22.5.2014

Sunnuntain kuumat ja onnistuneet mätsärit

Laitan tähän postaukseen muuten muutaman kuvan meidän luontopolkureissulta Nemon kanssa.


Oltiin tosiaan sunnuntaina Helsingin mätsärissä, pitkästä aikaa. Onhan siitä jo reilusti yli pari kuukautta, kun viimeksi piipahdettiin mätsärissä tuloksella PUN5. Lähdettiin tällä kertaa Nemon kanssa bussilla kuitenkin matkaan. Oli ihan älyttömän kuuma jo aamukymmeneltä. Pohdin vielä häkin, tavaroiden ja koiran kanssa, että lähdetäänkö ollenkaan, mutta onneksi bussi tuli empimisen hetkellä ja lähdettiin kuitenkin.


Oli muuten kiva homma saada häkki bussinkäytävältä penkeille. Varsinkin, kun koira on kans mukana. Vaihettiin Nemon kanssa bussia Helsingin kampissa ja käppäiltiin rautatieasemalle, josta sit seuraavalla bussilla Viikkiin, jossa mätsäri järjestettiin. Menin sitten ja ilmosin Nemon ekaa kertaa isoihin. Leiriydyttiin Nemon kanssa varjoon, jonne Saila tuli pian kera Aidanin. Purin oman leirin sinne, Nemo häkkiin ja kipaisen hakemassa sille juotavaa. Sitten olikin odottaminen, että päästään kehään.



Nemo meni parikehässä pariin nähden ihan loistavasti. Ravi oli vähän laamailua, mutta olen kuitenkin ihan superylpeä tuosta koirasta. Seisoi tosi hienosti ja se on kyllä nyt kehittynyt ihan hirmuisesti, en jaksa odottaa, että näen minkälainen siitä tulee isona. Nauhakehissä oli toinenkin flätti. Tuomari tiputteli koiria ja lopulti oltiin enään me ja kolme muuta. Hän muutti vähän järjestystä ja laittoi meidät neljänneksi. Juostiin ja taputettiin-se oli siinä. Tuloksena siis SIN4 ja olen tuohon piskiin superylpeä.





Palkinnoksi saatiin pussi Virbacin ruokaa, lahjakortteja, jotain hoitavia rasvoja koirille ja ruusuke. Lähdettiin sitten pian BIS-kehän jälkeen kotiin. Aidan sijoittui lopulta BIS4:seksi, ihan huippupäivä meillä siis, vaikka olikin kuuma. Bussimatka kotiin meni hyvin, Nemo nukkui häkin takana piilossa. Yhdessä kohtaa tuli tarkasta ja jouduin maksamaan uudestaan, koska lippu oli kadonnut, mutta muuten ei ollut mitään kommelluksia.





Maanantaina oltiin Nemon kanssa ulkona uimassa, tiistaina vain pienellä lenkillä, koska minun piti lukea kokeeseen ja keskiviikkona otettiin Pepistä uudet trimmikuvat, jotka laitan tähän alle. Ihan upeasti kehittynyt piski tuo Peppi ja tuo trimmi korostaa sen kauneutta. Tykkään! Tänään olin taas uittamassa Nemoa ja itsekkin kahlailin polviin asti vedessä. Huomenna saan kaverin tallille, toivon kovasti, että oltaisiin ulkona niin saisin kuvia. Katsotaan milloin taas kirjoittelen, kokeetkin nyt ohi ja jospa sitä tekis MyWeekendin tästä viikonlopusta.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti