29.3.2016

Matka kävi kohti Jyväskylää


Olimme Nemon kanssa tosiaan viettämässä rentoa ja mukavaa pääsiäislomaa kaverillani Tualla. Tualla on kaksi springeriä, Dani ja Karkki, joista jälkimmäinen on Nempan hyvä toveri. Ajattelin kertoa teillekin meidän lomasta muutamien kuvien avulla. Sanoiko joku, että olen huono karsimaan kuvia...? Voisin tehdä erillisen kuvapostauksen näiden kahden postauksen lisäksi jos haluatte nähdä lisää kuvia.




Viime keskiviikkona lähdettiin yhdentoista maissa Nempan kanssa kohti Helsinkiä ja rautatieasemaa. Juna lähti vähän kahdentoista jälkeen, joten meillä oli semmoinen vartti aikaa asettua junaan. Koko vaunu oli ihan täynnä, onneksi meidän vieressä ei ollut koko matkana ketään. Nemo meni tosi hyvin junassa ja katseli, kun muita koiria meni ohi. Yksi nainen piti jopa koiraansa vapaana junassa ja koiruus ei kyllä ollut täydellisesti hallinassa... Selvittiin kuitenkin Jyväskylään jossa Tua ja Dani odottivatkin jo meitä.




Nemo suhtautui ihan siedettävästi Daniin. Eihän se hirveästi uroksista pidä ja vähän piti machoilla, mutta jatkettiin heti matkaa niin Nemo pääsi ärsytyksestä yli. Matkattiin seuraavaksi bussilla kohti Tuan kotia. Jyväskylässä olikin paljon enemmän lunta, kuin Espoossa. Mentiin bussilla Tuan lähelle ja siitä talsittiin Tualle. Nemo ei hirmuisesti tykännyt Danista, vaikka Dani olikin tosi nätisti ja jätti Nemon omaan rauhaan. Otettiin sitten Karkki tutustumaan Nemoon ja se menikin jo paremmin. Karkki hieman kiersi Nemoa kaukaa, mutta alkukankeuksien jälkeen lämpeni poitsulle.




Asetuttiin Tuan alakertaan, jossa oli leveä sänky ja toinen sänky. Jätettiin kamat sinne ja lähdettiin koirien kanssa lähipellolle. Karkki ja Nemo sai juosta ja vaikka Nemo kuinka olisi halunnut ei Karkki oikein lämmennyt ison miehen kanssa leikkimään. Oli tosi kaunis ilta, joten päätettiin käydä hakemassa mun kamera ja ekan illan kuvista tulikin oikein kivoja. Karkkikin lämpeni Nemolle ja ne rallatteli yhdessä pellolla. Siitä palattiin sitten Tualle ja käytiin vielä syömässä hamppariateriat ABC:llä.




Perjantaina päivä lähti käyntiin pitkällä lenkillä toisella metsällä. Kierreltiin ensin pikkuisia metsäpolkuja, koska ei haluttu mennä edessä menevän koiran perässä. Pian päästiin sitten isomalle polulle, jota jatkettiin suht. pitkään. Joku kymmenisen kilsan lenkki käytiin jos en ihan väärin muista. Joka päivä mulla oli aikomuksena laittaa Sports tracker päälle, mutta se jotenkin aina jäi.




Nemo ja Karkki tuli kyllä jo tosi hyvin juttuun. Leikkivät ja painivat keskenään ja sai oikein kivoja kuvia kaksikon leikeistä. Sääkin oli ihan ok siihen asti, kun alkoi tihuttaa ja jouduttiin suojaamaan kamera kosteudelta. Vaihdettiin Tuan kanssa takkejakin, kun parka oli ihan jäässä toppaliivillä ja minä hikoilin toppatakissa. :D




Asennettiin meille sitten suihkuhuoneeseen leffa pyörimään ja koirat sai poron isot raakaluut syötäväksi. Nemolla meni semmoinen 45min, kun Karkki vetäs sen vartissa. Nemoko ensikertalainen luiden syömisessä? Ei mennyt ees poitsulla masu sekasin tuosta, joka oli oikein kiva juttu näin lomalaiselle. Katsottiin Tuan kanssa eight below-leffa ja illemmalla vielä Max-leffa. Illalla käppäiltiin lammen halki ABC:lle ostamaan lisää leffakarkkeja. Toinen osa Jyväskylän reissusta tulossa!




14 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja reissu kuulostaa aivan mahtavalta! Seuraavaa osaa odotellessa <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ! <3 ja tosi kivasti kirjotettu teksti

    VastaaPoista
  3. Tuntuu niin hullulta kuulla, että tyypit lenkkeilee toppatakissa. Kuolen lämpöhalvaukseen alle kilsassa toppatakissa, siksi lenkkeilen läpi talven tuulitakissa. Sen alla on tosin fleece, mutta joululoman -20 asteen pakkasissa tuli hiki ihan tielläkin lenkkeillessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekään en kestä toppatakissa, mutta Tua on tommoi vilukissa :D

      Poista
  4. Tosi kiva postaus ja hyvin pääsi "päivään mukaan" vaikkei ole mydaytä! Milloin tulee toinen osa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Se olikin vähn ideana :D Ja varmaan lauantaina. :)

      Poista
  5. Vähänkö ihanalta reissulta kuulosti! Oot saanu taas nii kivoi kuvii napattua :DD. Oottelen jo innolla seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
  6. Tosi kivalta kuulosti!:)

    VastaaPoista
  7. Ootko menossa Nemon kanssa taippareihin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ollaan jo pari kertaa oltu muttei ole (mun takia) mennyt läpi...

      Poista