Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit

27.10.2017

It hurts just the same and I can't tear myself away




Nuuksio 10/2017.
Blogi sai myös hieman uudistetun ulkoasun, sivuja on myös päivitetty.

28.7.2017

I promise we'll take the world to its feet



Ollaan puuhailtu Nemon kanssa aika paljon tässä loppukuusta, joten en ole oikein kerennyt kirjoittelemaan blogiin. Lähdettiin viime viikolla extemporee tiistaina Kuusankoskelle mun papalle. Nemo nauttii ihan sairaasti tuolla olosta, koska heillä on takapihalla nurmikkoa jossa voi rällätä. Oltiin siellä ti-pe ja siinä ajassa kerettiin tehdä vaikka mitä. Keskiviikkona käveltiin reilu 15km lenkki Kouvolaan Veturi-kauppakeskuksella ja takasin ja torstaina mentiin Kouvolan toiselle puolelle mökille. Siellä oli vielä triplasti enemmän tilaa, joten ruskuainen pääsi hienosti juoksentelemaan ympäriinsä.


Syötiin siellä ruuat ja syömisen jälkeen menin Nempan kanssa vielä käppäilemään. Siinä sitten istuin kuistilla ja kuulin molskahduksen niin eräs oli hypännyt uimaan uima-altaaseen. Papalla on tosiaan tuolla mökillä ihan iso ihmisille tarkoitettu uima-allas, johon Nemo päätti mennä uimaan. Ei hajuakaan miten se oli sinne pompannut, mutta pois tuleminen olikin vähän hankalampaa. Siitä suunnattiin takaisin Kuusankoskelle ja perjantaina lähdettiinkin Nempan kanssa takaisin kotiin. Juna oli kivasti 70min myöhässä, mutta selvittiin kuitenkin illasta kotiin.

N viime kesänä, 10/2016


Viikonloppuna käväisin taas viemässä Miian koiria ulos, Miialle tullut reilu nelikuinen westiepentu Gina kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Meidän ekat pentunäyttelyt on varmaan 8.10 Hyvinkäällä! Nyt pitäisi vaan alkaa treenaamaan ja pitää kans käydä parissa mätsärissä skidin kanssa. Sunnuntai ja maanantai oli kuumat päivät, joten pääasiassa tsillailtiin Nempan kanssa. Tiistaina suunnattiin kohti Suomenlinnaa, ensin bussilla Helsinkiin ja siitä lautalla Suomenlinnaan. Kierreltiin ympäriinsä kivassa pienessä sateessa, mutta olipa ainakin väsynyt poika kotona illasta.


Eilen suuntasin aamupäivästä kohti Helsinkiä kameran ja parin objektiivin kanssa. 50D, 50mm ja kittiputki sai uuden kodin Sandralta. Oon miettinyt kauan uuden kameran ostoa ja mulla on ollut vaihtoehtoina 6D, 7D2 ja 80D. Siispä 50D "sai uuden kodin" Sandralta ja vein sen sinne eilen. Takasin tullessa junat oli taas myöhässä, tällä kertaa henkilövahingon takia. Suunnattiin suoraan siitä Verkkokauppaan, josta haettiin uusi kamera ja se on siis Canonin eos 80D. Kääntyvä näyttö, uusi teknologia kamerassa ja hyvälaatuinen video vetivät puoleensa.

N myös viime kesällä


Runko pääsi heti testaukseen tänään aamulenkillä ja voi, että miten hyvälaatuista videota sillä saa. Kuvia en oikein saanut otettua surkean sään takia, mutta videossa automaattinen tarkennus oli aikas täydellinen. Kuvaan varmaan maanantaina tällä heti Mydayn, että pääsee testiin. Sunnuntaina suunnataan Maijan kanssa Takkulaan kuvaamaan ja katsomaan tuntiratsastajien mestaruuksia ja sinne uusi runko pääsee myös heti käyttöön. Maanantaina alkaa myös samalla syyskausi ratsastuksessa ja nyt saa taas ratsastusvideoitakin. Tiistaista perjantaihin olen Tualla käymässä ja kahden viikon päästä alkaakin jo koulu. Tässä kuitenkin kuulumiset tältä kertaa. :)


25.6.2017

Oon varma ettei kukaan tuu sulta tuntumaan




Viikko sitten lauantaina suuntasin tosiaan Nooralle piipahtamaan. Olin siellä la-ke eli lähdin ennen juhannusta kotiin. Lauantaina saavuin hieman ennen viittä Kokkolaan, josta suunnattiin Nooran kanssa syömään mahat täyteen raxin buffettiin ja tämän jälkeen Nooralle. Siellä olikin pentulauma vastassa hännät heiluen ja naskalihampaat valmiina syömään kädet. Roosa, Riimi, Roy ja Rene oli myös iloisina ottamassa mut vastaan vierailulle. Yritettiin myös kovasti ottaa pennuista yhteiskuvaa, joka päättyi kuitenkin hyvin epäonnistuneeksi. Lauantaina mentiin illasta moikkaamaan Nooran kavereita ja käytiin tsekkaamassa miltä Kalajoen hiekkasärkät näyttivätkään lauantai-iltana.





Sunnuntaina oli aikas aikainen herätys, kun pennut huusivat täyttä kurkkua heti aamukuudelta. Siispä noustiin ylös ja vietiin pennut ulkoilemaan ja riiviöt sai kans aamuruuan. Aikuiset koirulit pääsi myös ulos. Nukuttiin vielä Nooran kanssa puoleenpäivään, jonka jälkeen pitikin alkaa hoitamaan koiria. Käytiin aikuisten kanssa hieman pidempi metsälenkki, mutta meidän piti lyhentää lenkkiä miljoonien hyttysten takia, jotka olisi halunneet syödä meidät elävältä. Siispä käveltiin peltojen keskeltä takaisin Nooralle ja aikuisten lenkin jälkeen oli pikkuisten vuoro juoksennella vapaana pihalla.





Maanantaina ensimmäinen pentu, Merri, lähtikin kohti kotia. Me mentiin Nooran ja Nooran siskon Pinjan kanssa kohti Kauhavaa ja Powerparkia. Itse en ole ikinä käynyt siellä, joten tämä oli tosi kiva kokemus ja oli kyllä aivan huippukivaa. Sääkin suosi, vaikka olikin hieman pistävänkylmä tuuli. Powerparkissa oli taas sopivaa ahtaa maha täyteen pizzabuffetissa ja kotimatka meni aika täysissä fiiliksissä. Maanantaina lähdettiin illalla vielä Nooran kaverille, jossa oli taas aivan huippukivaa. Tuolla pohjois-pohjanmaalla on jotenkin paljon rennompaa porukkaa ja mutkin otettiin ihanan avosylein vastaan.





Tiistaina oli taas paljon tekemistä. Nooran vieressä on koski, jossa käytiin ottamassa vähän kuvia. Käytiin myös yhden pellon reunalla ottamassa uusi ryhmäkuva laumasta sekä yksittäiskuvat. Näiden avulla sain tehtyä oikein kivan uuden ulkoasun Nooran blogiin. (tästä blogiin) Siitä saa toki heittää mielipidettä jos haluaa. Tiistaina muuten oli aika paljon siivoilua, koska Riimistä lähtee aivan tajuttomasti karvaa. Tiistai-iltana otettiinkin jäljellä olevat viisi pentua (Alma, Aslak, Ruu, Luca ja Sulo) mukaan pienelle kävelylle pellon reunaa pitkin. Riimi ja Roosa pääsivät myös mukaan pitämään huolta pennuista. Illalla kaaduttiin aikas puolikuolleina sänkyyn.





Keskiviikkona herättiin aikaisin, käytiin hakemassa Pinja ja suunnattiin kohti Kokkolaa hakemaan Nooran toinen sisko juna-asemalta. Nooran kanssa kerettiin ajella tosi paljon sillä aikaa, kun olin siellä ja oli ihan parhautta aina laulaa kaikkia biisejä täysiä Nooran kanssa. Muuten keskiviikkona ei puuhailtu ihan hirveästi mitään. Nooran kaveri tuli iltapäivällä värjäämään Nooran hiukset ja Alma-pentu lähti omaan kotiinsa. Noora heitti mut sitten Kokkolan juna-asemalle iltapäivällä ja sanoin heipat Nooralle, pennuille ja ärrille. Oli kyllä taas aivan mahtava loma, Nooralla on aina ihanaa... ♥





Kotiin tultua torstaina Nemolla oli eläinlääkäri. Nempalle on tullut takajalkaan joku outo patti, jota luulin ensin perus kovettumaksi. Se kuitenkin veresti oudosti sen kastuessa ja fläteillä kun on näitä kasvaimia niin ajattelin, että hyvähän se on tsekata. Siispä suunnattiin kolmen jälkeen kohti eläinlääkäriasema Arkkia. Päästiin sisään ja ell, joka Nemppaa tutki oli Riitan tuttu. (sitä kautta oltiin myös saatu näin pikaisesti aika) Otettiin patista ohutneulanäyte ja Nemon sisäinen draamaqueen (vai king...) pyrki kovasti esiin. Ensin ihan pientä ininää, jonka jälkeen toinen melkein ulvoi. Varsinainen valittaja kyllä.





Saatiin sitten ohutneulanäytteet otettua, ne menivät patologille tutkittavasti, mutta ell otti yhden ja katsoi vähän sitä itse. Odoteltiin hetki huoneessa ja saatiin palautteeksi, että hän arveli sen olemaan plasmasytoosi. Elikkä pahalaatuinen kasvain, joka kuitenkin on onneksi poistettavissa ja sen pitäisi kadota kokonaan, kun se poistetaan. Nyt kuitenkin odotellaan patologin lausuntoa, josta saadaan sitten varmuus ja sen pitäisi tulla ensi viikon puolella. Onneksi tuo saadaan varmaan poistettua oli se sitten mikä tahansa patti kiusaamassa meitä. Ja hyvä uutinen oli, että sen kanssa saa uida!





Juhannukseksi suunnattiin kuitenkin tosiaan veneelle. Nukuttiin torstai-perjantai välinen yö Nemon kanssa teltassa ja hytisin oikein huolella itse. Seuraava yö menikin veneessä. Lähdettiin sitten kuitenkin äidin kanssa eilen (eli lauantaina) kotiin ja meidän perheen miehet (Nemppa, isä ja veli) jäi veneelle. Nano tulee meille ensi viikoksi hoitoon ja Nemo ei jostain syystä ole oikein vieläkään lämmennyt pikkuiselle toheltajaflätille, joten se sai jäädä veneelle. Luultavasti Nanosta tulee otettua jotain kuvia järkkärillä, joten jos niitä päätyy koneelle asti pääsevät ne blogiin. Itse suuntaan sitten veneelle, kun Nano lähtee meiltä ja sen jälkeen parin viikon päästä Tua tulee varmaan meille Karkin kanssa. :)

Kapteeni Nemo ja sen vene!

9.6.2017

You’re ripped at every edge but you’re a masterpiece



Matkasin tosiaan viime sunnuntaina heti loman alettua Tualle. Lauantaina olin ollut serkun ylioppilasjuhlissa, kotiin tullessa tulikin hieman kiire kaappeja tyhjentäessä ja pakkailessa. Meillä on tosiaan ollut projektina tyhjentää mun kaapit turhista roinista jo hetken ja nyt vihdoin saatiin se tehtyä. Pakkailin sitten illalla vielä tavarat ja herätys valmiiksi kello 5.45. Heräsin aamulla ihan pirteänä ja varttia yli kuusi kaikki tavarat mukana suunnattiin kohti Helsinkiä. Mulla jäi muuten vain yksi paita kotiin, joka on jo aika iso saavutus, etten unohtanut melkein mitään. Seiskalta lähti Onnibus kohti Rovaniemeä ja minä jäin sitten pois matkan varrella.




Matkustaessa sain onneksi nukutuksi ja olinkin jo 10.30 Jyväskylässä. Suunnattiin heti Tuan kanssa syömään ABC:lle, koska nälkä oli hirmuinen. Tästä mentiin sitten Tualle viemään spanielit ulos, kamera pääsi myös ensimmäistä kertaa ulkoilemaan, kun otettiin koirista seisomakuvia ja pääkuvia. Illalla suunnattiin vielä kohti lähellä olevaa järveä. En olisi uskonut, että mentäisiin uimaan, mutta mentiin kuitenkin. Vesi oli vielä aika hyytävää, mutta pitihän sitä Pepin 7v kunniaksi heittää talviturkit...


Niiin upea mies!


Maanantaina olikin hieman sateinen keli. Oltiin kuitenkin yöllä pirteällä tuulella ja haluttiin lähteä katsomaan auringonnousua ja lenkkeilemään. Siispä herättiin siinä mukavasti kahden jälkeen yöllä ja lähdettiin ulos. Oli aivan sairaan ihana, viileä ja valoisa sää ja koiratkin nauttivat juostessaan vapaana. Ei tullut 03-06 välillä ristin sielua vastaan, joten ei tarvinnut muistakaan ihmisistä välittää. Kierrettiin semmoinen kiva 14km lenkki ja kotiin tullessa käytiin nukkumaan ja nukuttiin päivään. Koirat oli kyllä sairaan tyytyväisiä ja oli meilläkin super fiilis hyvän lenkin jälkeen.





Iltapäivällä mentiin taas takapihalle ottamaan kuvia ja koirat saivat remuta uuden lelun kanssa, jonka toin Espoosta. Maanatai-iltana suunnattiin kohti Vaajakoskea, jossa yksi ystävällinen nainen lainasi meille telttaansa, että päästäisiin telttailemaan. Saatiin kiva violetti 3-4 hengen teltta, joka sopi oikein hyvin meidän tarkoitukseen.




Tiistaina tutkittiinkin tarkkaan, että minne suunnattaisiin telttailemaan. Alkuperäisenä ideana oli lähteä vähän kauemmas, mutta päädyttiin kävelemään parin kilometrin päähän metsään. Ennen lähtöä käytiin päivällä koirien kanssa lenkki, Dani kävi mukavasti kuraojassa, joten se pääsi pesuun. Käytiin vielä ottamassa koirien ja tennispallon kanssa muutamat kuvat aivan ihanssa säässä. Telttapaikalle lähdettiin tiistai-iltana ison repun, kassin, teltan, koirien ja kahden makuupussin kera. Oltiin käyty tankkaamassa ruokaa abc:llä juuri ennen lähtöä, joten mukaan ei lähtenytkään edes paljon ruokaa.


Löydettiin hyvä tasainen kohta mettästä ja leiriydyttiin siihen. Heti ekana huomattiin, että meitä ilostuttamassa oli miljoona hyttystä. Koirat saivat tutkia ympäristöä ja me kärsittiin hyttysistä, kun pystytettiin telttaa. Vihdoin saatiin teltta pystyyn, peitto pohjalle ja makuupussit päälle sekä koko konkkaronkka ja tavarat sisälle. Dani ja Karkki oli ekaa kertaa telttailemassa ja ne tutkivatkin hyvin ihmeissään telttaa. Päästettiin ne vielä yöllä ulos ja toiset tuijotti teltan ulkopuolella ympäriinsä ja murisi jokaiselle äänelle, kunnon telttavahdit...


Yö meni ihan hyvin, mitä nyt aamulla oli miljoona hyttystä teltassa, Tuan silmässä oli muurahainen ja Karmalle tuli hieman viileä. Aamulla raahauduttiin ylös taas hyttysten syötäväksi, pakattiin teltta ja tavarat ja lähdettiin kohti kotia. Raskaan ja hyvin kuuman matkan jälkeen mentiin suihkuun ja jouduttiin pesemään Danikin, koska se oli pyörinyt paskassa. Haju oli muuten kammottava, eikä se lähtenyt. Loppupäivä oltiinkin aika loppu, mutta panjelit pääsi silti vielä illemmalla meidän kanssa ulkoilemaan, kun käytiin kaupassa. Siellä käytyämme tultiin takaisin Tualle ja tehtiin ruokaa sekä katsottiin leffoja ja pelattiin älypään koira-visaa...




Torstai meni aika unisissa tunnelmissa, ei saatu oikein yöllä nukutuksi ja nukuttiin sitten yli puolenpäivän. Muutenkin oli hyvin nuutunut fiilis eikä jaksettu oikein tehdä mitään ja Tuakin oli hieman kipeänä. Siispä torstaina oli sopivasti lepopäivä ja ehdittiin siirtää oikein mahtavasti kuvia ja itse kirjoitin osan tästä postauksesta silloin. Ilmoittauduin myös tiistain ratsastuskisoihin ja muokkailin vähän blogin sivuja. Otettiin kuitenkin Karkista seisomakuvat ja seisotin itsekin pitkästä aikaa Karkkia. On se niin ihana, vaikka ei minusta spanieli-ihmistä saa tekemälläkään. Dania myös seisotin, mutta siitä ei voi edes julkaista kuvia, kjeh.



Perjantaina nukuttiin (taas) myöhään ja päivällä oli aika surkea sateinen sää. Siispä otettiin aamupalat ja linnottauduttiin sohvalle katsomaan teeveetä. Koirat nukkui tyytyväisinä ja kolmen maissa lähdettiin hieman pidemmälle lenkille. Heitettiin lenkki metsässä ja pestiin vähän koiria, jonka jälkeen pitikin alkaa pakkailemaan. Pakkailin nopeaan tavarat ja sain Tuan siskolta myös uuden näyttelyhihnan Nemolle, aivan tajuttoman ihana limenvihreä. Tia tekee Nemolle vielä toisenkin hihnan, josta tulee söpön pinkki. Viiden maissa lähdettiin kohti Jyväskylän matkahuoltoa ja sanoin heipat panjeleille sekä Tualle ja hyppäsin hyvin täyteen onnibussiin. Nyt istun bussissa ja odotellaan, että ruuhka hieman hellittäisi ja päästäisiin eteenpäin kohti Lahtea ja siitä Helsinkiin. Super reissu oli taas kaikenkaikkiaan ja pian taas nähdään Tuan kanssa. :)