Näytetään tekstit, joissa on tunniste info. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste info. Näytä kaikki tekstit

1.12.2017

I loved you dangerously, more than the air that I breathe



Blogi on jäänyt viime aikoina (niin tosiaan, viime kuukauden aikana) hieman vähemmälle huomiolle allekirjoittaneen motivaatio sekä aikapulan takia. Ulkona on ollut masentavan pimeää jo koulusta kotiin tullessa eikä mätsäreitäkään järjestetän missään. Siispä olen aktivoitunut Nemon instagramin alalta ja sieltä löytyy vaikka mitä juttua. Käytiin tekemässä pari viikkoa sitten agilityn alkeita, kun termiittikaksikko Jeri ja Priima oli meillä hoidossa ja nyt Instagramissa on menossa myös joulukalenteri! Sieltä löytyy myös tuommoinen Sarahah-linkki minne voi laittaa anonyymisti kysymyksiä jos kiinnostaa joku asia Nemosta tai oikeastaan mistä vain ja kysymyksiin vastailen sitten siellä Instagramin "mystoryssä". Eli jos haluatte nyt kuulla enemmän meidän elämästä suosittelen ainakin toistaiseksi siirtymään Instagramiin. Sehän löytyy nimimerkillä @nemoflatti.

Honor 8 ja "hieman" epäaito bokeh...


Kun lämpötila alkaa pysymään pakkasen puolella eikä kaikkialla ole loskaa voisi kamerakin päästä ulkoilemaan. Olen vähän pohtinut uuden Mydayn kuvaamista myös. Tässä kuitenkin tälläinen tietopaketti tällä kertaa, toivottavasti saan pian tänne blogiinkin jotain täytettä. Minulle tuli myös uusi puhelin, jossa on uskomaton akun kesto ja aika kehno bokeh-toiminto, mutta sillä saa ihan söpöjä kuvia! Alla vielä parit kuvat viime kuukaudelta.




Pieni ei-niin-perinteinen turbolabbis 2,5v!

Wybo!




3.6.2017

Arvonnan voittajat & infoa

Nyt on arvottu vihdoin arvonnan voittajat! Voittajiksi selviytyi pasanenjessica@gmail.com (kana), ellahynninen78@gmail.com (lohi) ja hilleri_vaan@gmail.com (lammas). Paljon onnea voittajille, otan teihin yhteyttä heti kun kerkeän. Nimittäin huomenna lähden kohti Jyväskylää ja siellä viivyn sitten ensi perjantaihin asti. Viikon päästä viikonloppuna on meidän eka näyttely kahteen vuoteen Mynämäellä ja sen jälkeen tuleekin vihdoin blogiin päivitystä, ellen ehdi sitä ennen. Tualla otan varmasti paljon kuvia, joten sieltä saattaapi tulla kuvapostausta. Mynämäen näyttelystä pyrin myös tekemään postauksen heti, kun saan Nempasta uusia kuvia tai jos joku räpsii meistä näyttelystä.

Nemo on viettänyt viikkoa veljeni kanssa Lapissa ja on sielä vielä muutaman päivän, joten Nempastakaan ei ole nyt kuvia. Kovasti toveri ruskea on kuitenkin nauttinut olostaan Lapissa. (vaellusta n. 10km/päivä) Ihan mahtavaa kesän alkua kaikille lukijoille täältä. Kysymyspostauksen pyrin myös julkaisemaan osissa mahdollisimman pian. Menen Nooralle 17-21.6, sieltä tulee varmasti myös kuvapostausta pennuista ja R-tiimistä. Aivan mahtavaa kesää kaikille. :)

15.3.2017

As we fill up our lungs with the cold air of the night

c. Nina
Tunsin pitkästä aikaa kipinän blogin kirjoittamiseen ja sivujen muokkaamiseen. Siispä olen päättänyt taas aktivoitua blogin kirjoittamisessa. Alkuviikosta päivittelin kunnolla sivuja, lisäilin parit koirat sivurooleissa-sivulle ja päivitin muiden sivujen kuvia. Eilen sain kivan inspiraation ulkoasun muokkaamiseen ja se saikin sitten pienen käänteen. Vaihdoin sivupalkin puolta, bannerin, taustakuvan ja välilehtien paikkoja. Tuo banneri minulla olikin jo viime kesänä, mutta pidin siitä sen verran, että se sai palata takaisin blogiin kera uuden taustakuvan. Nyt olenkin oikein iloinen uudesta ulkoasusta, joka tuo myös lisää inspiraatiota bloggaamiseen. Ulkona on ollut viime aikoina tosi kivat ilmat, joten kamerakin pääsee tästedes enemmän ulkoilemaan.



Reilu viikko sitten varasin Nemolle vihdoin hierojan. Se on liikkunut hieman kankeasti viime aikoina ja näyttänyt jumiselta. Siispä suuntasimme tiistaina hierojalle mukavassa koleassa kevätsäässä. Vajaa tunti oltiin hierojalla, takapää oli aika jumissa, mutta etuosa ei yhtään. Hyvin saatiin jumeja auki ja vielä pitäisi toinen aika varata jos oma rahatilanne antaisi yhtään myöten. Nemo sai pari rauhallisempaa päivää liikunnan jälkeen ja parit rauhalliset päivät venyivät vähän pidemmiksi, kun suuntasin Tualle viikonlopuksi.




Viime postauksen kuvat ovat siis sieltä Tualta, kuten postauksessa sanoinkin. Kotiin saavuin kymmenen jälkeen sunnuntaina ja siitä pikaisesti reporankana nukkumaan. Oltiin muuten Ninan ja äidin kanssa Espanjassa lomalla 22.2-1.3, oli muuten pikkaisen iloinen ruskea, kun tultiin kotiin. Keskellä yötä yhden maissa toinen herätti sitten koko talon. Tuliaiseksi Nemo sai tietenkin uuden lelun sekä pari levyä koirasuklaata. Voitte kuvitella, että tullessani taas Jyväskylästä kotiin on Nemo ollut koko ajan kyljessä kiinni, etten varmasti jätä toista yksin... Höpö ruskea!

c. Nina

c. Nina
Ollaan myös käyty parissa mätsärissä. Nemon mätsärivuosi on käyttäytymisen kannalta mennyt aivan tajuttoman hyvin. Jäbä on vetänyt aivan parasta raviaan viime mätsäreissä, mutta seisomista pitäisi varmaan taas hieman treenata. Oltiin tuossa 5.3 Vantaalla mätsärissä Nanon, Ninan ja Nemon kanssa. Flätit molemmat sin-, tuomari oli kreikkalainen, joka ei selvästi oikein arvostanut meidän sporttisia noutajia. Molemmat esiintyivät kuitenkin tosi hyvin ja Nemokin jaksoi seistä eikä stepannut, mitä se on tehnyt viime mätsäreissä. Vielä, kun mennään vähän taaemmas niin 17.2 oltiin myös Vantaalla mätsärissä. Nemo esiintyi niin upeasti, ei ole varmaan ikin mennyt noin hyvin. Ravi oli juuri sitä mitä ollaa treenattu ja jäbä pisti parastaan. Sijoituksena hienosti SIN4 yli 20:stä koirasta.

3v 10kk c. Nina





Prode
Vaihdoin vuodenvaihteessa tuntini takaisin maanantaille. Olin jo päättänyt vaihtaa tuntini kuullessani, että meidän vanha opettaja joutuu lähtemään pois, joten vanha tuntini kuulosti sopivalta. Ja on muuten ollut hyvä päätös vaihtaa tuohon takaisin. Olen saanut mennä niin monilla uusilla hevosilla, sekä paljon myös hepoilla, joilla en ole mennyt pitkään aikaan. Muutama viikko sitten menin tajuttoman kivalla 6v Prode-hepalla. Tajuttoman energinen, mutta niin mukava ratsastaa. Maanantaina sain taas koittaa Peikissä vain reilun viikon ollutta 5v Peteä. Tämä nuorukainen nousi ehdottomasti ensimmäiseksi, en edes tiennyt, että noin nuori hevonen voikaan olla noin fiksu käyttäytymiseltään. Aivan mahtava kokemus ja toivon, että saisin mennä Petellä pian uudestaan!

Pete tässä ja alla




Kävin myös yksi sunnuntai korvaamassa hiihtoloman tuntini. Silloin sain mennä pitkästä aikaa Chylalla. Pikkutamma, joka on muodostunut yhdeksi luottoratsuistani loisti jälleen. Löydettiin Chylan kanssa vihdoin yhteinen sävel ja tuntui, että asiat sujuivat vain ajattelun voimalla. Tehtiin laukkavoltteja, jotka sujuivat myös lopussa tosi hyvin. Ravissa varsinkin sain niin magean tunteen Chylan kanssa. Oltiin Maijan kanssa yhteensä yli 6h tuona päivänä tallilla...

Chyla tässä ja alla



Eräs maanantai pari viikkoa sitten menin myös pitkästä aikaa Tygerilla. Tämä herra ei ikinä petä, vaan on aina yhtä ihana ja miellyttävä ratsastaa, yksi lemppareistani myös. Hiihtolomaa edeltävällä tunnilla oltiin kahdestaan ratsastamassa tuntilaiseni kanssa. Menin isolla ruunalla, Valtterilla, joka olikin hieman energinen. Esteet meni tosi hyvin, mutta energiaa löytyi, kuin pienestä kylästä. Menin Valtterilla myös viikko sitten, jolloin vastalaukat "hieman" kuumensivat herraa ja lopussa vedettiinkin semmoisia pukkeja, että hiekan maistelu oli lähellä. En silti onneksi lentänyt, vaikka välillä se lähellä olikin. :D

Tyger


Nyt viime päivinä lumet ovat alkaneet sulamaan ja kevät alkaa vihdoin näyttäytymään. Ennen lumien sulamista käytiin kuitenkin Nemon kanssa aktiviisesti jäällä. Yksi päivä heitettiin parin tunnin lenkki saarten ympäri, kun taas toisena päivänä hiihdettiin viitisen kilometriä. Nemo meni tajuttoman nätisti edellä koko matkan, vetää se ei tosin saanut, koska sen vetovaljaat on nykyään liian pienet eivätkä sovellu hiihtoon. Nemo on myös viime aikoina ollut ihmeen tottelevainen. Ollaan menty lenkit ilman hihnaa ja koirien ohituksetkin onnistuu vapaana ilman mitään kyttäilyjä. Ihmeen hyväkäytöksinen ruskea, on kyllä kerännyt itselleen aivan hurjasti kehuja niin minulta kuin vastaantuleviltakin.

Tallikoira 3/2017


Mulla loppuu koulu keskiviikkoisin yhdeltätoista, joka tuokin kivasti aikaa päivään. Tänään kiepattiin ensin lenkki koulun jälkeen ja kolmen maissa lähdettiin tallille. Siellä vietettiinkin koko iltapäivä, räpsin järkkärillä varmaan reilu kolmesataa kuvaa ja Nemo sai aivan tajuttoman paljon rapsutuksia. On se niin ihanan iloinen tallikoira, koska kaikki on kivaa. (varsinkin ihmiset ja hevosten peeaska) Käytiin moikkaamassa myös Peteä, joka olikin hyvin kiinnostunut pienestä ruskesta toverista, vaikka Nemo ei niinkään hepoista välitä. Kaverini meni Jerellä, joka myöskin suorastaan rakastaa koiria. Naurettiin siis kaverin kanssa Jerelle, joka meni maneesiin käveltäessä melkeen turpa maassa korvat höröllä Nemon perässä.

Maspalomas 2/2017 c. Nina

c. Nina


Muuten meille kuuluu oikein hyvää, ollaan nautittu hieman lämpimämmästä kevätilmasta ja juostu kilpaa rantaviivaa pitkin. Niin ihanaa, kun kevät on vihdoin täällä ja kaikki suunnitelmat keväälle ja kesälle alkavat toteutumaan. 22.4 Nemon synttäreinä on flätterkkari, jossa saan esittää pitkästä aikaa Jeriä. Olen tässä kahden vaiheilla ilmoitanko Nemon mukaan vai en, mutta sitähän ehtii vielä pohtia. Nemoa on myös näkynyt pari kertaa viime aikoina flättiviestissä, joten sieltä Nempan voi myös bongata. Nyt kuitenkin toivotamme kaikille lukijoille oikein mukavaa kevättä! Mitäs teidän kevääseen kuuluu?

Kesätunnelmia 6/2016

2.3.2017

Check this out (Instagram)

Joku saattaa muistaa, että mulla oli joskus yli vuosi sitten blogille Instagram-tili, joka kuitenkin koulukiireiden takia jäi hieman vähemmälle käytölle ja pian poistinkin sen. Nyt kuitenkin sain taas uutta intoa ja inspiraatiota päivitellä Nemon menemisiä tarkemmin jonnekkin blogin ollessa kovin kuvapainotteinen. Saanen siis esitellä Nemon Instagramin, joka löytyykin nimellä @nemoflatti. Sinne päivittelen Nemon tekemisiä hieman tarkemmin ja enemmän, joten jos kiinnostaa niin liittykää toki seuraamaan. TÄTÄ klikkaamalla pääsee myös Nempan Instagramiin. Tervetuloa. :) 


6.2.2017

Shout it from the roof tops write it on the sky line

Olen nyt päättänyt muuttaa blogin pysyvästi hyvin valokuvapainotteiseksi. Tekstejä ja kertomuksia sekä videoita tulee vielä blogiin, mutta pääasiassa kuvapostauksia. Teen kuitenkin Mydayta, kun ehdin sekä mätsäripostauksia jos on kuvia. Ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa nyt tehdä puhelinkuvien tyhjennyksen. Blogin kuvapainotuksesta vielä, että lisäsin uudet tägit, jotka ovat siis esim. "Canon 50D", joten voi sitten katsella ja vertailla minkälaista jälkeä eri kalustoilla tulee. Ymmärrän tietenkin, etteivät kaikki jaksa seurata blogia, johon tulee suurimmilta osin vain kuvia, mutta koen tämän itselleni parhaaksi näin. Nyt kuitenkin näihin sekalaisiin puhelinkuviin (jotka jäi muuten aika vähäisiksi tällä kertaa) ja mukavaa kevättä kaikille lukijoille! ps. Mitä mieltä olette, tarvitsisiko blogi bannerin, jossa olisi muutakin kuin teksti?

1. Mun uuden kaverin, Maijan, kanssa juhlistamassa uutta vuotta kera pizzojen klo. 00.01. Hieman pimeä kuva, ehh...
2. Nemon lemppari joululahja, tuo iso (ja hintava) pörröinen kanilelu, jonka pienen harkinnan jälkeen hankin sille.
3. Elliot marraskuussa, niin mahtava nuorukainen!
4. Nemo ja Nemon palkinnot stadin superkoira-kisasta.
5. Yksi mun lempikuvista, jotenkin niin tunnelmallinen!

1. Tää on niin hauskaa, kun Peppi ja Nemo molemmat osaa kerjätä ja niistä voi ottaa näinkin söpöjä kuvia.
2. Nemppa ja Namppis mätsäröimässä marraskuussa.
3. Käytiin viime viikolla koeviikon kunniaksi reilu 12km lenkki Nempan kanssa. (akku loppui nin loppu ei päässyt tallennukselle)
4. Karkki ja Tua meillä joululoman lopussa, tiimi koossa 

5. Viime vklp mätsäröimässä Riitan, Nempan, Mappen ja Pirren kanssa!
6. Nemo ja Kar 

1. Niin suloinen!
2. Kaverin kanssa 2h itsenäisessä issikkamaastossa ilman satulaa, ihan parasta!
3. Älä jätä koiraa isoveljen hoitoon.
4. Hienoin Pirremummeli 11v mun kanssa viime vklp mätsärissä VET PUN2!
5. Tuan kanssa värjäiltiin hiuksia, damidam!
6. Mun nykyinen luottoratsu, jota ennen pelkäsin. Neco ehkä säikkyy kaikkea tyhmää, mutta sen kanssa menee aina niin hyvin!

1. Höpö Nemppa!
2. Pompittiin Condorin kanssa esteitä Peikin opetuksessa!
3. Maija

4. Nemppuli ja ensilumi!
5. Dani messarissa, niin hurmaava jäbä!
6. Mun lemppariheppa, Laika
7. Tytöt oli meillä yökylässä ja tehtiin cake popseja

1. Neco söpöilee
2. Nemon asennot...
3-4. Karkki, Tua ja Karkki

5. Oltiin Nipan kanssa hoitamassa Miian koiria yötä tuossa pari kk sitten, kuvassa Taika
6. Nemppa ja Namppa stadin superkoirassa. Ihan superkoirat, Nemo mätsärissä PUN1 BIS3 ja Pämppis SIN1!

1. Nemo tutkailee maisemia
2. Nina

3. Nemo höpö... Huomatkaa muuten kauneuspilkku kuonossa!
4. Mummilta löytyy huumorintajua..
5. Issikkamaastossa törmättiin myös hirviin! (vas. ylänurkka)

31.5.2016

Lukijoiden toivevideota

Eli as known as MyDay, jota on usein toivottu kaikkialla ja näistä on kovasti tykätty blogissa. Kuvailin tämän sunnuntailta ja muokkailin eilen valmiiksi. Kesällä on suunnitelmissa tehdä näitä ehkä enemmänkin ja pari ns. daily vlog tyylistä videota!

5.3.2016

Hae mukaan blogiportaaliin!



Avasimme tänään Venlan kanssa vihdoin tämän pienimuotoisen blogiportaalin, joka sai nimekseen Dogimania. Olimme ensin perustamassa sivuja Bloggeriin, mutta Venlan spotattua tämä wix-sivusto netistä päätimme perustaa sinne portaalin. Sivustoja sai tosi helposti ja kivasti muokattua ja päädyimme sitten tämmöiseen simppeliin malliin, jossa kaikki tarvittava on yläpalkissa ja alhaalta löytyy yhteydenottolomake. Itse sivuihin pääsee tutustumaan paremmin painamalla ylhäällä olevaa kuvaa tai TÄSTÄ. Nyt haemme tosiaan mukaan kuutta positiivistä, innokasta ja pirteää bloggaajaa ja haku toimii Dogimanian sivujen kautta, "Hae mukaan!"-kohdasta. Kaikki hakemukset vastaanotetaan ja valitsemme sitten Venlan kanssa mukaan sieltä nuo kuusi bloggaajaa.

Olemme saaneet paljon kritiikkiä siitä miten sivustomme muistuttavat Hurttahuonetta. Haluan siksi erikseen painottaa, että aikeenamme ei todellakaan ole matkia Hurttahuonetta ja emme ole mitenkään katkeria siitä, että he lopettivat toiminnan. Ymmärrämme Venlan kanssa syyn hyvin. Tästä ei kuitenkaan sen enempää vaan voitte vaikka mennä tutkimaan sivuja jos yhtään kiinnostaa tämmöinen. Semmoinen asia vielä, että pyrimme tosiaan pitämään toiminnan hyvin pienenä, ylläpitämällä vain kuukausittaisia haasteita ja ns. toimituksen blogia johon kaikki saavat lähettää artikkeleita (tarkistamme tietenkin artikkelit ensin). Sivuilta löytyykin lisää infoa jos vielä kiinnostaa! :)

20.3.2014

Vielä kysymyksiä kysymyspostaukseen!

Kunnollista postausta on tulossa, kunhan ehdin muokkailla videon valmiiksi agiliitelystä ja tokosta. Hyvää kannattaa odottaa ja nyt on muutenkin ollut postaustaukoa koulun ja kokeiden takia. Ulkona on myös usein harmaa ilma, joten ei sekään paljoa innosta postamaan. Nyt kuitenkin vielä viimeiset kysymykset ennen lauantaita, laittakaa vaikka tähän jos laitatte. :)

Tammikuulta<3

13.3.2014

Kysymyspostaus rantautuu tännekkin!

Nyt on siis vuorossa se kuuluisa-kysymyspostaus. Josko saataisiin yli parikymmentä kysymystä? Lukijoita on kuitenkin 95, joten ihmettelen suuresti jos kysymyksiä ei tule paljoa! Tosiaan, nyt vain kysymyksiä tulemaan, ne saavat koskea mitä tahansa aihe-aluetta. :)


27.2.2014

Arvonnan tulokset!

Arvonta sai ihan uskomattomasti uusia ihmisiä tsekkailemaan blogia, kiitän kaikkia yli viittäkymmentä osallistujaa kovasti osallistumisesta. Kun osallistutte mahdollistatte myös uusien arvontojen tulemisen blogiin! Tässä arvonnassa arvottiin tosiaan kaksi voittajaa.



Paljon onnea voittajille! Toiseen voittajaan olen yhteydessä sähköpostilla lähipäivinä, kun taas Huiskuhäntämme-voittajalle ílmestyy myös lähipäivinä viesti sähköpostiin Lemmikkistorelta. :)

9.1.2014

Pieni puhelinkuvien tilannekatsaus

Meidän kuulumisista sen verran, että ollan viime päivinä Nemon kanssa kierretty pari kertaa luontopolku, joka on n. 7km pituinen lenkki. Meillä täälläpäin säät on tosi surkeita, sataa vain, mutta onneksi perjantaina pitäisi tulla pakkasta. :) Ratsastusjutusta vielä senkin verran, että en aijo jatkaa siellä missä aloitin puuttellisten juttujen takia, joten aloitan tutulla Peikin tallilla parin viikon päästä.

Viimeksi, kun tyhjensin blogin puolelle puhelinta, en tajunnut, että kuvia on enemmänkin. Tässä siis kaikki kuvat puhelimelta, joita blogissa ei ole esiintynyt.

1. Bussissa pallon kanssa. 2. Kotona syömässä luuta.
3. Kotona vesipallon kanssa. 4. Herkunpitoharjoituksia pitkästä aikaa!
1. Tulossa pitkältä koirapuistokeikalta. 2. Koirapuistossa tasapainolua puun päällä.
3. Kumartamis-treeniä kotosalla. 4. Bussissa odottamassa ulospääsyä.
1. Voittaja-näyttelyssä 2013 odottamassa pentukehän alkua. 2. Pepin treeniseisotusta takapihalla.
3. Nemon vapaaseisotusta. 4. Odotettiin Nemon kanssa bussia meidän lähi-bussipysäkillä.
1. Vanha kuva syksyltä. 2. Vanha haalari päällä kotona.
3. Juuri tullut lenkiltä.
1. Tua ja minä viime viikonloppuna. 2. Odottamassa Tuaa juna-asemalla. 3. Odottamistreeniä ja kuvien ottoa.
4. Odotustreeniin tylsentynyt odottaja. 5. Sateensuojassa luontopolun lintutornissa. 5. Uuden sorsa-lelun pitoa sisällä.

22.12.2013

Panta-ARVONTA!

Nyt saadaan siis käyntiin panta-arvonta, jossa palkintona on kaksi pantaa. Toinen lähtee toiselle voittajalle ja toinen toiselle. Säännöt, sekä palkinnot tulevat tässä!


Eiköhän kerrota heti aluksi mitä löytyy palkintona... Eli palkintona on joko vaaleanpuna/valkopalloinen säädettävä pistolukkopanta. Panta on kooltaan 32-50cm. Toinen palkintovaihtoehto on sini/valkopalloinen säädettävä pistolukkopanta. Tämä panta on kooltaan 36-62cm. Molemmille voittajille lähtee myös!! pieni yllätys pannan mukana. :)



  • Osallistuaksesi sinun tulee olla blogin lukija. Jos et ole vielä lukia voit liittyä oikeassa sivupalkissa olevasta Seuraajat-palkista.
  • Voit ansaita kolme arpaa tässä arvonassa.
  • Ensimmäisen arvan saat kommentoimalla sähköpostiosoitteesi, sekä olemalla tietysti lukija.
  • Toisen arvan saat laittamalla kommentin yhteydessä lempipostausaiheesi. (esim. minä tykkään tarvikkeisiin liittyvistä postauksista.)
  • Kolmannen arvan saat mainostamalla tätä arvontaa alla olevalla kuvalla sivupalkissasi. Blogipostauksessa mainostaminen ei siis riitä tällä kertaa.
  • Muista sanoa kumman pannan haluat. 
  • Arvonta päättyy 1.1.2014, joten siihen asti on aikaa ilmoittautua.
Alle vielä esimerkki.

Erkki.esimerkki@gmail.com, luen nimellä erkki
Mainostan arvontaa: http://erkinmaa.blogspot.com
Postausehdotus: tarina erkistä tms.
Haluan sinisen pannan.

Ja kuva, jolla mainostetaan:


Onnea kaikille arvontaan, sekä hyvää joulua!!