10.6.2015

ULS-match show 13.6 Espoossa

Soukan koirakamut järjestää 13.6 mätsärin Espoossa. Olen itse ollut tässä mukana, hankin mm. sponssajia meille, joiden kautta saatiin palkintoja mätsäriin. Nyt haluankin houkutella teidätkin mukaan mätsäröimään. Mätsäri järjestetään Saarnilaakson koulun kentällä, joka on oikein hyvän kokoinen ja isoillekkin saa suuret kehät. Tapahtuma-sivulle pääsee tästä. Jos kuitenkin linkki ei toimi tms. tämän kentän osoite on Hösmärintie 02760, Espoo. Paikalle tulee ihan viereen julkiset, joilla matkustetaan Nemon kanssa myös aamulla paikan päälle. Olen siis itse ilmoittautumispisteessä ja Nemo saa himmailla rapsutus ja maskottikoirana. Ilmoittautuminen alkaa klo. 11 ja voi ilmoittautua kahteentoista asti, kunnes kehät alkavat. Kehiä on siis yhteensä viisi. Ennen muiden luokkien alkua pyöritetään lapsi-koira-kehät alta pois.

Osa kentästä

Tuomarit on listattuna tapahtuma-sivulle joten en rupea niitä tähän listaamaan. Kaikki luokat maksavat 8€ per koiruus, lukuunottamatta kahden ja viiden euron lapsi&koira-luokkia. Seropit pääsevät myös mukanaa bis-kehään. Kaikki sijoittuneet saavat pokaalit sekä ruusukkeet ja sponsoreita on kuulkaas aika paljon kerätty. Kaikkialle on vähän laitettu viestiä, myöntäviä ja kieltäviä vastauksia tullut, mutta tässä muutama meidän sponsori:

Acana ja Orijen FI, Berra, Best Friend, Demmers Teehouse, Econsept, Fast'n'furry, Green Trail, Haukun Paikka, Ikea, Ilo-Willa, Jokke, J.Vartiainen, KakkuKatri, Karman pannat, Koirauimala Sippura, K-supermarket Soukka, Laatukoru, Lemmikkitaivas, Menita, Murren Murkina, Musti ja Mirri, Nimilaatat.com, Näprä, Orthex, PetNetstore, Royal Canin, Samin taksi Espoo 935, Sinituote, Suloinen koirahieronta, Suomalainen kirjakauppa Espoonlahti Lippulaiva, Tempputemmellys, TopCanis, Valintatalo, VisioNet, Wulffinkulma

Nemo Helsingin mätsärissä huhtikuussa

Tapahtuman tuotot menevät tosiaan uuden lastensairaalan hyväksi. Tapahtumassa järjestetään myös perheen pienemmille jäsenille kärryvetoa, vetämässä pari kokenutta koiruutta. Tapahtumassa myös kanttiini, jossa paljon kaikenlaista on jo listattu leivottavaksi. Itse leivon mudcakea sekä suklaahippukeksejä. Tulossa myös suolaista ja monia muita pullia, piirakoita jne. Tässä olikin pieni pintaraapaisu minkälainen mätsäri tästä on tulossa. Toivottavasti moni tulee mukaan ja tulee moikkaamaan vaikkapa Nemoakin. Ja jos jotain jäi uupumaan tästä tai tulee mieleen jotain kysyttävää niin laittakaa toki kysymyksiä tulemaan!

12 kommenttia :

  1. Kuulostaa ihan mahtavalta! Ehkä voisin itsekin tulla mukaan Oskun kanssa... ;)

    VastaaPoista
  2. Eikös tuo ole Saarnilaakson koulu eikä Saarniraivion kaulu!?. :D

    VastaaPoista
  3. wääh mäki oisin halunnu tulla :´(

    VastaaPoista
  4. Harmivkun itse asun tosi kaukana niin en pääse:( Oletko jo arponut arvonnan voittajat?

    VastaaPoista
  5. Hei millanen on hyvä näyttely hihna? :D tai jos on vähän isompi koira niin onko "hölmöä" jos sillä on semmoinen todella ohut se hihna vai ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Nemolle ohut sneikki :D Siis semmoinen hopeinne ketju :D Pidän sitä siinä ylhäällä nii ei pääse repäsemään hihnaa katki. Kehässä mennään enemmän herkkujen voimalla, eikä piuhakaan ole sillä kuin väähn ennen kehää päällä!

      Poista
  6. Vittuku on espoossa :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoo on hyvä paikka ;) Ja oli itseasiassa jo! :D

      Poista