31.1.2015

Valkoinen kuutinpoikanen ja kirjaimellisesti musta paskanaama




Sovittiin eilen Nooran kanssa treffit meidän lähimettään kaheksi, koska mulla vaihtui jakso ja nykyään loppuu perjantaisin jo yhdeltä. Hiihdin sitten edestakaisin meille ja Miialle ja taas bussipysäkille nyt kolme koiraa mukana. Bussikuski törkeästi ajoi ohi, joten me sitten käveltiin toisesta suunnasta suht. pitkäki matka ja oltiin vähän myöhässä. Käveltiin jään läpi missä Noora jo odottikin meitä Renen ja Riimin kanssa. R-tiimi! Itsellä oli siis mukana Nemo, Jessi ja Jeri. 


Behind the scenes...


Nemolla ja Renellä synkkaa vaan paremmin kokoajan nykyään, eikä niillä ole kiistojakaan yhtään, eli hyvä juttu! Riimi on kyllä semmoinen ihana pehmeäturkkinen kuutinpoikanen, ettääh. Otettiin vielä rakenne-ja ryhmäkuvat, kun aurinko paistoi ja lähdettiin sitten auringon laskettua puiden taa kiertämään saarta ympäri. Siellä toisella puolella oli kyllä ihan älytön viima, että meinas jo tulla viileää, kun ei tajunnut itse, että jäällä tosiaan tuulee niin paljon. Käveltiin siitä sitten jään poikki ja lähdettiin menemään kotiin päin. 



Paljon hassua kuutinpoikasta


Matkalla eräs nimeltämainitsematon 9-kuinen musta sileäkarvainen noutaja löysi puun takaa paskaa ja tuli oikein onnellisena koirana naama paskassa luokse, ihanaa. Mennään taas varmaan ensi perjantaina koiruuksien kanssa jäälenkille, on toi koko R-tiimi kyllä niin mukava. (omistaja mukaan lukien!!) Joku päivä suunniteltiin kans, että mennään Sippuran koirauimalaan Riimin ja Nemon kera, kun noi rakastaa sitä uimista niin paljon. Noora otti muuten myös kuvia ja seisotuskuvan Jeristä ja kuvat tulee sitten jonkun muun postauksen mukana blogiin. Kiitoksia vielä ihanat seurasta♥ Tästä tiimin blogiin!



10 kommenttia :

  1. Ihania kuvia! Harmi kun mä en oo viel löytänny ketää mukavaa koira bloggaajaa tai muutenkaa koira porukkaa jonka kaa voi käydä pitkillä ihanilla lenkeillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! :) Hei meijän pitää mennä joku päivä lenkille jos pojat sietää toisiaan! :D

      Poista
  2. Oii ihania kuvia ja ihana blogi! ♥ Saitte uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis!! Kiva kuulla, että tykkäät :)

      Poista
  3. Noista kuvista näyttää, että Jeristä ois jo kasvanut aika iso poika. Onks se Nemon korkunen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jerihän on jo tosi iso poitsu! Varmaan muutama sentti alle Nemon korkeuden :)

      Poista
  4. Etkö ole käynyt ratsastamassa moneen viikkon, vai miksi ei ole tullut yhtään postausta niistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt! Tänään julkaisen "ratsastuspäiväkirjan" ;)

      Poista