23.10.2013

Superhyper mahtavaa!

"Siis ihan mahtava fiilis! Koira on hieno, ohjaaja on hieno, kurssi on hieno, JES!!"
tunnetila lauantain kurssin jälkeen.

  Oltiin tosiaan lauantaina ensimmäistä kertaa pentuagilitykurssilla. Tuli ihan mahtava fiilis, kun astui pitkästä aikaa Koirakoulu kompassin rakennukseen, koska tiesin, että tänään me treenataan agilityä. Meidän kurssilla on vain kolme koiraa kuudesta (mukaan lukien Nemo) ja mun mielestä se on tosi hyvä itseasiassa. Ohjaaja ehtii perehtyä paremmin meihin kolmeen.

Lätkäsin tähän kuvan, joka ei liity mihinkään.
    Ryhmässä on kuusi kuukautta vanha pikkunen villakoira, joka on ennen ollut jo agilitykurssilla. Toinen koira on sitten viisi kuukautta vanha dreeveri, joka on ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemassa agilityä. Tälläkin kertaa meni tosi nätisti "jaot". Me saatiin mennä putkea, keppejä ja hyppyä + vähän pöytää. Ohjaaja on tosi kiva. Hän ei sano, että mennään huonosti, vaan kertoo missä on petrattavaa!


Ensimmäinen rata näytti tältä. ^ Olen pahoillani, että näistä ratapiirroksista tulee aivan hirveitä. En vain yksinkertaisesti osaa piirtää hyvin. Ensimmäinen tehtävä oli helppo. Mentiin kepit ja putki. Ihmettelin miten hyvin Nemo meni kepit, vaikka ollaan vähän vain treenattu kotona meidän huomiokepeillä. Siellä se pikkukettu pujotteli nätisti kaikki.


Ja sitten mentiin tietenkin toisin päin. Tämä tuotti meille kepeissä vähän vaikeuksia. Nemo meinasi koko ajan ohittaa ensimmäisen kepin tai mennä väärältä puolelta. Lopulta selvittiin kuitenkin kunnialla läpi.


Viimeisenä oli sitten putki-hyppy sarja. Nemo menee ihan älyttömän lujaa. En itsekkään kohta pysy enää perässä, kun tuo pinkoo täyttä vauhtia. Ennen valittajioita voin sanoa, että 10 sentin esteet kerran viikossa noin. 10 kertaa hypättynä on ihan ok pennullekkin. Näin meille on sanonut ohjaajat Koirakoulukompassissa ja Nemon kasvattaja. Viimeisen radan jälkeen treenattiin vielä pöytää, joka meni myös erittäin hyvin. Vähän välillä pudottiin alas, mutta jatkettiin uudestaan kunnes onnistuttiin!

En kestä tätä tunnelmaa kuvassa ;__;
Eli kaikin puolin postiivinen kokemus. Odotan ihan tositosi innolla seuraavaa kertaa jo. Meillä on kurssilla siis joka toinen kerta tokotilassa ja joka toinen agilitytilassa. Lauantaina meillä on siis tokotilassa. Sain blogiin vihdoin muokattua sivupalkin, joten toivottavasti tykkäätte. Blogi on  nyt ihan hirmuisen leveä, koska muuten se ei näyttäisi hyvältä.

   Muistakaapa myös vastata kyselyyn tai tähän, että minkälaisen postauksen haluatte sunnuntaina Lahti KV:sta, jonne menen Pojan ja Pojan omistajan kanssa. Videopostauksen? My Dayn? Vain kuvia? Minkälaisen? Nyt ei olla Nemon kanssa kauheasti puuhailtu lähipäivinä. Ilma on aika surkea, joten kuviakaan ei ole. Josko jaksaisin raahata kameran ulos, kun lähdetään tästä luontopolulle. Tai sitten en... Jokatapauksessa huomenna me mennään koirapuistoon Olariin, joten sieltä tulee nyt ainakin kuvia heti, kun ehdin ne muokata ja laittaa tänne blogiin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti