22.1.2015

Pilkullinen heppa ja pitkä MyDay Ninan kanssa!


Viikko taaksepäin menin tosiaan kaksi korvaustuntia Peikissä. Ratsuna oli tämän näköinen pilkukas kaveri. Ensin ajattelin, että höh, mutta tunnin jälkeen fiilikset olivatkin iloisemmat. Eka tunti oli hiukan edistyneimpien tunti, ne oli ratsastanut ehkä sen nelisen vuotta. Pilkku oli alussa tosi hidas, varsinkin laukassa meni vaan ns. etujaloilla eteenpäin ja takajaloilla ravia, joten piti muistutella toista raipalla ja pohkeilla alusta aika paljonkin. Kyllä se sitten tajusi idean hetkisen päästä. Tehtävänä oli ympyrän suurentamista ja pienentämistä. Oliskos meitä ollut 5-6 ja tehtiin siis pääty-ympyrällä laukka-ja ravitehtäviä. Pienennettiin ympyrää ja suurennettiin pohkeenväistöllä. Pilkku toimi ihan superhyvin! Tuosta ei ole videota, koska tehtiin tehtävää maneesin toisessa päädyssä ja kameran zuumi ei riittänyt sinne asti. Tässä välissä valaisen vähän. Lauantaina ja sunnuntaina oli siis myös koirien hoitopäivä, jolloin meillä oli tallilla Jeri ja Jessi mukana.
Jeri 9kk!
 Ennen toisen tunnin alkua pentu oli jotenkin ihmeessä onnistunut puraisemaan hihnansa halki. Tai se oli pennun hihna, mutta epäiltiin Nipan kanssa tuota labua, koska silloin, kun jätettiin ne kaupan ulkopuolelle puri se silloinkin Jerin hihnaa. Toinen tunti meni kans superhyvin Pilkun kanssa. Se oli jatkoryhmä ja välillä oli vähän pikkuisia tiellä, muttei se kovinkaan häirinnyt, välillä vaan... Tehtiin vain tavallista laukka-ravitehtävää. Lyhyt sivu ravia ja pitkä sivu laukkaa. Päätin mennä Pilkun kanssa ilman jalustimia, koska sillä oli niin kivat askeleet. Meillä menikin superhyvin omasta mielestä, lopussa pystyin istumaan vielä paremmin ravissa, eikä pomppinut niin paljon. Vietiin heppa talliin ja lähdettiin pizzalle...!



Jessi 1w 2kk!
 Käytiin tosiaan syömässä ja seuraavaksi suunnattiin koiruuksien kanssa Nöpön tallia kohden. Mentiin semmoisella pienellä bussilla, joka natisi ja kolisi ihan hirveesti. Onneksi nuo noutajat ei pelkää oikeastaan mitään, joten hyvin meni sekin bussimatka. Ne on kyllä niin iloisia aina tallilla ja Miia sanoikin, että kohtahan ne on jo ihan tallikoiruuksia. Nuo on vielä niin helppo jättää karsinaan ratsastuksen ajaksi, kun ne ei inise/hauku toisin, kuin tuo ruskea lattiamatto kotona. Ninalla meni mun mielestä ihan superhyvin, Nöpö näyttää nykyään varsinkin tosi nätiltä liikkeessä. Taitava ridaaja! Vietiin vielä Sniffe ja mentiin meille, jossa Nemppa odottikin jo. Sunnuntaina oltiin taas tallilla Nöpöilemässä meidän erittäin-erittäin-erittäin laiskan aamun jälkeen. Tehtiin Ninan kanssa tuommoinen astetta pidempi MyDay viimeviikon lauantaista ja omasta mielestä siitä tuli jopa tosi kiva! Toivottavasti tekin tykkäätte.



6 kommenttia :

  1. Huomioi kantapäät myös ilman jalustimia mennessä, eteenkin laukannostossa kantapää oli ulkopohkeessa ylhäällä. Samaten ilman satulaa mennessä ravissa, sun kädet heiluu tosi paljon mikä ei varmasti tunnu hevosesta mukavalta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulla on noi molemmat ongelmina. :D Toinen kerta kyn menin ilman jalustimia joten varmaan ihan ymmärrettävää. :) Vuodenkin oon vasta ridannut! Noihin käsiin ja tasapainon pitämiseen menee kaikki keskittyminen :D

      Poista
  2. Onko toi Nöpö Ninan oma heppanen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokra/ylläpitoheppa! :) Ja jos haluut tietää lisää tms. niin kurkkaa toki niiden blogi. :)

      http://piirtopainenprinsessani.blogspot.fi/

      Poista
  3. Oi, toi oli kyllä kiva myday:)

    VastaaPoista