12.6.2017

You're the smile to my face & the beat to my heart



Lauantaina alkoi Nempan siistimisprojekti sunnuntain näyttelyä varten. Kaksi vuotta sitten ollaan viimeksi käyty näyttelyssä Nempan kanssa, mutta eipä jännittänyt melkein yhtään. Nemo on aina niin tasainen ja kiva kehäkaveri, ettei sen kanssa tarvitse jännittää. Lauantaina oli kuitenkin pieni urakka Nempan trimmaamisessa ja ensimmäistä kertaa myös pyöristin sen rinnan, mikä oli hyvä päätös, kun katsoo lopputulosta. Siispä illalla mun vieressä nukkui hyvin siisti ruskuainen, joka oli saanut aivan uuden ilmeen.



Sunnuntaina suunnattiin ysiltä nokka kohti Mynämäkeä ja Mynämäen ryhmänäyttelyä. Kaikki oli mukana, myös hukassa ollut hammastodistus. Kehät oli hieman myöhässä, mutta tuomari kiri ne tosi hyvin kiinni. Mun tuttu tuli kehälle meidän seuraksi flättityttönsä kanssa. Nemppa oli aivan rakastunut toiseen, mutta nyt sen piti kuitenkin keskittyä eikä vain nuolla toisen korvia... Odoteltiin meidän vuoroa, oli pentu, junnuja ja nuori ja sitten me. Avoimessa oli kolme koiraa, Nempan lisäksi ruskea ja musta. Nemo seisoi ja käyttäytyi jo tosi hyvin, kun kokooonuttiin kaikki alussa. Tuomari tsekkasi hampaat ja kehäsihteeri kuittasi niiden olevan ok, koska meillä oli todistus. (jonka olin siis vienyt ennen kehää kehäsihteerille)



Pian päästiin yksittäisarvosteluun. Tuomari katseli vielä Nempan läpi ja pyysi kehän ympäri ja edestakas. Nemon ravi oli ihan hyvää, ei ehkä parasta Nemoravia, mutta kuitenkin hyvää. Seisominen meni sen sijaan pitkästä aikaa super hyvin eikä toinen stepannut yhtään takajaloilla, tosi pätevä Nemo! Siinä seisottiin ja ajattelin, että saadaan joko h tai eh hampaiden takia ja olisin ollut siitä oikein tyytyväinen, koska lähdin hakemaan vain hyvää arvostelua. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun saatiin punainen lappu eli ERI. Siis mitä ihmettä, en olisi ikinä osannut odottaa ja katsoinkin äitiä hyvin yllättyneenä. Se me kuitenkin saatiin, erinomainen! Vedin Nempalle oikein bileet ja se sai monta namia ja paljon kehuja, mun rakas...





Hienoin poika ja meidän uus onnenhihna!

Olin jo eriin aivan sairaan tyytyväinen ja ihan taivaissa enkä odottanut enää yhtään mitään. Mentiin sitten vielä kilpailuluokkaan ja sijoitus oli ekana oli toinen ruskea, me tokana ja kolmantena musta. Siinä sitten seistiin ja saatiin vielä SA?! Tässä kohtaa katoin jo tuomaria silmät pyöreenä ja suuri hymy kasvoilla. Mun ruskea sai ERI SA:n ja pääsee vielä parhaan uroksen valintaan, siis mitä ihmettä... Siinä sitten menin hymy kasvoilla häkeille ja taisi pari onnenkyyneltäkin tulla. Nemo oli niin yllättänyt mut täysin ja millään tuloksilla ei ollut enää väliä. Nempan käyttäytyminenkin oli ihan priimaa, niin upea mies!



Paras uros-kisassa juostiin ja seistiin ja ei päästy jatkoon, mutta sepä ei yhtään haitannut. Olin jo ihan taivaissa molemmista tuloksista mitä saatiin enkä voinut edes uskoa sitä. Meidän voittanut toinen ruskea voitti lopulta kaikki urokset! Biletettiin Nemon kanssa lähinurmella ja otettiin muutamat kuvat, en vieläkään voi uskoa miten upea tuo ruskea olikaan ihan kaikinpuolin. On se niin rakas ja super ystävä. Otettiin vielä seisomakuva Nempasta, vitsi se on kasvanut hurjasti. Niin iso poitsu jo, missähän välissä siitä tuli noin mies. Lopputuloksena oli siis autossa hyvin hilpeä ja onnellinen tyttö ja väsynyt koiruli. Ei riitä sanat kuvaamaan... 

Nemo 4v ♥



Oak Barrel's Lightning Cable "Nemo" 
Mynämäki RN 11.6.2017
Tuomari Jadwiga Konkiel, Puola

AVO ERI AVK2 SA!

"Very good dog of great quality. Excellent propotions. Excellent quality of coat. Great pigment of eye & nose. Beautiful neck. Excellent topline. Very well developed chest. Excellent angulation front & rear. Elegant waves. Excellent character."



2 kommenttia :