14.8.2014

Tositosi kiva näyttelyviikonloppu!! (7-9.8)

Aloitetaan tosiaan viikon takaisesta torstaista ja noutajien erikoisnäyttelystä. Lähdettiin jo aamusella Miian kanssa (Sniffens) ajamaan kohti Vantaata, Hakunilan urheilupuistoa jossa järjestettäisiin noutajien erikoisnäyttely. Meillä oli matkassa yksi labbis ja kolme flättiä. Pystytettiin teltta ja häkit sinne sisään. Näyttelypaikalla oli ihan hirmupaljon ampiaisia. Heti, kun teltta oli pystyssä oli sisällä ainakin viisi ampiaista... Ja ympärillä pörräs aina pari, tiedä sitten mistä ne ilmestyi sinne, mutta niitä sieltä ainakin löytyi. Ekana oli pennut kehissä, jonka jälkeen alkoi junnut.



Junnuissa ei meidän porukalla ollut yhtään koiria, eikä kyllä nuorissakaan, mutta avoimessa olikin sitten kaksi. Ensimmäisenä oli Sniffens Star of Paronis "Ripa" Miian kanssa ja Ripalle ja Miialle hienosti ERI. (Ripa yllä) Avoimenluokan kilpailuluokassa Ripa kiisi hiiienosti kakkossijalle kera SAn ja oli hienoa, koska avoimessa oli ihan hirmupaljon hienoja uroksia muitakin. Paras uros kisassa sijoille kiisivät kuitenkin ulkomaalaiset flätit ja olisko siellä ollut ainoa suomalainen Harvahampaan-koira joka oli sijoilla. En ihmettele, koska oli hienoja koiria tuotu varsinkin Ruotsista ja Venäjältä, lähinnä varmasti maailman voittajaa varten joka oli seuraavana päivänä.



Seuraavana olikin käyttöluokka ja ekana Sniffens Danish Duckling "Ruma", Rumalle ja Anulle ERI myös! (Ruma yllä) Toisena oli Sniffens Snazzy Moonstone "Huti" Miian esittämänä ja Huti hienosti sai ERIn. Mie olin tosi iloinen, koska sain esittää Pearly Coat Black Market "Sniffen". Miian koira siis sekin, mutta sain esittää sen. Sniffe oli tosi innoissaan, mutta esiintyi kuitenkin ihan hurjan hienosti ja omaan makuun tuo pienisuurimies on vaan niin hieno flätti, harmi ettei kukaan ottanut Sniffestä kuvia. Ja saatiin tosiaan sitten Sniffen kanssa ERI, ja oli se sen todellakin ansainnut. Ruma ja Anu vielä käyttöluokan kilpailuluokassa kakkosia kera SAn ja niin kuin jo sanoin, ei tullut meidän porukalle tuloksia PU-kehässä. Ykköseksi paras uros-kehässä selviytyi siis upea ruotsalainen flätti "Black Mika's For Those Who Dare" ja omaan makuun oli tosi hieno yksilö! Eikä tietenkään saa unohtaa kasvattajakisaa jossa kennel Sniffens-kiiri hiienosti kasvattajakisan toisiksi kera kunniapalkinnon. On ne koirat niin♥!! (kuva alla kasvattajaluokasta, toisessa kuvassa Ripa ja kolmannessa Ruma vinkkaa silmää)





Seurailtiin näyttely loppuun, voittajaksi selviytyi suomalainen labbis, toisena oli kiharakarvainen noutaja, kolmantena hieno flätti ja nelosena tolleri. Itse en labbiksesta oikein tykännyt, kihra oli ihan hieno ja flätti kans, tollereista en sen enempää tiedä. Kasvattajaluokassa kolmanneksi pääsi Dantaran-flätit, toiseksi paras käyttökoira oli flätti ja siinä ne olikin mitä muistin. Vähän ennen BIS-kehää ukkosti ja jyrisi ja tihutti vettä, pentuparat oli BIS-pentu kisassa ihan jalat tutisemassa, varsinkin kulttispentu ei uskaltanut liikkua ollenkaan. Onneksi oli se sitten pian ohi ja pentu pääsi autoon suojaan. Oikein mukava näyttelypäivä kaikenkaikkiaan ja pieni sadekkaan ei haitannut yhtään!







Perjantaina oli taas aamuinen herätys ja lähtö Miian, Hutin ja Ripan kanssa messariin! Siellä mentiin kehän laidalle ja itse siitä lähdin sitten Tuan luokse. Tua kävi Karkin kanssa kehässä ja tällä kertaa valitettavasti H, tuomari tykkäsi selvästi enemmän raskaammista springereistä ja osasyy myöskin tulokseen oli sipsuttava askel, joka on kylläkin yleensä pidempi, mutta nyt jonkun takia sipsutti. Käytiin myös flättikehällä ja siellä oli Huti saanut EHn ja Ripa ERIn. Hyvin oli kuulemma esiintymiset tms. menneet. Lauantaina heräilin vielä aamulla ja lähdin messariin toistamiseen. Tällä kertaa ainoastaan Elsin junnukehälle ja ostelemaan kaikenlaista JA kuvaamaan westieitä Miialle. Ostokset näkyikin jo videolla ja ei kai tässä mitään ihmeellisempää sitten. Alla vielä muutama paljastus tulevista postauksista....



vas. flätit Jeri ja Kerri, Jessi-labbis ja paras ja rakkain Sniffe flätti!


Nyt päivät on mennyt koiruuksien kanssa ulkoilemassa, ja mie oon kans pihistänyt Miialtakin koiralaumaa ulos, kun on ollut niiin hienoja ja lämpimiä päiviä. Ja olihan Nemolla tänään lonkkakuvauksetkin, niistä tulossa postausta kun saadaan tietää lopullisesti mitkä lonkat olivataan poitsulla, tai no kuvattiinhan siinä samalla myös kyynäret ja polvet ja peilattiin silmät, jotain jo tiedän, mutten paljasta. Mitäs muuta vielä... Kuvapostauksia on tulossa paaaljon koska on paaaljon kuvia ja jep, siinä taisikin olla kaikki. Mukavasti on koulu alkanut ja huomenna ensimmäistä kertaa syyskaudella ridatunti vakkaritunnilla!!

8 kommenttia :

  1. Tosi kivoja kuvia! Eniten jäi ihmetyttämään tuo luukku josta koira kurkkaa ulos. Niin että mikä ihme se on???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Hihi, se on auton ovessa ns. pieni sivuikkuna just näin koirille, riittävän pieni, ettei pääse ulos!

      Poista
  2. Taisinpa nähdä sut siinä SNJ:n päänäyttelyissä kun istuit ampiaisten keskellä kattomassa kehää. Itse osallistuin silloin meidän junnu neidin kanssa. :) Hienot olivat teidän koirat!

    www.sagantaru.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, siel just istuskelin, kauheen kuuma ja paljon ampiaisia :D Kiitoksia paljon! :)

      Poista
  3. Sulla on monta koiraa hihnan päässä tossa kuvassa:) Nätisti näyttää kulkevan kaikki neljä vierekkäin:) !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, neljä niitä on :) Ne on hienosti koulutettu!!

      Poista
  4. Sulla tulee nykyään kauheen harvoin postauksia. :l

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, oon itekkin harmissani siitä! Mulla on niin hirveesti tekemistä koirien ja hevosten kanssa ja koulukin vie aikaa, mutta nyt ajattelin alkaa vähän panostamaan enemmän :)

      Poista