15.2.2014

Vihdoin perillä

Lähdettiin eilen viiden maissa ajamaan laivalle päin Turkuun. Päästiin vasta puoli yhdeksältä kuitenkin laivaan, jonka jälkeen suunnattiin heti Buffettiin meille varattuun pöytään. Haettiin veljen kanssa ensin alkuruokaa, jota tuli koko lautasellinen ja sitten haettiin muuten paljon pääruokaa! Oli ihan huippuhyvää, oli paaljon kaikkia erilaista ja painotan nyt sanaa paljon. Jälkiruoaksi oli kaikenlaisia eri leivoksia, erilaisia jäätelöitä ja sorbetteja. Tuli syötyä niin paljon, että olin kyllä ihan täynnä.

Jälkiruokalautaset! (jäätelöt puuttuu)

Tänään ajettiin sitten seitsemän tuntia tänne Pohjois-Ruotsiin, Åreen. Jos joku on ollut joskus Åressa niin me ollaan nyt täällä Duuvedissa ja aika hulppeat näkymät! Miten mä jaksan odottaa huomisen saakka, että voin mennä laskettelemaan... Asutaan tälläisessä kaksikerroksisessa isossa talossa, alhaalle on rakennettu lisäsiipi ja se on siistein osa talosta, vaikka koko talo on superhieno! Terassilla on myös lämmittettävä pulju, jonne aiotaan mennä sitten saunasta. Kävin räpsimässä pari kuvaa ulkoa äsken, lisää tulee kunhan saan otettua. :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti