää ens vuona tulla Dinan kanssa. Ja upeota kuvia oot ottanu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyl ihan huippu mesta! Ja ehdottomasti kannattaa tulla :) Kiitosta!

      Poista