2.11.2013

Pentukurssi III

Tänään oli tosiaan se agilitypäivä pentukurssilla. Meni taas älyttömän hyvin, niin kuin aina. Sain tällä kertaa itseasiassa äitini kuvaamaan, videoissa on vähän tarkennusongelmia, mutta olen ylpeä, että äitini ylipäätään osaa edes vähän kuvata.


Ensiksi mentiin keppejä. Nemo menee tosi hyvin jos ensimmäinen keppi jää minun ja sen väliin, mutta siitä löytyykin hankaluuksia jos ensimmäinen keppi jää meidän molempien toiselle puolelle. Noh, saatinhan me se jotenkin hyvin kuitenkin menemään ja muutenkin videolta löytyy vaan hyvät videopätkät, tietty. Keppien jälkeen mentiin ensimmäistä kertaa pussia. Ihan tosi hyvin menin ja olen taas niin tyytyväinen Nemoon, ettääh.... Pidin ensin kangasta itse ylhäällä, että N tajuaa ja sitten se sujuikin hyvin ja lähetin itse juoksemalla sivulla. Jätettiin namialusta pussin loppupäähään ja sittenhän mentiinkin lujaa.




Sitten suunnattiin puomille. Sekin meni tietty hyvin pikkupätevältä. Otettiin paljon kontaktia ja oli pakko laittaa esteen siiveke, kun Nemo heitti aina jalat sivulle. Laitettiin siis namialusta puomin päähän niin, että Nemon takajalat jäi puomille ja etujalat maassa. Näin opeteltiin siis kontaktia puomilta.



Viimeisenä mentiin vielä rataa. Ensin suora pukti, hyppy, kaarteva putki ja pussi. Tämäkin meni hyvin pikkupätevältä. Itseasiassa videolla on myös pöytä-puomi "rata". :)



Huomenna me mennään aamulenkille Nemon ja Leon kanssa, katotaan nyt jaksanko raahata kameran sinne. Lahti KV:stakin pitäisi kirjoittaa tässä joku päivä, jos vaan ehtisin tehdä kaiken...

6kk 1vko

7 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää agimeno, kannattaa pitää hypyt matalilla kunnes koiran kasvu alkaa tasaantumaan! Kontaktiesteitä kannattaa harjoitella esim. rappusilla ja naksautella oikeasta asennosta. Kaksi tassua esteellä ja kaksi maassa, asennon nimi on 2on2off. :-)

    Radalla ohjatessa ei kannata pitää namia kädessä ja palkata siitä, sillä koira oppii tosi nopeasti mistä saa namia, eli lähtee esteiden sijaan sun käden perään. Eli mieluummin taskusta namia ja vaikka heität maahan, tai sitten käytät sitä targettia eli namialustaa radan päässä. Ja namialustaa jonkun pitää kuitenkin valvoa, ettei koira saa palkkaa sieltä jos menee esteen ohi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteet ovat ok, näin sanoi kasvattaja ja kurssin vetäjä. Kiitos vinkistä rappus-kontaktista! Ja okei, kiitos namivinkistäkin, pitääpä laittaa tonnekkin päähän namialusta.

      Poista
    2. Joo, siis tarkotinki just et hypyt on hyvällä korkeudella, eli pidä ne edelleen matalana! Sori, ilmaisin vähän väärin. :D

      Poista
  2. Nemosta on tullu jo iso ja tosi komia nuori pentu!! :) Hyvin teillä aksaski sujuu! Aattelitko mennä joskus Nemon kanssa kisaamaa? :) sitte ku on täysikäne siis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme. :) Nemo kiittää kans! Jep, meil on tavoitteena "Vuoden agilityflatti" <3

      Poista
  3. Mukavastihan toi agi menee ?? :)

    VastaaPoista