28.4.2015

Hei me mätsäröidään taas & Hurttahuone!

Ekaksi voisin heittää tähän vähän informaatio-asiaa! Anja & Nea perustivat Suomeen ensimmäisen koirablogiportaalin. Portaali tuo yhteen kymmenen Suomen koirablogia sekä tuo uusia postausideoita ja haasteita muillekkin bloggaajille. Kuukausittain julkaistaan kuukauden koirahaaste Hurttahuoneessa, muistakaa ruveta osallistumaan toukokuun alusta! Pääsimme sitten mukaan yhdeksi kymmenestä bloggaajasta, suurkiitos vielä Anjalle ja Nealle tästä mahtavasta tilaisuudesta olla mukana portaalissa. Muistakaa käydä tsekkaamassa Hurttahuoneen kotisivut, sekä kenties osallistumassa bloggaajien hakuun? Tästä HH:n Instagramiin & tästä Facebookiin



Lauantaina päätettiin sitten lähteä taas mätsäröimään mukavan säätiedotuksen & hiukan halvempien hintojen takia. Matkamme kävi kohti Kivikkoa, eli Itä-Helsinkiä. Neljä kertaa ajettiin väärin, kunnes päästiin oikeaan osoitteeseen. Mätsäri oli aksakentällä, ilmoitin Nemon isoihin, joissa olikin jo valmiiksi semmoiset n. 28 koiraa, en ole yhtään varma nyt onko oikea lukumäärä. Nemolle numero ysi ja hetken odottelu, kun edessä oli vielä isot pennut. Mentiin kehään ja meitä vastassa oli musta portugalinvesikoira. Tuomari tykkäsi kovasti Nemosta ja ai, että se liikkui ihan saaakelin hienosti! Siis waau... Tuomari sanoi, että olis antanut molemmille punasen jos olisi voinut, mutta tällä kertaa meille sininen!

kuva 12.4, c. Nina H!


Sinisten nauhakehässä oli se n. 14 koiraa, joita tuomari rapsutteli ja seisotti ja katseli. Juostiin yksi kerralla ympäri, jonka jälkeen valittiin jatkoon pääsijät! Jes, me oltiinkin niiden joukossa. Pian seisotuksien jälkeen tuomari tuli ja kätteli minut ja pikkubrownien ykköspallille. Siis wau, ihan uskomatonta, Nemo on uskomaton! Palkinnot lukee alla olevan kuvan kuvatekstissä. Lemppari oli kyllä tuo narupallo, jolla mentiin heti leikkimään! Sitten alkoikin BIS-kehän odottelu. Nemo alkoi yht'äkkiä ressaamaan ja hilseilemään hirmuisesti jonkun takia, joten kastelin sen ja laitoin varjoon. BIS-kehässä oli hirmuisesti koiruuksia, juostiin pareittain ympäri ja seisottiin. Ja seisottiin lisää, ja vielä vähän...

Pokaali "ISOT 1" tekstillä, ruusuke, herkkupussi, iso luu, hiiiano Joken nahkahihna, lahjakortti nimilaatat.com-liikkeeseen (josta tilattiin jo nimilaatat) sekä narupallo!
Siis ihan hirmukauan kesti, kuulemma tuomareilla oli ollut jotain valinnanvaikeuksia mitä koiria ottaa jatkoon. Me ei päästy jatkoon, mutta sanonko miten ylpeä olen tuosta poitsusta! Siitähän on ihan tulossa kunnon palkintopossu. Vitsi se jaksoi mallikkaasti pitkän odottelunkin BIS-kehässä ja ei ole mitään huonoa sanottavaa. Eilen reenattiin vielä Miiankin kanssa nomea taippareihin, hakua ja kakkos-ja ykkösmarkeeraukset. Kuustoista damia mettään, Nemo, Jeri ja Jessi haki vuorotellen. Nemo haki virheettömästi, jopa hienosti vedestä damit, yhteensä kaheksan. Yksi meiltä hukku mettään... Tänään kans taippareideinomainen hakuruutu, joka siis ihan täydellinen. Markeeraukset tänään ja eilen-bueno. Ruskea♥



Loppuun vielä parin viikon takaiset uimakuvat!





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti