1. Onko koirasi virallisesti omissa, vai esimerkiksi vanhempiesi nimissä?
Nemo on virallisesti äitini nimissä.
2. Oletko käynyt vain nuorille koiraihmisille suunnatuilla kursseilla tai leireillä?
Olen käynyt Nemon kanssa pari kertaa kennelliiton nuorten leirillä, josta me molemmat ollaan tykätty hirmuisesti. Yhdessä JH-koulutuksessa ollaan myös oltu ja muita ei tule nyt mieleen.
3. Kuinka vanhana aloitit ensimmäisen koiraharrastuksesi? Minkä?
Olin muistaakseni 12 tai 11, kun ensimmäistä kertaa menin agilitykurssille entisen hoitokoirani kanssa. Se oli silloin koirakoulu kompassissa ja koirana oli spanieli Peppi, joka nyt jo 5,5w.
4. Ovatko vanhempasi koiraihmisiä?
Äiti on ollut jo kauan, mutta isäni on hieman allerginen koirille eikä täten ole ollut tekemisissä koirien kanssa. Vasta Nemon tultua on isäkin alkanut tykkäämään koirista. Äidillä on ollut mm. labbis ja flätti ennenkin.
5. Onko alaikäisyys ikinä vaikeuttanut koirarintamalla tapahtuvia asioitasi?
Eipä oikeastaan. Olen päässyt mukaan agility-nome-ja veperyhmiin mikä on ollut ihan huippua. Olen saanut myös esittää muiden koiria näyttelyissä, vaikken olekaan hirveän kokenut.
6. Tunnetko muita nuoria koiraharrastajia? Mitä kautta olet heihin tutustunut?
Tunnen hirveän monia. Leireiltä olen saanut monia ystäviä, blogin kautta sekä Petsiestä. Tavannut uusia nuoria koiratreffeillä, kursseilla, koulutuksissa... Jos joku ystäväni tapaa minut hänen ystävänsä kanssa saattaa siinäkin tutustua uuteen ihmiseen. Koiraharrastus yhdistää ja tuo hyvin uusia tuttavia!
7. Oletko osallistunut lapsi ja koira- tai junior handler -kilpailuihin?
Junior handlerissa olen pyörinyt epävirallisesti mätsäreissä paljonkin. On ykkös-ja kakkossijoja, kuin kolmos-ja nelossijojakin. Nemon kanssa rullaa esiintyminen niin hyvin, että sen kanssa on mukavaa käydä JH:ssa. Viralliset jh-kisat eivät niinkään kiinnosta.
8. Aiotko käydä kasvattajakursseja, kun ikä riittää?
Ajatukseni on kasvattaa flättejä tulevaisuudessa ja viedä rotua eteenpäin terveenä ja eleganttina rotuna. Joten aion varmasti ja itseäni kiinnostaa muutenkin hirveästi kaikki koiran anatomia jne.
9. Oletko suunnitellut hakevasi kennellinjalle/ muihin koira-alan kouluihin jossakin vaiheessa elämääsi?
Olen suunnitellut meneväni lukion jälkeen opiskelemaan eläinlääkäriksi Helsinkiin jos arvosanat riittävät, joten kaipa sitä voi sanoa koira-alan kouluksi...
10. Ovatko vanhempasi antaneet sinulle ohjeita/ sääntöjä blogin kirjoittamiseen liittyen?
Kovasti he kehuvat kirjoituksiani ja kuviani. Ainoa asia, josta äiti huomauttaa on videoita kuvatessa yksityisyys, etten koko meidän elämää nettiin jaa. Se on pysynyt ihan hyvin kontrollissa ja eniten vanhemmat kehuvat ja lukevat innoissaan välillä kirjoituksia. Videot myös kiinnostavat heitä!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti