14.3.2014

Pilkullista menoa!

Tänään oli taas ratsastus. Sain tunnille pilkullisen hepan nimeltä Pilkku. Oltiin puolelta tallilla ja huomattiin, että Pilkku olikin ja edellisellä tunnilla, joten en laittanut sitä kuntoon. Mentiin odottelemaan hetki maneesiin äidin (ja tällä kertaa myös Nemon) kanssa, kunnes kello olikin jo tasan. Menin ottamaan Pilkkua maneesin toiselta puolelta, nousin selkään, kiristin satulavyön (joka oli muuten ihan hitsin löysällä!) ja laitoin jalustimet sopiviksi. Vihdoin päästiin matkaan! Käynnissä Pilkun satula tuntui jotenkin valuneen sivulle, mutten jaksanut mennä alas satulasta ja korjata sitä...

Tallikoirat 2013
Otettin ohjat ja muutama pysähdys ja suunnanvaihto ja päästiin aloittamaan. Raviin siirtymisiä paljon ja pari kiekkaa ravia ympäri. Pilkku meni tosi nätisti! Hyvä hyvä. :) Tehtiin myös vielä ravissa suunnanvaihtoja. Päästiin aloittamaan laukat. Ensimmäinen laukka meni-en sano miten surkeasti. Jalustimet lähti jaloista ja tuntui, kun olisin valunut alas satulasta. Toinen meni sitten jo paremmin. Äiti sai vain yhden siedettävän videon laukoista. Ollaankin nyt tehty vain yhteen suuntaan ja yhdestä kohdasta laukkoja... Viimeinen laukka menikin ihan varmasti parhaasti, mutta siitä ei ole videota. Alla kuitenkin pieni koostevideo. Oikein kiva heppa oli, uudestaan haluaisin mennä!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti