30.12.2015

Esteitä pitkästä aikaa

Sain lopettaa viikko sitten maanantaina kauden ihanimmalla toveri suomenhevosella, eli Ripalla. Menin viikko sitten sunnuntaina Ripalla ilman satulaa ja silloinkin herra oli aivan ihana, leikittiin kaikenlaista ja Ripa toimi oikein ajatuksen voimalla. Karsinassa herra oli hurjan kiltti hamutessaan porkkanoita. Maanantaina mulla piti tosiaan olla Pärre, mutta se vaihtui Ripaan, koska Ripan ratsastaja ei tullut tunnille. Kaisa oli mun kanssa koko iltapäivän tallilla ja jaksoi kuvatakkin meitä! Ripa oli ihanasti menossa alusta asti. Mulle on jotenkin kauhean vaikeaa katsoa oikeaa kevennystä ja Johku huomautti varmaan 10x tunnin aikana siitä. Siis luulen aina katsoneeni sen oikein, mutta se ei silti ole oikein. Niin outoa. Ja tiedän vielä miten se katsotaan oikein, mutta seon silti väärin.


Alettiin tosiaan menemään ravissa puomeja parit kerrat, jonka jälkeen otettiin laukkoja verryttelyyn. Ripa oli lopussa laukoissa toosi kiva ratsastaa, se meni ympyrälläkin nätisti eteen ja oli eteenpäin pyrkivän näköinen. Käyntien jälkeen alettiin tekemään tehtävää, jossa tultiin ensin ristikkoa, jonka jälkeen kahta ristikkoa peräkkäin. Näitä tultiin muutamia kertoja eri suuntiin, jonka jälkeen kahden ristikon lisäksi tultiin pysty. Tätäkin tultiin pari kertaa, johon lisättiiin sitten vielä yksi este. Videosta näkyy hyvin miten tämä menee. Eli pysty oli keskihalkaisijalla, jonka jälkeen piti jatkaa sinne suuntaan kumpi laukka hepalla on ja tulla vielä yksi pysty. Ripa vaihtoi aina laukan esteellä ja jatkettiin siis oikealle.


Ripa meni ihan tajuttoman kivasti kaikki esteet, ihan minne tahdoin ja vauhtiakin oli sopivasti, kun välillä Ripa on ollut hieman laiska. Tehtävä oli muutenkin tosi kiva ja en olisi parempaa kauden lopetusta voinut toivoa. Kerran Ripa kompuroi ja meinasi kaatua ja parilla esteellä tuli huonot paikat, mutta muuten tunti meni toosi hyvin Ripan kanssa. Loppuverkassa menin ravia pitkällä ohjalla ja herra oli niiin menossa eteenpäin. Kauhea vauhti korvat hörössä eespäin. Ajatuksen voimalla se sitten siirsi käyntiin harjoitusravin kautta. On se niin luottoratsu ja niin yksi parhaista. ♥

11 kommenttia :

  1. Oletko ikinä kuullut myötäämisestä esteen päällä? Enkä nyt tarkoita käsien siirtämistä korviin, mutta roikut koko hypyn ajan täysin hevosen suussa ja se ei todellakaan tunnu hevosesta kivalta! Ihan ensimmäisiä asioita mitä pitäisi opetta ja kiinnittää huomiota jos hyppää esteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mikä kommenttitulva blogissa 6h lennon jälkeen. :D Ensinnäkin, oon hypänny ihan muutamia kertoja ja toiseksi, pikkuesteillä ei edes tarvitse myödätä sen enempää kuin myötään. Ainakaan Peikin mukaan, joka on myös opettanut minua ja luulen, että tietää paremmin kuin sinä. Jos et tiedä kuka hää on niin katso vaikka Peikin ratsastuskoulun sivuilta "Peik Andersin".

      Ja vaikka mun myötäys olisikin väärä niin sitä ehtii vielä korjata, kun ei se niin paha ole kuitenkaan, että heppa kärsisi :)

      Poista
  2. Ja kyllä sen hevosen saa muullakin tavalla liikkumaan, kuin tuollasella ihmeelisellä pumppaamisella/hytkymisellä laukassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo sanoa kun ei tunne hevosta ;)

      Poista
    2. Toka anonyymi oikeassa :D ja jos oot yhtään mun muita videoita kattonut niin mulla on aika hiljainen keskikroppa kun ratsastan. En ikinä pumppaa, mutta tää heppa menee helposti ilman sporria laiskaksi jos ei kokoajan ole patistamassa eteen ja tuo vauhti on sille jo tosi hyvä. Ja sporria en ees käytä. Ja kun vauhdin lisäksi pitää keskittyä kaikkeen muuhunkin niin mulla ei pysy pää mukana, kun en tosiaan montaa kertaa ole pomppinut :D

      Poista
  3. Miten paljon teita oikein on tunnilla?O_O Meillä on estetunneilla max. 5, mutta mitä vähemmän, sen parempi. Tosin meillä on pienempi maneesikin, mutta normitunneilla se 6-8 on perusmäärä ja silti tuntuu, että porukkaa on ku pipoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meillä on kaks tuntia vierekkäin ja molemmissa oisko max. 8 henkilöä. Aika usein on se kaheksan ja usein kans vähemmän. Mut hyvin mahtuu silti yleensä ja arvostaa enempi sitä, kun on vähemmän :"D

      Poista
  4. Niin tuttua tuo kevennysongelma! Enäähän en ratsasta, mutta silloin aikoinaan tuntui että ikinä ei mene oikein vaikka kuinka koitti :D Mulla oli myös pahana tapana tuo etenkin laukassa lantiolla työntäminen kun tuntui, että ei heppa liiku mutta aloin käyttämään rohkeemmin kannuksia TAI raippaa (riippuen hevosesta) ja siten sain laukan pyörimään paremmin, enkä enää itse työntänyt satulassa! Se oli kyllä todella paha ja ällöttävän näköinen ongelma :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis toi kevennysongelma on ihan hirveä! Ehkä se tästä.

      Mähän en yleensä pumppaa lantiolla, mutta tän hepan kanssa se välillä menee semmoiseksi. Vihaan itsekin sitä miltä se näyttää :p

      Poista
  5. ompa nätti hevonen! <3

    VastaaPoista