29.3.2017

Inside my head I've been at war

Kuvat ennen-jälkeen muokkauksen ja pari vinkkiä Lightroomin käyttöön. Vihdoin ja viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni ja toteutettua tämän postauksen teille. Muokkaan kuvat aika simppelisti ja samalla kaavalla, mutta Lightroom tuo silti paljon lisää kuviin. Itseäni kiinnostaa aina hirveästi lukea ja katsoa tämmöisiä postauksia, joten ajattelin, että ehkä on joku muukin joka pitää näistä. Kertokaa toki jos haluaisitte lisää näitä jatkossa tai jotain muita kuvaukseen/kuvien muokkaukseen liittyvää, tai oikeastaan ihan mitä vain! Asetukset ovat kuvakaappauksissa yläoikealla histogrammin alla jos jotakuta kiinnostaa niitä nähdä.

Ensimmäisenä on viime viikolla otettu hyvin simppeli ja peruskuva Jeristä. Muokkaus on hyvin mun tapainen, näitä saattaa nähdä aika usein blogissa. Alkuperäisessä kuvassa on valostus jäänyt hieman hämäräksi, jonka saa onneksi helposti säädettyä Lightroomissa. 
  1. Tässä olen ensin lisännyt hieman valoa ja kontrastia, jonka jälkeen säädin sinisyyden pois tuosta ylimmästä mutterista. 
  2. Useimmissa kuvissa säädän highlights-kohdan ihan miinukselle ja avaan varjoja ja mustia kohtia. Lisään myös usein tämmöisiin kuviin clarityä, joka on osoittautunut ihan yhdeksi parhaista Lightroomin asetuksista. Tässä olen myös muokannut silmiä erikseen clarity-toimintoa käyttäen. (miten se tehdään löytyypi selitys pari kuvaa alaspäin)
  3. Viimeisenä lisäsin värejä ja rajasin kuvan. 



Tässä taas ihan normaali maneesikuva. Peikin maneesi on sinänsä ärsyttävä kuvata, koska ylhäältä tulisi sopivasti valoa, mutta niin tulee muuten ulkoakin. Tässä tapauksessa taustan ikkunat on ylivaloittuneet, useimmissa kuvissa taas sivulta tulee liikaa valoa ikkunoista. Muuten peikin maneesissa on tosi kiva kuvata. 50D sietää ihan kivasti kohinaa, joten voin huoletta nostaa ison tuonne 2500 paikkeille. Suljinajan pidän alhaisena, joten kuvista tulee oikein siedettäviä, vaikka kaipaisin niihin vielä jotain lisää, minkä luultavasti saisi paremman rungon kera.

  1. Ensin rajailin kuvan, jonka jälkeen lisäsin valoa ja kontrastia. Nämä on ne perus jutut mitä teen aina. Maneesikuvia en nyt muutenkaan muokkaile kovin paljoa. 
  2. Melkeimpä aina vedän highlightseja tai valkoisia kohtia miinukselle ja välillä (jos kuva ei näytä kohisevan) lisään myös clarityä. Värejä en lisää, koska tykkään maneesin neutraaleista väreistä.


Hieman yksinkertainen metsäkuva Nanosta ja Jeristä, joka saattaisi alkuperäisenäkin kelvata oikein hyvin. Tähän halusin kuitenkin lisätä "sitä jotain". Kuvassa näettekin mun rajanneen tuon yhden mutterin tuolta. Sitä klikkaamalla saa maalattua kuvasta jonkun kohdan ja muokkaamalla pelkästään sitä kohtaa. Aivan tajuttoman kätevä esim. silmien muokkaamiseen tai ylivalottuneiden kohtien korjaamiseen. Mulla ei nyt valitettavasti ollut mitään kivaa esimerkkiä miten käytän tuota, mutta suosittelen!

  1. Tätä en olekaan tainnut rajata, se on oikein hyvä noin, vaikka usein tykkään enemmän leveämmistä ja kapeammista kuvista. 
  2. Kontrastia lisäsin vähän, joka tuo tosi kivaa lisää potrettikuviin. Keskipalkissa onkin paljon erilaisia säätöjä, joiden avulla sai mm. taustan kivan väriseksi ja koirien ihan tummia kohtia hieman avattua.
  3. Viimeisenä on (taas) lisätty clarityä sekä hieman vibrancea, joka lisää vähän pehmeämmin värejä, kuin saturaatio. Taisin tässä myös vähän lisää keltaisuutta tuosta samasta ylimmäisestä mutterista, jota käytettiin ensimmäisessä kuvassa. 



Noniin, nyt on kyseessä kuva, jonka tapaisia tykkään itse muokata ja ottaa eniten. Eli näitä vastavaloon otettuja kuvia. Näistä saa muokkaamalla ihan erilaisia ja kuvat oikein "herää eloon" pienellä lisäyksellä. Tuolloin taisi olla aika hämärää jo, koska yleensä saan otettua nämä vastavalokuvat tyyliin 100-400 isolla.

  1. Ensin rajaillaan jos rajaillaan, melkeimpä aina rajaan jotenkin, mutta tämä sai olla naturaali. Valoitus saa mennä miinukselle ja kontrastia lisätäänkin oikein olan takaa. Tässä kohtaa lisään yleensä myös tosi varovasti keltaisuutta.
  2. Sitten taas näitä perus muokkauksia, valot alas ja varjoja vähän auki, kun kuva pimenee. Nämä on aika basic-kamaa näille vastavalokuville. 
  3. Viimeisenä samaista clarityä, joka tuo kivaa tarkkuutta vastavalokuviin. Värejen lisäämisessä pitää olla aina tosi varovainen, ettei kuvasta tule ihan oranssia taikka keltaisuutta. Usein mielummin lisään vibrancea ja vähennän sitten vaikka keltaisuutta ylimmästä mutterista.


Taidatte tajuta kaavan. Aika samanlaisia säätöjä on useimmissa kuvissa ja tuossa ylempänä olikin pari erilaista kuvaa, joista saa ehkä jotain lisää myös omiin muokkauksiin. Alla vielä pari kuvaa, aika saman tyyppisiä nämäkin, viimeisessä näkyy tosi hyvin se miten olen lisännyt clarityä Jerin silmiin. Muistakaa tosiaan, että jos on jotain kysyttävää niin autan mielelläni sen minkä osaan. 





12 kommenttia :

  1. Tykkäsin! Itsekkin olen ruvennut muokkaamaan kuvia lightroomilla, vaikka koneeni on tällä hetkellä kyllä niin huonossa hapessa, ettei se oikein jaksaisi pyörittää ohjelmaa.
    Tälläiset postaukset on silti kivoja, kun näistä oppii jotain uutta aina. Nyt ehkä itsekkin osaan muokata koiran silmät näkyviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee ihanaa kuulla, että tämmöinen postaus kiinnostaa ja vielä parempaa, että tästä oli jotain apua!

      Lightroom on kyllä mahtava, mulla oli kans se vanhalla koneella ja välillä meni hermot hitauden kanssa, mutta kyllä odottaminen kannatti, koska tällä "uudella" toimii kyllä niin hyvin!

      Poista
  2. Oo, tää oli tosi hyvä ja havainnollistava postaus! :) Miten sä muuten tuot kuvat yleensä Ligtroomiin? Mä en ole oikein päässyt perille tuon Ligtroomin tallennussysteemin kanssa... :D Mä tallennan kuvat yleensä kortilta koneelle ja sit ne jota haluun muokkailla tms. jaksan tehä niille jotain niin siirrän Ligtroomiin, mutta se on tosi työlästä kun joutuu tallentelemaa kuvia eri nimillä jne.. Ja tiiätkö muuten, pystyykö Ligtroomista poistaa niitä kuvia, jotka tallentuu sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva, että oli hyvä!

      Mä siirrän ne suoraan kamerasta. Kuvaan raw-tiedostoina niin Lightroomilla saa kaiken irti niistä. Laitan vaan kameran/kortin kii koneeseen ja sitten "Import" ja sieltä. Ja mulla ainakin pystyy jos menet sinne Library-kohtaan niin siellä vasemmalta löytyy ne kaikki niin oikealla klikkauksella pitäisi saada poistettua. :)

      Poista
    2. Eikä mä en oo aijemmin huomannu, että tuolta "import" kohasta pääsee ottamaan kuvia ihan suoraan työpöydältä ja kansioista.. :D No nyt se tuli selväksi, kiitos! Tota kuvien poistamista en vielä ihan hahmota enkä onnistunut siinä, mutta pitää perehtyä siihen vielä paremmin kun se on kerta mahdollista.

      Poista
    3. Hahha jooo, eipä mittään! Ja joo, googlettamalla varmaan löytyy ohjeita. :)

      Poista
  3. Tää Lightroom vissiin on maksullinen? Tällä hetkellä kun ehkä kerran kuussa tulee kuvailtua (...tarttisin oikeesti sen uuden kameran+oban ja malleja XD) niin oon hyvin pärjänny Pixlr:llä, mut jos sitä joku päivä ottas askeleen eteenpäin tän kuvanmuokkauksenki suhteen :DD ihan hyvinhä tollaki saa kontrastit ja valotusta säädettyä mutta ei kauheen yksityiskohtasesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on maksullinen, oisko kertaostona joku 120€... Ja hahah, nii no mut sitku kalusto kehittyy niin haluu aina vaan parempaa :D

      Poista
  4. Kiva postaus!
    Tällasia toivon lisää :)
    Olisko sulla muuten jotain ilmaista/suht. halpa kuvanmuokkausohjelmaa mitä voisit suositella koirakuvien muokkaukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että tykkäsit! Pitää tehdä lisää. :)

      Ja ei valitettavasti, no itse nimenomaan photoshoppaan kuvia Photofiltre studio x:llä, mutta se ei ole oikeastaan kovin hyvä muokkaukseen. Picmonkey on kans ihan jees. Gimppiähän nämä kaikki suosittelevat.

      Poista
  5. Nää on kyllä yksiä suosikkipostauksia. Gimpillä oon tähän asti hoitanut muokkaukset, mutta lightroomin ominaisuudet houkuttais niin kovasti, että pitää varmaan pian laittaa ostoslistalle... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee kiva kuulla, että tykkäsit! Kannatan kyllä Lightroomin hankkimista, tää on niin super. :)

      Poista