Sniffens Alppien Lakea Jää aka. Jeri 1w!

Pikkujätkä meni ja täytti jo vuoden. Missä välissä se kasvoi? Ylihuomenna saatte sitten enemmän kuvia ja tietoa Jeristä. Huomiseksi on luvattu kivaa säätä, joten Jeri pääsee kunnolla kameran eteen. Poitsusta tulee myös blogiin erillinen oma postaus, jossa kerron pikkuisesta enemmän. Missä välissä se venähti jo 1-vuotiaaksi... ♥

Toivekuvapostaus vol.2!

 

Miten meidän arkipäivät yleensä menee?

Herään joka arkipäivä seitsemältä. Herätys soi, ummistan silmät ja nostan puhelimen pöydältä ja selaan parit sosiaaliset mediat, jonka jälkeen nousen ylös ja rapsuttelen Nemoa. Nemo aina tömähtää mun eteen istumaan ja lykkää tassulla jos lopetan rapsuttamisen liian aikaisin. Syön, tosin yleensä syön liian vähän, kun en ole aamuruokainen ihminen. Puen ja rapsuttelen vähän lisää Nemoa. Samalla selaan yleensä nopeasti koneella petsien läpi, johon sitten jämähdänkin liian pitkäksi aikaa. Pian huomaankin selanneeni liian kauan taas nettiä ja lähden kiirellä koululle päin. PS. Kokosin postaukseen omasta mielestä söpöimpiä kuvia Nemosta vuodelta 2013.

Mulla on aina pyörässä liian tyhjät kumit, mutten ikinä pumppaa niitä. Ja se on niin rasittavaa huomata aina ylämäessä. Pyörällä tosiaan menen. Koululla juuri ajassa, 10-yli, kun koulu alkaa. 15-yli oon luokassa, enkä tän takia saa ikinä myöhästymistä. Kaivan kirjat ja tunti alkaa. Mä olen panostanut kunnolla nyt, puhelimenkin oon jättänyt kotiin joinain päivinä. Yhdeltätoista meillä on ruoka, me aina kavereiden kanssa jäähään maleksimaan ruokalaan sillain, että on minuutti aikaa viedä tarjottimet, hakea tavarat ja mennä koulun toiselle puolelle tunnille. No, toisaalta me ehditään aina. Maanantaisin pääsen jo yhdeltä, muuten siinä 14.30 maissa.

Menen koulun jälkeen kiertoreittiä rannan kautta kaverin kanssa, matkan varrella juorutaan ja puhutaan paskaa. No ei vaiskaan, ei me sellaisia tehdä, kunhan nauretaan ja puhutaan turhanpäiväisistä asioista. Ajelen kotiin, yleensä mulla menisi 10min, mutta alamäessä (ja ylämäessä...) selaan nettiä, joten kotona oon vasta siinä kolmen maissa. Nappaan koiran ja yleensä käyn heittämässä sille pari kertaa palloa, menen sisään ja otan kameran tms. lataan hetken puhelinta. Sitten lähden Nemon kanssa ulos, kovasti päivästä rippuen käyn sen kanssa 1h-3h lenkin. Ja se tosiaan riippuu, meillä ei ole oikein mitään keskimäärää.

Usein mennään luontopolku, pysähdytään leikkimään ja siinä menee se 2-3h riippuen myös vauhdista. Nemo aina pysähtelee syömään keppejä ja risuja. Maanantaisin nykyään ehdin käydä pidemmän 1,5h lenkin, kun multa loppuu jo yhdeltä. Keskiviikkoisin saman pituinen lenkki tulee heitettyä ja muuten yleensä keskimäärin pidempi. Ellei sitten ole kokeita. Lenkiltä tullaan kotiin useasti siinä viideltä-kuudelta. Syön jotain ruokaa ja siirrryn koneelle. Selaan bloggeria, petsietä, youtubea jne. Nemo koisii tyytyväisenä alakerrassa pestynä. Kahdeksan maissa, omistajankin alkaessa tylsistymään netin selaamisessa alkaa korvan vieressä kuulua pientä ininää. Safkan aika! 

Nemolle lasketaan ruokakuppi kuonon eteen, jota se alkaa hitaasti mutta varmasti syömään. (ei siis ruokakuppia, vaan niitä nappuloita siinä...) Kohta se tulee istumaan mun eteen ja antaa tassua ilmoittaakseen, että nyt on ruuan jälkeisten rapsutusten aika. Omistaja siirtyy puhelimelle tai television eteen, tai koneelle kirjoittamaan postausta, niin kuin nyt. Puoli kymmenen maissa, koiran oltua ulkona jonkun perheenjäsenen kanssa alkaa omistajakin raahautumaan sänkyä kohden. Siinä sitten tapahtuukin kaikenlaista turhanpäivästä. Pysähdyn television eteen puoleksi tunniksi, tulee kiire mennä nukkumaan, käyn suihkussa, pesen hampaat, luen koulussa luettavaa kirjaa. Varttia yli kymmenen kuuluu piippaava ääni puhelimesta joka käskee lopettaa netin selaamisen. Nemo saa pusun otsalle ja halin. "Mä rakastan sua." ♥

Pieni pala taivasta (Turku KV 29.3)

Kuva c. Markku Kastepohja

Sunnuntaina oltiin taas Turun näyttelyssä parin kuukauden tauon jälkeen. Mikähän tossa Turussa vetää puoleensa? Koiruudet oli ollut meillä melkein koko viikonlopun kylässä, kuin myös Nipa. Puuhailtiin kaikenlaista ja koirilla ainakin oli hauskaa, omistajilla tuolla ulkona vesisaateessa vähän vähemmän hauskaa... Tehtiin sisälle alakertaan meille oma mesta, paljon patjoja lattialle ja hyvää syötävää. Ja koirat kainaloissa! Jeristä paljastui uusia hellyydenkipeitä puolia, pieni herkkis... Lauantaina valmistauduttiin näyttelyyn pakkailemalla ja Nemon trimmaamisella ja pesemisellä ja käytiin palauttamassa noutajalauma Miialle. Yöllä tapahtui kellojen siirto ja kaiken lisäksi la-su yönä nukuttiin vielä matolla, kun lakanat oli pesussa.

Jotenkin nukutun yön jälkeen herättiin aamulla ja kävin hakemassa Nemon häkin häkkikellarista. Pakkailtiin viimeiset kamat ja mentiin oottamaan Ninan kanssa Miiaa ja koiruuksia tien pieleen. Pian meidän matkakaverit saapuivatkin jo, Miia, Jeri ja muuten mukana olleet Rippe sekä Lara koiruudet. Matkattiin Turkua kohti, jossa oltiin perillä siinä puoli yhdentoista maissa. Mentiin Ninan kanssa jo edeltä katselemaan missäs olisi tilaa häkeille. Löydettiin ihan flättien kehän vierestä hyvät paikat, siinä oli sillä hetkellä käynnissä am.cockerspanielit. Niiden vaihtuessa clumberinspanieleihin, joita oli kuusi alkoi vähän jänskättämään.

Jerin kanssa mentiin kehään viimeisinä junnuluokassa. Edellä oli pari hienoa junnua ja varsinkin ensimmäinen esiintyi varsin pätevästi ja ryhdikkäästi. Tuomari oli ihana, se katsoi Jerin ilmettä ja hymyili sille. Jerikin esiintyi varsin pätevästi alle yksi-vuotiaaksi. Oikein ylpeä sai olla pikkuisesta. Meille heilutettiin punaista lappua, erinomainen Jeri! Kilpailuluokassa ajattelin, ettei pärjättäisi edelliselle ryhdikkäälle pennulle, mutta mitä-hymyilevä tuomari siirsi meidät ekaksi. Taputuksien ja hymyjen kera ravattiin Jerin kanssa ensimmäiselle sijalle... Wää ja saatiin sertin arvoinenkin! psst. Nemon ja Jerin arvostelut ja paremmat seisomakuvat löytyypi postauksen alaosasta!

Nemo oli heti Jerin jälkeen menossa kehään, siinä tuli pieni hoppu, kun tajusin, että Nemonhan pitää päästä kehään. Huikkasin Ninalle vaan, että Nemo ja eikä se ilme oli näkemisen arvoinen. Varmaan oli omakin ilme... Nemo esiintyi taas mallikaasti, mitä nyt aina näyttelyissä nostaa hännän kattoon. Ärsyttävä tapa, kun kotona se kuitenkin pitää sen oikeassa kohtaa, mutta näyttelyissä innostuessaan nostaa sen ylös. Eiköhän siinä sitten niin mennyt, että saatiin kolmas EH peräkkäin ja sillä hetkellä päätin, että pidetään näyttelytaukoa ja satsataan nomeen. Nemo on omasta mielestä niin hurjan hieno, mutta näyttelyihin se tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Nemo pääsi lepäilemään häkkiin, johon sille heitin vielä lihapullat kiitokseksi siitä miten hieno se aina on. Jerin kehän alkaessa tokaisin, ettei ole ihme, että Jerin kehä vähän jänskättää, kun Nemo se esiintyy aina niin upeasti. 

Ilkee Nemo pitää Jerpan palkintoo!

Sitten alkoi huima odottelu paras uros-kehää kohden. Siis ihan totta, Jeri, se joka heiluttaa häntää, mutta koko koira heiluu. Paras uros kehässä? Ja, että kuulkaas jännitti. Miia hymyili ja sanoi, että menee hyvin ja kyllähän itsekkin tiesin, että se menee hyvin. Tuo pentu on vaan niin älyttömän hieno ja taitava ja tälläkin hetkellä sen miettiminen tekee kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Mentiin ekoina kehään, tuomari taas hymyili Jerin ilmeelle ja sitten ravattiin yksi kerrallaan. Tuomari siirsi ensin yhden valioluokan uroksen meidän eteen ja sen jälkeen Leon veteraaniluokasta. Eikä muuta. Taputuksien kera lähdettiin vielä kaikki yhdesä ravaamaan.  Ja mitä, tuomari sijoitti meidät siis kolmansiksi. Taakse jäi nuorikin uros. Vitsi oli mageeta seistä siinä, just silloin tuon pikkuisen kanssa, kuulla Miian "hyvä sanni" huuto ja vaan olla ylpeä sekä iloinen Jeristä. 

ps. Mulla on oikeesti tummanpunaset hiukset. Ne ei oo oranssit, värjäsin ne perjantaina. Kuva vääristää.

Wää, siellä me ollaan! Jeri ei hehkeimmillään, kun oli niin innoissan, mutta silti! Kiitos kuvasta Markku Kastepohja!

Niih, se oli hetki jonka tulen muistamaan kauan. Se oli niin magee fiilis, halaus Miialta, melkein valuvat onnenkyyneleet ja onnittelevia ihmisiä ympärillä. Ja se tärkeinhän juttu jäi kertomatta. Siis Jeri sai SERTin! Voitteko uskoa, tuo pikkumies. Vitsi, että olin ja olen vieläkin hirmuisen ylpeä. Nipa otti meistä ihania kuvia, kiitän jo nyt siitä! Otettiin sitten kehän jälkeen vielä parit posetuskuvat pikkuisesta ja hienosti se jaksoi loppuun asti pönöttää. Vitsi, että oli mageeta. Vieläkin on, ja tulee olemaan aina hieno hetki muistoissa. Hienoista hienoin Jeri. Nartut tsekattiin loppuun ja kotimatka alkoi. Tyytyväisiä ihmisiä ja tyytyväisiä koiruuksia, lihapullat masuissa. Mahtava, mahtavampi, mahtavin Turku KV 29.3.2015. Kiitos Miia, että saan esittää Jeriä, kiitos kyydeistä ja seurasta ja kaikesta. Nipalle lentohalit kuvista ja, että tuut mun kanssa mukaan kaikkialle. Superia. ♥

Oak Barrel's Lightning Cable, Nemo 23kk
Turku KV 29.3-tuomarina Brett Thompson, Australia
NUO EH NUK2
Järkevän/sopivan tyyppinen koira. Hyvät pään mittasuhteet. Voisi olla tummemmat ja syvemmälle asettuneet silmät.
Riittävä leuka. "Would like to see more lay back of shoulder and lenght in upper arm", mitäköhän meinaa? Hyvä ylälinja, lantio on ahdas ja kantaa häntää liian korkealla. Liikkuu nätisti edestä, takaa ahtaasti. Kuitenkin pätevä yleisvaikutelma.

Sniffens Alppien Lakea Jää, Jeri 11kk
Turku KV 29.3-tuomarina Brett Thompson, Australia
JUN ERI1 SA PU3 SERT!
"Erinomaisesti rodunomainen koira. Kiitettävät pään mittasuhteet. Hyvin kiinnittyneet korvat. Voisi olla hieman tummemmat silmät. Erittäin hyvä leuka. "Well laid shoulder with nice return of upper arm." Hyvä ylälinja, häntä ja hännän kanto sekä lantio. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkui hyvin."

Soulmate is someone who you carry with you forever