20.5.2015

Hunnilauma rallytokoilee? (paljon kuvia)

Hurttahuoneen haaste vol.1- checked!




Printtasin pari viikkoa sitten rally-tokon sivuilta parikymmentä kylttiä. Ne vähän sitten jäi vain tuohon pöydälle kokeiden ja sateiden takia, joista kumpikaan ei innostanut lähteä koittamaan minkälaista tämä laji sitten on. Eilen kuitenkin oli vielä talleilunkin jälkeen niin upea sää illalla, että meidän oli pakko lähteä Nipan kanssa tesmaamaan tuohon lähikentälle rallytokoa. Otettiin sitten koko hunnilauma mukaan reenaamaan ja oli kyllä kaikki tosi innoissaan tästä. Sniffe on niin energinen koira, että se ei oikein jaksanut keskittyä, mutta nuo nuorukaiset tekivät oikein mainiosti. Kyllä Sniffekin sitten, kun energia hieman väheni keppejen heittelyn jälkeen.





Meillä oli kaksi rataa, ensimmäinen vähän helpompi mm. sen takia, ettei kukaan mustuaisista osaa mennä maahan. Ensin oli koiran kierto, kun koira istuu, jonka jälkeen nopeaa kävelyä ja käännös vasempaan. Sitten oli askel-istu-kaksi askelta-istu-kolme askelta-istu, joka me tehtiin muuten väärin. Hups! Viimeisenä oli vielä liikkeestä maahan, Nemo olikin ainoa joka osasi tämän. Muut saivat tehdä liikkeestä istumaan tai vaikka liikkeestä kieri, jonka eräs labbis teki... Sitten maali ja paljon kehuja koiruuksille. Ei kovin vaikea rata kunhan ei koiruudet hösellä.




Ensin oli Jessi vuorossa. Se keskittyi toosi mahtavasti ja sai kyllä kaikista eniten kehuja radan jälkeen. Ninan kanssa Jessi on kyllä niin innoissaan menossa. Ensin ei halunnut oikein istua, kun Nipa kiersi Jessin, mutta jaksoi sitten istua pälyilemällä olan yli, että missäs ohjaaja menee. Nopeassa kävelyssä se myös malttoi keskittyä erittäin hyvin. Oikeastaan kaikki muutkin liikkeet sujui Jessiltä tosi hyvin. Toisella kerralla, kun piti mennä maahaan niin neiti tosiaan alkoi siinä hassuttamaan meitä ja kierimään. Tyydyttiin sitten vain siihen, että hän istahtaa liikkeestä.


Maahan!



Nemo veti taas ihanasti innoissaan. Ei sillä ollut oikeastaan minkään liikkeen kanssa ongelmaa, se on vaan niin huippu koira. Ja onhan sen kanssa nyt triplasti enemmän reenattu, kuin noiden mustuaisten kanssa, joten siitähän se riippuu tietenkin. Nemo on aina ihanan innoissaan tekemässä kaikkea, nytkin se vaan tökki mun kättä herkkujen toivossa ja veti penturallia innoissaan.






Jeri oli kyllä lauman yllättäjä, se oikeen katsoi miten tekee kaiken ja keskittyi tosi hyvin. Istui tosi hienosti paikallaan, kun Nina kiersi sen ympäri ja seurasi nätisti namissa kiinni. Istuminen liikkeestä sujui myös tosi hyvin! Sniffellä oli tosiaan aika paljon energiaa ja pienellä avustuksella päästiin alussa edes liikkelle, kun herra ei ollenkaan malttanut olla sivulla. Paikalla istuminen minun kiertäessä tuotti myös ongelmaa, koska Niffe on aina niin innoissaan tekemässä kaikkea, mutta kyllähän se pysyikin siinä hienosti.







Toisella radalla tuli hidas kävely nopean tilalle sekä pujottelu paikalla istumisen tilalle. Istu-askel-istu jne. tilalle taisin laittaa koira eteen ja vasemmalta sivulle. Viimeisenä vielä sama maahanmeno (tai istuminen) liikkeen yhteydessä. Nemolle lisäsin vielä kivalta kuulostavan tulppaani-liikkeen jossa koira vaihtaa sisäkautta seuruupuolta oikealle. Tämä oli selvästi koirille jotenkin helpompi rata. Hienosti namien avulla kaikki suoriutuivat liikkeistä. Hitaassa kävelyssä kyllä oli keskittyminen kovalla varsinkin Sniffellä. Eipä tässä radassa sitten muuta ollutkaan, tosi mageesti osasivat kaikki keskittyä ja Nemokin suoriutui hyvin tuosta tulppaanista.




Ratojen jälkeen vielä kamat kassiin ja keppien heittelyjä iloisille koirille. Tosi hienosti meni mun mielestä verraten siihen, että meidän kaikkien eka kerta tämän lajin parissa. Kaikki noutajat loppujenlopuksi keskittyivät erinomaisesti verrattuna minkälaisia hötkylöitä ne nyt yleensä ovat. Varmaan vielä joku toinenkin päivä mennään tätä reenaamaan lisää! Osallistukaa toki tähän haasteeseen mikäli vielä ehditte. Me jätettiin tämä nyt tosiaan hieman viime tinkaan.




8 kommenttia :

  1. Mittääää mää ainaki tykkäsin ku se alko kierii :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii Jessi teki vaa omanlaisesti sen tehtävän! :3

      Poista
  2. Tosi hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Melkein tekis mieli kokeilla Liljan kaa jotai mutku ei siit kuitekaa oo mihikää. Tyydyn lenkkeilyyn ja seikkailemiseen hiekkakasoissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos! Kokeile kokeile! :D

      Toi on niin helppoa ja kivaa. :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Pitääpä itsekkin joku päivä kokeilla tota rallytokoa, kun kyltit saa kuitenkin niin näppärästi tulostettua! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vitsi mäki yllätyin miten helposti sai noi :D Ja vaiks menee rikki niin vaan kopsaa uudet.

      Poista
  4. Toi vika kuva Nemosta on tosi upea! Kivalta kuulosti tuo rallytoko. Näitä treenipostauksia on aina niin kiva lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hei kans oma lemppari! :)

      Rallyoko oli tosiaan ainakin Nemon ja omistajan mielestä superkivaa. Pitääpi mennä useamminkin treenaamaan tuota niin saa blogiinkin lisää tämmöisiä.

      Poista