15.7.2016
Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
Oltiin tosiaan Nemon kanssa tässä maanantaista torstaihin Kouvolassa mun papalla kylässä. Suunnattiin junalla maanataiaamusta kohti Kouvolaa josta meidät sitten haettiin kohti asuntoa jossa pappa asustelee. Talo oli ihanasti joen rannalla ja eka asia jota ruskea teki oli laiturille juokseminen ja veteen pomppaaminen. Ensimmäisen päivänä lähinnä käytiin kaupassa ja järjesteltiin tavaroita. Nemo sai nimilaatan kaulapantaan ja se sai ravata eestaas ulkona miten halusi. Enimmäkseen toinen makasi nurmikolla ulkona.
Tiistaina matkattiin kohti papan mökkiä jonka portti onkin alla olevassa kuvassa. Postauksen ensimmäiset kuvat ovat tuolta joen varrella olevalta talolta ja toiset mökiltä. Nemppa rakasti olla tuolla mökillä, juoksenteli ympäri isoa pihaa, kävi pellolla pomppimassa ja makoili nurmikolla. Kuvista ei oikein tullut niin hyviä, kuin odotin, mutta ne saavat nyt kelvata tässä postauksessa. Harmi vaan, ettei noin kivassa ympäristössä saanutkaan oikein niin kivoja kuvia.
Mun pikkuserkut saapui myös tiistai-iltana Kouvolaan ja kuulkas kyllä Nemon tuli uitua paljon koko "Kouvola-loman" aikana. Varmaan joku päivä toinen pomppi 50 hyppyä veteen, kun pikkuserkut heitteli Nemolle keppejä ja leluja haettavaksi. Oli joka ilta väsynyttä poitsua. Keskiviikkona suunnattiin taas kohti mökkiä ja maatilaa. Nemo sai tutustua (once again) lehmiin ja silittelin ja paijailin pikkulehmiä. On ne aina vaan niin suloisia! (click) Siitä lähdettiin takaisin kohti taloa missä asuttiin ja laiteltiin vielä grilliruokaa.
Torstaina suunnattiin vielä tykkimäelle huvittelemaan ja viiden jälkeen sitten kohti kotia Nemon kanssa. Nemo oli ihan poikki ja kuumissaan junassa, matka meni kuitenkin Nemon osalta ihan hyvin. Helsingissä tallusteltiin kohti bussia ja siitä meidän matkalaukun kanssa kohti kotia. Tänään, perjantaina, käytiin hunnilauman kanssa parin tunnin kaatosadelenkki ja oli kyllä ihanan virkistävää. Nyt chillaillaan Nemon kanssa kotona ja huomenna lähden vihdoin kohti Jyväskylää Tuan ja panjeleiden luokse! Nemo ei pääse tällä kertaa mukaan, mutta aivan mahtavaa päästä Tualle taas. Siellä otetaan kuvia ja päivittelen heti blogia kun ehdin! Mitäs muut ovat tehneet kesällä? :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Kiva loma teillä ollu <3 ja oot liia tarkka, nimittäi kuvat on upeita :3
VastaaPoistaJoo oli kivaa! Ja oon kyllä aina liian tarkka itestäni... :D
Poista