9.10.2016

Hyvää matkaa, kulje kanssa enkelten



Sinä iltana monta tähteä näin,
syttyi kirkkain tähti yllättäin.
Sitten kuulla sain sinun poistuneen
ja jäiseen tuulen henkäykseen
se loi timantiksi kyyneleen.
Kun taivaalle katson ja tähden nään,
muistan sinua, ystävää.
Kirkkaana muistosi säilytän,
tähtitaivaalle tuulessa terveisen lähetän.



Lepää rauhassa Pairon. 



Vaikka tämä herra olikin ratsastuskoulun tuntiheppa sai se aina hymyn naamalle olemuksellaan. Se oli aina energinen ja iloinen, korvat tötteröllä menossa eteenpäin. Alusta asti oma suosikki, vaikka Paironin kanssa ei aina sujunut. Kuitenkin silloin, kun sujui ei tarvinnut tehdä muuta kuin miettiä haluamansa asiaa ja herra ymmärsi sen. Enää ei ole hevosta, joka saa minut hymyilemään, kun sen nimi lukee listassa oman nimeni kohdalla. Mieleen tulee myös tietty haikeuden tunne katsoessa Paironin vanhaa karsinaa ja sen uutta asukkia. Toivottavasti Pärrellä on kaikki hyvin. 


Ensimmäisiä kertoja Pärrellä 4/2014




5 kommenttia :

  1. :( ♥ kävikö Paironille jotain vai?

    VastaaPoista
  2. Voi Pairon ❤️ Muistan ku menin sillä elaa kertaa vuoden ratsastustauon jälkee ja heppa kiikutti 10-0 �� Oli se silti aika ihana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *ekaa

      Ja piti vielä lisätä -H niin että tiedät kuka täällä kirjoittelee :D

      Poista
    2. Pairon oli niin pop kaikkien sen tyhmien tapojen kera :D Ja haha, arvasin jo ennen toista kommenttia ;)

      Poista