11.10.2014

Niin niistä ratsastuksista!

Aloitetaanpa sieltä kolmen viikon takaa... Olin toivonut edellisellä viikolla Merviltä, että joskos saisin mennä ponilla pitkästä aikaa ja olihan toive toteutunut. Listalla luki tosiaan Pilkku. Siitähän on jo vähän aikaa, kun meninkään Pilkulla. Ponilla on muuten ärsyttävän levähtänyt satula, se kiikkuu puolelta toiselle, kun Pilkulla ei ole ollenkaan säkää. Tunti meni kuitenkin omasta mielestä suht. hyvin. Sain Pilkun laukkaamaan nätisti, välillä tiputti raviin ja koitti oikoa kulmia, mutta kun käskin korjaamaan niin korjasi tosi hyvin ja piti laukan, että meni kulmat. Tehtiin voltteja ravissa ja siinäkin poni oli oikein pätevä, kun riittävästi muisti käskeä eteen. Mielelläni haluaisin Vade-ponilla mennä joku kerta, kenelläköhän meen maanantaina, huii jännää ja kivaa! Alla kuva vielä Pilkusta, jonka äiti otti maneesissa. :)

Nauttikaamme laaduista, aika karsee, mutta olis tylsää jättää tää kuvattomaksi!

Seuraavalle viikolla 29 päivä mulle oli laitettu listaan uusi tuttavuus, Chyla! Tamma oli ollut jo edellisellä tunnilla, joten sitä ei tarvinnut varustaa niin hilluin Maijaa auttamassa Retun kanssa. Olin siis tullut busseilla talleille, joten en saanut ketään kuvaamaankaan, mutta eipä haitannut yhtään. Ja syynähän oli se, että oltiin "puolen tunnin" maastossa! Meidän ope Johku sanoi, että mennään nyt vielä kun on hyvät säät ja oli kyllä taas ihanaa mennä maastossa. Chyla meni kokoajan tosi nätisti, kunhan ei pysähdytty liian pitkäksi aikaa. Aika rennosti ja hienosti siis. Pairon ja Retu yht'äkkiä laukkas yhden mäen ylös, joka meidän piti mennä mutta huh, ettei Chyla lähtenyt laukkaan. 

Chyla! Kiitos paljon Iida, kun sain käyttää sun kuvaa! siis c. http://tayttalaukkaaeteenpain.blogspot.fi/


Oli kans muuten yks tosi jyrkkä alamäki ja senkin tytsy meni tosi hienosti, sai olla ylpeä! Siinä, kun ooteltiin, että muut ratsukot tulisi alas niin Riina (myöskin tamma) tuli liian lähelle Chylaa ja siitähän lähti kiva tammakiljaisu. :D Päästiin sitten jatkamaan matkaa. Yhdessä kohtaa, kun mentiin puskan vierestä säikähti Pairon jotain ja teki pari pomppua, jotenka ratsastaja tippui luultavasti jotenkin pahasti, koska itkuhan siinä tuli. Siinä sitten seistiin (lue steppailtiin) vartti hepat ja ponit jonossa, kun Paironin ridaaja ei uskaltanut nousta selkään. Lopulta sille vaihdettiin Timi sitten ratsastettavaksi. Chyla siis kokoajan heitti takapäätä ja steppaili, valmiina lähtemään, muttei kuitenkaan sentään tehnyt mitään äkkilähtöä. Kentällä päästiin vielä laukkailemaan, hieman laiskahko oli Chyla, mutta laukkasi hyvin kun käskin eteen. Ravi oli myös tosi mukava. Chyla meni jatkavalle tunnille. :) 


Tällä viikolla mulle oli jaettu tunnille Leo. Maijalla oli Pairon ja tokihan oltais vaihettu, mutta tottakai halusin just tällä kertaa koettaa Leoa. Monet sanoo, että se on tosi vänkyrä ja tsiisus, että se oli... Siis, ei yhtään munlainen heppa, vääntyili ja venkuroi ja spurttaili laukassa. Kun raipalla kosketti kaulalle niin kääntyi tosi nätisti tosin kulmiin, mutta yks mikä muo ärsytti suuuunnattomasti oli se, että Leo meni niin lähellä aitaa, että mun kengät osuivat siihen. Pelotti, että ne jäisi kiinni puomeihin, jotka on aidan sivussa. Ei mulla muuta tunnista, tunnin jälkeen sain laittaa iki-ihanan Paironin pois ja on se vaan niin herra ihanuus! Oltiin jo lähössä ja olin ottamassa videota Paironista, mutta mies päättikin tulla nuolemaan kättäni. Aika söpis. :D


Tänään oltiin siellä mätsärissä Jerin ja Nooran&Riimin kanssa. Oli ihan huippukivaa, vaikkei menestystä tällä kertaa saatukkaan. Tulokseksi meille SIN-, tuomari näemmä tykkäsi paljon sirommista, kun sijoitti älyttömän siron flättipennun neloseksi. (ja se oli uros!) Pentuja taisi olla jotain 45 luokkaa, ja me oltiin numerolla 41, että olihan siinä odottamista. Otettiin Jeristä uudet rakenne-ja pääkuvat ja niitä on tulossa blogin puolelle varmaankin kuvapostauksena muiden mätsärikuvien kanssa, kun nyt tässä kuitenkin kerroin tuloksen jne. Mätsärin jälkeen käytiin parin tunnin metsälenkki iiihanan lauman kanssa, siis Sniffe, Jessi, Nemo ja Nella. Nella on nyt Miialla ns. hoidossa, heillä on huomenna kokeet NOMEssa. Huomenna ollaaan menossa Jerin ja Nemon kanssa tallille ja Jessin, Jerin ja Kerrin kanssa puistoilemaan, tapaamaan Nooraa, Reneä, Royta ja Riimä! Paljon kivaa siis tulossa, palaillaan kuvien kera. :)


4 kommenttia :

  1. Ihana toi alin kuva!

    Mut hei, Jerillähän meni ihan kivasti. Mun koiruus on tosiaan vähän sirompi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ja juups, miäs meni tosi hienosti kehässä.

      Poista